Älypuhelin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Paras käyttis älypuhelimelle?

  • Äänestäjiä yhteensä
    132
Ei toikaan kata kaikkea. Ongelmia on ollut eri tehtailla ja valmistuserissä. Lisäksi ongelmat ovat olleet erilaisia.

Niin siis Applen mukaan (lukemani uutisen perusteella) ongelmia olisi ollut vain yhdellä tehtaalla ja kyllähän ne viat kai periaatteessa olivat hyvin samankaltaisia, joissakin puhelimissa oli naarmuja, toisissa taas jopa pieniä kolhiintumia, mutta toki nuo kaikki voivat periaatteessa johtua yhdestä ja samasta viallisesta laitteesta. Sitä tietenkään eivät kertoneet, että onko tämä ongelma Foxconnin kokonpanolinjalla vaiko ehkä siellä alihankkijalla, joka niitä kuoria valmistaa, niitä tuskin tekee Foxconn.

Näin siis Omppu. Mikä se todellinen totuus on, on asia, jota kukaan meistä tuskin tietää eikä tulekaan tietämään :wink:

Sitten on tietysti muita ongelma kuten huono wlan-kattavuus verrattuna edeltäjin sekä kellertävä näyttö. Jälkimmäinen tosin on, jälleen kerran, Applen mukaan "ongelma", joka korjaantuu itsekseen muutaman viikon sisällä, vaativat tietyt komponentit kuulemama vähän kypsymisaikaa :o

Duunikaverilla on iPhone 5 tilauksessa, saa joskus lokakuun puolessa välissä. Käskin ottaa yhteyttä kun on saanut puhelimensa, mielenkiinnolla odotan, mimmonen kapistus tuo on.
 
Jos katsot tuota aikasemmin laittamaa macrumors-linkkiä niin siellä käyttäjät ovat laittaneet puhelintensa tietoja. Selkeästi huomaa että ongelmat koskevat eri tehtaita ja valmistuseriä. Ongelmia on ollut naarmujen lisäksi, anodisoinnin epätasaisuus ja lohkeamiset.

Sinänsä mielenkiintoinen puhelin olisi kokonsa puolesta. Ihan siistin näköinenkin. Harmi ettei käyttispuolella ole tapahtunut käytännössä mitään viiteen vuoteen. Katsoin eilen iPhonen julkaisun vuodelta 2007. Siinä sanottiin että on kaksi "widgettiä" (sää ja osakekurssit) ja lisää tulossa. Eipä ole näkynyt :P

edit. Apple on kyllä jo vuosia valmistanut anodisoituja alumiinilaiteitta ja ne ovat kestäneet ihan hyvin. Jokin prosessissa nyt kusee ja pahasti.
 
Viimeksi muokattu:
Jos katsot tuota aikasemmin laittamaa macrumors-linkkiä niin siellä käyttäjät ovat laittaneet puhelintensa tietoja. Selkeästi huomaa että ongelmat koskevat eri tehtaita ja valmistuseriä. Ongelmia on ollut naarmujen lisäksi, anodisoinnin epätasaisuus ja lohkeamiset.

Kylläkyllä, mutta mihin se valmistuserä ja tehdas tässä tapauksessa viittaa? Tuskin kuoria valmistaneen alihankkijan valmistuseriin vaan pikemminkin Foxconnin kokoonpanolinjoihin, jotka hyvinkin mahdollisesti saavat kuorensa siltä yhdeltä samalta alihankkijalta, jonka tuotantolinjoilla on ollut mahdollisesti ongelmia.

Eli tahtoo vaan sanoa, että ihan välttämättä Applen kannanoton ei tarvitse sotia noiden käyttäjien antamia tietoja vastaan, mutta periaatteesa se kai on käyttäjän kannalta ihan samantekevää mistä tuo johtuu, totuus on että upouusi sikalallis puhelin ei vastaa niitä laatuodotuksia, joita noin kalliille laitteelle on lupa asettaa. Lähinnä mä siis ihmettelen tässä sitä, että tommosia puhelimia edes päästetään myyntiin, luulis nyt laaduntarkkailussa hälytyskellojen soivan :nope::thumbdown

Puhelin ittestään on kyllä kiinnostava ja en minä tuota edelleenkään ole sulkenut pois laskuista, sopishan tuo aika näppärästi iPadin kylkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Puhelin ittestään on kyllä kiinnostava ja en minä tuota edelleenkään ole sulkenut pois laskuista, sopishan tupo aika näppärästi iPadin kylkeen.
Vaikka Applen tuotteet eivät halvemmasta päästä olekaan, niin taidettiin tupossa silti puhua hieman suuremmista summista.
 
Älypuhelimeni Nokia N95 8Gb taisi hajota lopullisesti.
Joutunen käyttämään hetken varaälypuhelintani, Nokia 8210:aa. Tuon akku on aika heikossa kunnossa joten voi olla jopa viisaampaa/halvempaa hommata uusi älypuhelin. Olisko tämä hyvä älypuhelin?

Mainitsen vielä kerran sanan älypuhelin.
 
Mun mielestä forum kaipaa sääntömuutosta, jolla hahmolta burb kielletään sanan äly käyttäminen. Kun on se vaan niin härskiä tuommoinen.
 
äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly äly
 
Äly ja väläys tämä keskustelu nyt kyllä.

PinkyBrainincharge.jpg
 
Ylös