Hommasin Lumian viime kesänä ja silloin näytti ihan aurinkoiselta näkymä. Sanottiin, että Suomessa ainakin palveluntarjoajat nojaavat myyntiin ja vaikka on marginaalikäyttis maailmalla, niin täällä on iso. Mutta isoa kasvua odotellaan kaikkialle. Eipä se nyt siltä näytä kovinkaan paljoa. Eikä kotimarkkina voi ihmeitä sovelluksia tarjota.
Huonommaksi menee kokoajan. Arvelen ihan huvikseni, kun älytöllöjä miettii. Tuetaan niitä mitkä ovat johtavia, eli Android ja iOS, mutta ei voi käyttää Windows Phonea näissä ohjainlaitteena tai mitään muutakaan toimintoja synkronoimassa.
WP on enemmän vain hyödytön siinä yhteistyössä mitä kodinelektroniikka antaa mahdollisuuksia koko ajan tulevaisuuteen. Mitä pitemälle mennään ja mitä enemmän on kuluttajalle iloa siitä kuinka voi taskustaan hallita asioita - ne eivät liity WP:hen ollenkaan. Ei ole kodinelektroniikan valmistajien tukea. Ja alkaa olla mahdotonta sitä Microsoftin enää saadakaan. Kaukoidässä on kaikki tuo ja Androidia eniten ylivoimaisesti.