Anarkismista
Liian pitkään olemme luopuneet nautinnosta tuotannon ja kehityksen hyväksi.
Vaikuttaa siltä, että niillä jotka haluavat ylläpitää läntistä järjestelmää, olisi suuri valta ylitsemme, mutta se on vain näennäistä. Sinä ja minä ylläpidämme järjestelmää suorittamalla päivittäisiä tehtäviämme, joten voimme myös hankkiutua siitä eroon.
Mitä anarkia on?
Kuten useimmat hyvät ideat, anarkismi on pohjimmiltaan melko yksinkertaista. Ihmiset ovat parhaimmillaan eläessään vapaina auktoriteeteista, tehdessään yhteistyötä ja päätöksiä keskenään, ennemmin kuin vastaanottaessaan määräyksiä.
Juuri sitähän anarkismi ”ilman johtajia” tarkoittaakin (tästä suuri osa meistä on jo tietoisia). Luotamme ja olemme riippuvaisia naapureista, ystävistä ja työkavereista ympärillämme, pikemminkin kuin poliitikoista ja pomoista, joiden luulemme ohjaavan elämäämme.
Itse asiassa useimmilla ihmisillä ei ole hyvää sanottavaa minkään puolueen poliitikoista, eikä suurin osa ihmisistä pidä pomoistaan, tai ajattele heidän tekevän mitään järkevää. Miksi tyydymme arvostelemaan heitä?
Miksi emme vain hankkiutuisi heistä eroon? Miksi emme anna ihmisten määrätä kaduistaan ja kaupungeistaan, alueesta jolla he elävät, sopien yhteistyössä muiden alueiden kanssa mitä tapahtuu? Miksi emme salli ihmisten itse päättää kuinka tehdä työtä, tai miettiä onko se tekemisen arvoista? Voisimme tuottaa elämän perustarpeita ilman voitontavoittelua ja jakaa ne vapaasti ja tasa-arvoisesti. Tämä ei ole puolueohjelma! Ilmiselvästi meillä anarkisteilla on ideoita siitä, miten yhtesikunta voisi itseorganisoitua, mutta emme yritä tulla seuraavaksi ”hallitukseksi”.
Tällä hetkellä meidän on pakko luovuttaa itsenäisyytemme ”auktoriteeteille” vaihtoehdotta ja poikkeuksetta. Millä tavoin tällainen yhteiskunta on rakentunut? Se on riippuvainen sukupuoleen, seksuaalisuuteen, rotuun, lajiin ja kansallisuuteen kohdistuvasta syrjinnästä. Sorto perustuu luokkaan, jossa kokonaiset yhteiskuntaryhmät ovat riippuvaisia tylsästä ja riistävästä työstä. Meille jätetään vääristävä mahdollisuus äänestää yhtä tai toista valehtelevaa ”pummia” samalla kun ihmiset joilla on valtaa ja rahaa saavat olla rauhassa. Maanomistajat, teollisuuden ja talouden johtajat, korkea-arvoiset poliisivirkamiehet ja armeijan kapiaiset sekä eliitti yleensäkin, määräävät keskiluokkaisten sätkynukkejen kautta. Demokraattisen järjestelmän mukaan ongelma on vain puolueiden toimintatavoissa. Joka kerta kun joku heistä epäonnistuu hallituksessa, meidän odotetaan toivovan, että seuraavalla sujuisi. Tosiasiassa näin tapahtuu vain harvoin. Jopa silloin kun niin sanottu vallankumouksellinen puolue ottaa vallan, toimet vaihtuvat, mutta politiikan perusta, elämän luovuttaminen toisen käsiin, säilyy samana, ja useimmat ihmiset ovat edelleen alistettuja. Joka tapauksessa me kaikki tiedämme, kuinka hienoja paikkoja ”kommunistiset” diktatuurit Itä-Euroopassa olivat.
Mitä mahdollisuuksia on siis muutokseen? Emme voi äänestää sen puolesta, ja omatoimisuus voi olla vaikeaa. Ihmiset joilla on valtaa, eivät halua antaa sitä pois, ja kaiken huippuna on pelottavaa kuvitella maailma päälaelleen käännettynä. Siitä huolimatta ihmiset ovat pyrkineet muutokseen historian eri vaiheissa: Elää vapaudessa, joskus omillaan ja joskus osana massaliikkeitä. Englannin talonpoikaiskapinasta (1381) Margaret Thatcherin kansalaisveron vastustamiseen 1980-luvulla ihmiset ovat kyseenalaistaneet heidän alisteisen asemansa. Suomessa vastaavaa tapahtui 60-luvun opiskelijakapinoissa.
