Argentiina

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Skoda valitsi Tuohinon sijaan Paasosen ajamaan Argentiinaan. Mielenkiintoista nähdä mitä Jani saa Argentiinassa aikaan Skodan takana. Rallista on kokemusta viime vuodelta ja sen pitäisi olla sopiva muutenkin Janille.

http://www.rallyargentina.com/ingles/muestra_gacetilla.asp?id_gacetilla=25

Vielä en ole ainakaan minä ole saanut tietoa, onko Pirellin kokonaan uusi rengas saatu jo Argentiinaa varten valmiiksi. Grönholm sanoi jättäneensä jopa jättäneensä testipäiviä väliin, jotta Heinäkuussa pääsee testaamaan mahdollisimman paljon uutta rengasta. Grönholmin mukaan tosin on epävarmaa saadaanko rengasta Argentiinaan. Neste rallissa sen pitäisi viimeistään olla. Vähän on sellainen kutina, että Loeb saa nyt haastetta - ja nimenomaan Grönholmin taholta. Solbergin vauhti on mielenkiintoista nähdä heikon Kreikan jälkeen. Alkukaudesta Solberg on ollut Marcusta hivenen nopeampi useasti, mutta on myös hyötynyt Pirellin tuntemuksesta rengasvalinnoissa.

Argentiinassa on se mielenkiintoinen piirre, että ensimmäisenä tiellä ajava ei näytä häviävän lainkaan. Tiet eivät varsinaisesti puhdistu, vaan päällysoran alla on lisää pehmeää kerrosta. Viime vuonna ensimmäisellä lenkillä Loeb ja Solberg tekivät ensimmäisinä miehinä eroa Sainziin ja Grönholmiin, mutta kun lenkki ajettiin iltapäivällä uudestaan olikin tilanne toisinpäin, niin että Carlos ja Marcus lähtivät omille teilleen.

Ralli ajetaan käytännössä aivan talvisissa olosuhteissa lämpötilan puolesta, mikä on ollut Pirelille etu. Pirelli on eniten kärsinyt Välimeren ralleissa iltapäivän lenkillä kuumissa oloissa renkaiden sulaessa alle. Argentiinassa voisi olla jopa vanhoilla Pirelleillä pieni mahdollisuus haastaa Loeb ajamalla.

Veikkaus:

1. Loeb
2. Grönholm
3. Solberg
4. Gardemaister
5. Duval
6. Märtin
7. Galli
8. Rovanperä
 
Viimeksi muokattu:

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Tuo Skodan touhu mm-tasolla on ollut kyllä sellaista pelleilyä. Huh huh... Koskahan ne aikoo saada tulosta... Kuskeista se ei pitäisi olla kiinni...
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Grönholm sanoo yrittävänsä kaikkensa voittaakseen. Pitäisikö perustaa äänestys siitä, milloin ulosajo sattuu?
 

RK-62

Porno-Erkki-wannabe
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
14922
Sijainti
Kni
Hurmurisija sanoi:
Grönholm sanoo yrittävänsä kaikkensa voittaakseen. Pitäisikö perustaa äänestys siitä, milloin ulosajo sattuu?
No parempi kai se tässä tilanteessa (=Loeb karkaamassa pisteissä) on tuo asenne kuin lähteä varmistelemaan jotain pienempiä pisteitä. Edellisestä voitostakin on jo tovi vierähtänyt. Kaikki peliin vaan. Toki MM:n voittaminen tällä kaudella vaikuttaa aika mahdottomalta, mutta muutama voitto kauden jälkipuoliskolta olisi ihan kiva.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Bosse ajakoon täysiä vaan! Kuljettajien mestaruus on joka tapauksessa menetty. Nyt haetaan vain voittoja!
 

Hurmurisija

Well-known member
Liittynyt
3.3.2002
Viestit
3307
Hurmurisija sanoi:
Grönholm sanoo yrittävänsä kaikkensa voittaakseen. Pitäisikö perustaa äänestys siitä, milloin ulosajo sattuu?
Olisi kai pitänyt laittaa hymiö. Täysillä vaan, olen samaa mieltä.
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
http://www.wrc.com/page/BreakingNewsDetail/0,,10111~682522,00.html

Jean-Pierre Nicholas kritisoi Märtiniä ja ylistää Marcuksen motivaatiota.

Toivottavasti Marcus pitää Peugeotinsa ladulla. Hieman erikoisia ne puheet, että jos tällä kaudella haluaa voittaa niin voiton on tultava joko Argentiinasta tai Suomesta. Jos Pirelli saa renkaan kuntoon, niin miksei voitto voisi tulla vaikka RAC:sta tai Australiasta? Monesti tulee ihmeteltyä kuljettajien lyhytnäköisiä kommentteja. 2003 Grönholm jo ennen kauden puolta väliä kuvitteli, että Burnsin kiinniajamiseen pitää voittaa kaikki loput kisat. Tai Räikkönen perusteli Nyrren pakko-ottaa-voitto-ratkaisua mm-tilanteella (tosiasiassahan oli kyse kilpa-ajajan vietistä voittaa yksittäinen kisa).
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148

Jippo

www.jippo.fi
Liittynyt
18.2.2004
Viestit
609
Valde sanoi:
Toivottavasti Marcus pitää Peugeotinsa ladulla. Hieman erikoisia ne puheet, että jos tällä kaudella haluaa voittaa niin voiton on tultava joko Argentiinasta tai Suomesta.
Ei Marcus noin ole sanonut! Hän sanoi että näissä kahdessa heidän voitolle on suurin mahdollisuus, mutta ei hän sulkenut muita rallejakaan pois.
 

Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Jippo sanoi:
Ei Marcus noin ole sanonut! Hän sanoi että näissä kahdessa heidän voitolle on suurin mahdollisuus, mutta ei hän sulkenut muita rallejakaan pois.
Ai, itse kun muistelen/muistelin, että Marcus esitti asian hieman ykskantaisemmin. En löytänyt kommenttia enää mistään.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11233
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Valde sanoi:
[ Monesti tulee ihmeteltyä kuljettajien lyhytnäköisiä kommentteja.
Monesti ne on lausuttu korkean adrenaliinin vaikutuksen alaisena. Ja Bosse harrastaa usein vielä vähättelyä ja ylikriittisyyttä, vertaa vastakohtana ylioptimistinen Mika Salo,
 

Jesper

Well-known member
Liittynyt
29.10.2004
Viestit
353
Rallitietäjää hoidellaan taas vissiin vasemmalla kädellä, kun kisa alkaa parin päivän päästä ja listalla on vielä vääriä nimiä ja oikeita puuttuu. :confused:
 

jäämies

Well-known member
Liittynyt
7.3.2004
Viestit
825
Ylen rallitietäjässä ei ole Duvalia ollenkaan! Mitsubishi muuten on uusinut roviksen niin kovasti parjaamaa auton takapään geometriaa.
 

Late

Peugeot 205 T16
Liittynyt
3.10.2003
Viestit
2114
Nyt näytti Duval löytyvän. Voisivat pikkuisen aikasemmin nuo kuskit päivitellä. Jos en olis tänään päässy muuttamaan veikkauksia olis Skodan pisteetki menny hukkaan.

Vaikeeta muutenkin nyt päättää veikkaus listaa. Duvalia kun en osaa oikein sijoittaa mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Loeb kuulemma selvisi moottorinvaihdosta ilman penalttia. (motorsportforums.com, worldrallynews.com)

 

Late

Peugeot 205 T16
Liittynyt
3.10.2003
Viestit
2114
Faustus sanoi:
Loeb kuulemma selvisi moottorinvaihdosta ilman penalttia. (motorsportforums.com, worldrallynews.com)

Silloinhan muidenkin tallien kannattaisi vaihtaa moottorit. Eihän tuossa muuten mitään ideaa ole.
 

jäämies

Well-known member
Liittynyt
7.3.2004
Viestit
825
Garde antaa taas alussa siimaa, mitenkähän se on tuntunut tällä kaudella ettei garde ole aivan kisan alussa ollut iskussa.
 
Ylös