Ärsyttävin suomalainen näyttelijä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jonkki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Ärsyttävin suomalainen näyttelijä?


  • Äänestäjiä yhteensä
    63
Mainituista näyttelijöistä jouduin suurimman osan kuvagooglettamaan. Tuttuja naamoja toki kaikki. Omia inhokkejani en sen kummemmin mainitse, sillä ei mulla sellaisia oikeastaan edes ole.

Mainittakoon muuten tuosta Jasper Pääkkösestä, joka oli pollin toisena vaihtoehtona, että kyseessä on Suomen Leonardo DiCaprio. Alkuun paljon parjattu, koska on semmoinen tyttöjen suosikki ja entinen salkkarinäyttelijä (siis toi jälkimmäinen koskee Jasperia), mutta eiköhän sitten ajan myötä valkene jos on valjetakseen, että kyseessä on oikeasti ihan mainio näyttelijä.
 
Runar ja Kyllikki sanoi:
Tapio Hämäläinen. Se tyyppi kyllä tekee esim. Turhapuro-leffoissa selväksi että hän nimenomaan näyttelee. Ja ihan saatanan huonosti. Ei moinen yliampuvuus ole edes hauskaa. Toinen samanmoinen on Pekka Autiovuori.

Näistä Hämäläisen silleensä ymmärtää, että tyypillä ei kai ole minkäänlaista koulutusta alalle ja työurakin on lähinnä Turhapuroa, mutta Autiovuori on sentään Teatterikorkean (edeltäjän) käynyt mies, joten luulis osaavan muutakin kuin väännellä naamaansa ja ylinäytellä.

Mietin kovasti omaa valintaani samalla kun luin muiden postauksia. Ei tarvinnu tämän jälkeen enää miettiä, Autiovuori saa munkin ääneni. Pelkkä äijän ääni aiheuttaa samoja oireita kuin liitutaulun raapiminen kynsillä.
 
Pekka Autiovuorihan on aivan loistava varsinkin erilaisissa Kauko Helovirran kanssa toteutetuissa produktioissa!
 
AJ sanoi:
Pekka Autiovuorihan on aivan loistava varsinkin erilaisissa Kauko Helovirran kanssa toteutetuissa produktioissa!

Kuuluiko noihin prokkiksiin Autiovuoren käsittely jollain fluoresoivalla aineella vai mitä tarkoitat :doubtful: ?
 
Aqualizer sanoi:
Kuuluiko noihin prokkiksiin Autiovuoren käsittely jollain fluoresoivalla aineella vai mitä tarkoitat :doubtful: ?

Mahdollisesti tämä tapahtui juurikin jossain Knalli ja Sateenvarjon jaksossa. Mene ja tiedä!
 
No Jasperihan tämän kisan vie 6-0. Radiossa kerran kehotettiin katsomaan Matti-elokuva. Sen nähtyään kun osaa arvostaa jokaista suomalaista elokuvaa, jossa Jasper ei esiinny.
 
PeeVee79 sanoi:
Radiossa kerran kehotettiin katsomaan Matti-elokuva.
Mielestäni Pääkkösen roolisuoritus Mattina oli onnistunut. Mutta mitäpä minä näistä tietäisin.
 
Mä olen myös esim. parin Vares-leffan perusteella sitä mieltä, että Jasper Pääkkönen on hyvä näyttelijä ja siitä tulee vielä arvostettukin. Ekassa Vareksessahan Pääkkönen oli suorastaan loistava ja oli kyllä keskivertoa suomalaisnäyttelijää parempi kakkosessakin.
Taisin joskus tälle forumille kirjoittaa, että Jasper Pääkkös-dissaus on melko usein ihan silkkaa samanikäisten tai nuorempien kundien kateutta kun Jasperilla menee hyvin ja itse ollaan ihan Mr Nobodyja.
 
Matti elokuva oli niin paska että jäi noin puolitiehen. Tosin syy ei ollut Päsper Jaakkosessa, vaan helvetin huonossa elokuvassa helvetin typerästä hullusta joka kuuluisi lukkojen taakse.:ahem:
 
Moe Szyslak sanoi:
Tosin syy ei ollut Päsper Jaakkosessa, vaan helvetin huonossa elokuvassa helvetin typerästä hullusta joka kuuluisi lukkojen taakse.:ahem:
Niin, elokuvia tehdään pääosin neroista tai hulluista. Kyllä taviksetkin joskus leffan aiheeksi pääsevät, mutta harvemmin.
 
Törni sanoi:
Niin, elokuvia tehdään pääosin neroista tai hulluista. Kyllä taviksetkin joskus leffan aiheeksi pääsevät, mutta harvemmin.
Näin on näppylät.:ahem:

Mutta ei ole pakko katsoa jos vituttaa. Enkä katsonut.:thumbup:
 
Il Tempo Gigante sanoi:
Metrinen koivuhalko näyttelee yhtä hyvin kuin Hanneli.
Olen kyllä eri mieltä. Ärsyttävä tapaushan ko. naikkonen on, mutta ei se nyt mikään huono näyttelijä ole. Ainakin jotkut roolit on todellakin onnistuneita.

Tän Jonkin pollin voi toki ymmärtää monella tavoin. Haetaanko tässä nyt huonoa näyttelijää, kuten monet on ymmärtänyt, vai sitten pelkästään ärsyttävää tyyppiä? Ärsyttävyyteen vaikuttaa monesti muutkin asiat kuin itse näyttelijäntyö.
 
Viimeksi muokattu:
Polli on jaskattu, sillä mielestäni sekä pääkkönen että veijonen ovat loistonäyttelijöitä. Heihin ehkä kyllästyy, koska ovat joka leffassa, mutta se ei kyllä tee heistä huonoja, että ovat suosittuja..

Kuka hitto muuten on Pekka Autiovuori? En oo ikinä kuullutkaan.
Edit: googletin, naama tuttu, ei mielikuvaa kuitenkaan hahmon näyttelijäntaidoista.
 
Mua vituttaa Veijonen yli kaiken. Se on ihan joka vitun leffassa ja sen naamalle jämähtänyt hölmistynyt ilme estää mua katsomasta nykyään yhtäkään leffaa, jossa se on. Hyrr.
 
kouvotsvoni sanoi:
Ei Pekka Autiovuori minullekaan mitään sano.

Et vaan osaa yhdistää nimeä kasvoihin ja ääneen, satavarmasti on tuttu kasvo.

On sen verran huonoja noi googlella löytyvät kuvat, etten edes viitti yrittää linkittää niitä tänne.

Tai no jos sittenkin, se on toi toinen oikealta.
ilmastarahaa2.jpg


Paras mitä googlella löytyi ja silti huono :(
 
Ylös