Renessanssinero
Perusfeidaaja
Kuka piti tällaisen puheen?
"Läntisissä maissa tulkitaan kansainvälis-poliittinen asemamme usein tavalla, joka on meille hyvin vähän mairitteleva. Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden parantumista pidetään Suomen kannalta jollakin tavalla surkuteltavana ja jopa pakon sanelemana tapahtumana. Meistä ei näköjään oikein haluta uskoa, että me tosiaan aivan omasta vapaasta tahdostamme haluamme elää sovussa ja rauhassa kaikkien naapureittemme ja kaikkien muittenkin kansojen kanssa. Harjoittamamme puolueettomuuspolitiikan luullaan joskus olevan jonkinlainen erityislaatuinen este maamme osallitumiselle kansainväliseen taloudelliseen yhteistoimintaan. Näin ei tietenkään ole, sillä oman taloudellisen etumme mukainen osallistuminen yhdentymiskehitykseen ei sulje pois puolueettomuutta, vaan vahvistaa sitä. Samalla voi pienenkin maan puolueettomuus tuoda uuden rakentavan lisän suureen yhdentymiskehitykseen.
Luonnollisesti pitkälle menevään taloudelliseen yhteistoimintaan liittyy suuriakin käytännön ongelmia, mutta ne eivät meidän kannaltamme ole periaatteessa toisenlaisia, kuin mitkä on ratkaistava sellaisten maiden osalta kuin esimerkiksi Ruotsin, Sveitsin ja Itävallan. Nämä maat harjoittavat perinteellistä puolueettomuuspolitiikkaa, mutta niiden taloudelliseen hyvinvointiin, joka on tämän politiikan eräs edellytys, vaikuttaa kansainvälisen työnjaon edistyminen. Näin on myös meillä. Suomellakaan ei ole varaa jäädä osattomaksi tehostuvan kansainvälisen työnjaon hedelmistä.
Meidän etujemme mukaista on myös, ettei taloudellinen yhdentyminen Euroopassa johda entistä tiiviimpään jakautumiseen vastakkaisiin liittoutumiin sekä niiden välisten poliittisten ja kaupallisten rajojen syvenemiseen. Me kannatamme laajapohjaista taloudellista yhdentymistä. Haluamme kehittää ja vahvistaa perinteellisiä kauppasuhteitamme kaikkiin suuntiin sekä ottaa huomioon kehitysmaiden erikoisongelmat. Tässä suhteessa Suomi ei voi jäädä syrjästäkatsojaksi, vaan meidän on pyrittävä voimiemme mukaan edistämään kehitystä ja sopeutumaan siihen. Tyydytyksellä onkin todettava, että pohjoismaat kuljettuaan muutamia vuosia eri polkuja, ovat nyt lähestymässä toisiaan yhtenäisen parikymmentä miljoonaa ihmistä käsittävän talousalueen voimien kokoamiseksi. Suomen kannalta tämä on sitäkin ilahduttavampaa, kun kokemukset pohjoismaisesta yhteistyöstä yleensäkin ovat olleet myönteisiä.
Euroopan taloudellinen yhdentyminen on pitkittynyt ja mutkistunut eikä sillä suunnalla ole lähiaikoina odottevissa ainakaan meidän kauppapoliittisen asemamme kannalta ratkaisevaa kehitystä. Tässä tilanteessa on uusi pohjoismainen yhteistyö varsin tervetullut, koska meille nyt tarjoutuu tilaisuus toteuttaa kyllin pitkän ylimenokauden aikana ja pääoman liikkuvuuden ja pohjoismaisen finanssituen turvin tarpeellisia rakennemuutoksiamme. Tässä vaiheessa on ennenaikaista lähteä yksityiskohtaisesti tarkastelemaan pohjoismaiseen taloudelliseen lähentymiseen liittyviä monia kysymyksiä, joiden kohdalla nyt alkaa määrätietoinen selvitystyö. Tähän on meidän lähiaikoina keskitettävä kauppapoliittiset voimamme.
Kun Euroopassa tapahtuvassa taloudellisessa yhdentymiskehityksessä on nyt menossa eräänlainen hengähdystauko, on meillä Suomessakin aikaa hoitaa tämänhetkiset ongelmamme siten, että voimme vastaisuudessa ponnistella eteenpäin paremmista kilpailuasemista lähtien, kuin mitä meidän viime vuosina on ollut pakko tehdä. Markkamme ulkoisen arvon viime vuonna tapahtunut alentaminen ja sen yhdeydessä suoritetut toimenpiteet ovat merkinneet taloudellisen kehityksemme kääntymistä kasvun vahvistumisen ja rakennemuutosten nopeutumisen suuntaan. Nyt kun devalvaation vaatima jälkihoito näyttää saadun varmistetuksi, ovat asemamme epäilemättä paremmat kuin moniin vuosiin. Säädetty valtuuslaki antaa vakauttamissopimuksen tehneille järjestöille niiden tarvitsemat välttämättömät takeet siitä, että reaaliansiot tulevat turvatuiksi.
On syytä kuitenkin varoa sellaista käsitystä, että valtuuslaki olisi nyt se viisastenkivi, joka vihdoinkin on löytynyt hintojen ja palkkojen kilpajuoksun lopettamiseksi ja kansainvälisen kilpailukykymme turvaamiseksi. Valtuuslaki luo epäilemättä edellytyksiä niille kasvupoliittisille toimenpiteille, jotka kilpailukykymme ja maksutaseemme turvaamiseksi sekä tuotantopohjamme laajentamiseksi ovat tarpeen, mutta valtuuslaki ei suinkaan anna minkäänlaisia valtuuksia reaalipoliittisille toimenpiteille. Valtuudet koskevat vain hintojen säännöstelyä."
"Läntisissä maissa tulkitaan kansainvälis-poliittinen asemamme usein tavalla, joka on meille hyvin vähän mairitteleva. Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden parantumista pidetään Suomen kannalta jollakin tavalla surkuteltavana ja jopa pakon sanelemana tapahtumana. Meistä ei näköjään oikein haluta uskoa, että me tosiaan aivan omasta vapaasta tahdostamme haluamme elää sovussa ja rauhassa kaikkien naapureittemme ja kaikkien muittenkin kansojen kanssa. Harjoittamamme puolueettomuuspolitiikan luullaan joskus olevan jonkinlainen erityislaatuinen este maamme osallitumiselle kansainväliseen taloudelliseen yhteistoimintaan. Näin ei tietenkään ole, sillä oman taloudellisen etumme mukainen osallistuminen yhdentymiskehitykseen ei sulje pois puolueettomuutta, vaan vahvistaa sitä. Samalla voi pienenkin maan puolueettomuus tuoda uuden rakentavan lisän suureen yhdentymiskehitykseen.
Luonnollisesti pitkälle menevään taloudelliseen yhteistoimintaan liittyy suuriakin käytännön ongelmia, mutta ne eivät meidän kannaltamme ole periaatteessa toisenlaisia, kuin mitkä on ratkaistava sellaisten maiden osalta kuin esimerkiksi Ruotsin, Sveitsin ja Itävallan. Nämä maat harjoittavat perinteellistä puolueettomuuspolitiikkaa, mutta niiden taloudelliseen hyvinvointiin, joka on tämän politiikan eräs edellytys, vaikuttaa kansainvälisen työnjaon edistyminen. Näin on myös meillä. Suomellakaan ei ole varaa jäädä osattomaksi tehostuvan kansainvälisen työnjaon hedelmistä.
Meidän etujemme mukaista on myös, ettei taloudellinen yhdentyminen Euroopassa johda entistä tiiviimpään jakautumiseen vastakkaisiin liittoutumiin sekä niiden välisten poliittisten ja kaupallisten rajojen syvenemiseen. Me kannatamme laajapohjaista taloudellista yhdentymistä. Haluamme kehittää ja vahvistaa perinteellisiä kauppasuhteitamme kaikkiin suuntiin sekä ottaa huomioon kehitysmaiden erikoisongelmat. Tässä suhteessa Suomi ei voi jäädä syrjästäkatsojaksi, vaan meidän on pyrittävä voimiemme mukaan edistämään kehitystä ja sopeutumaan siihen. Tyydytyksellä onkin todettava, että pohjoismaat kuljettuaan muutamia vuosia eri polkuja, ovat nyt lähestymässä toisiaan yhtenäisen parikymmentä miljoonaa ihmistä käsittävän talousalueen voimien kokoamiseksi. Suomen kannalta tämä on sitäkin ilahduttavampaa, kun kokemukset pohjoismaisesta yhteistyöstä yleensäkin ovat olleet myönteisiä.
Euroopan taloudellinen yhdentyminen on pitkittynyt ja mutkistunut eikä sillä suunnalla ole lähiaikoina odottevissa ainakaan meidän kauppapoliittisen asemamme kannalta ratkaisevaa kehitystä. Tässä tilanteessa on uusi pohjoismainen yhteistyö varsin tervetullut, koska meille nyt tarjoutuu tilaisuus toteuttaa kyllin pitkän ylimenokauden aikana ja pääoman liikkuvuuden ja pohjoismaisen finanssituen turvin tarpeellisia rakennemuutoksiamme. Tässä vaiheessa on ennenaikaista lähteä yksityiskohtaisesti tarkastelemaan pohjoismaiseen taloudelliseen lähentymiseen liittyviä monia kysymyksiä, joiden kohdalla nyt alkaa määrätietoinen selvitystyö. Tähän on meidän lähiaikoina keskitettävä kauppapoliittiset voimamme.
Kun Euroopassa tapahtuvassa taloudellisessa yhdentymiskehityksessä on nyt menossa eräänlainen hengähdystauko, on meillä Suomessakin aikaa hoitaa tämänhetkiset ongelmamme siten, että voimme vastaisuudessa ponnistella eteenpäin paremmista kilpailuasemista lähtien, kuin mitä meidän viime vuosina on ollut pakko tehdä. Markkamme ulkoisen arvon viime vuonna tapahtunut alentaminen ja sen yhdeydessä suoritetut toimenpiteet ovat merkinneet taloudellisen kehityksemme kääntymistä kasvun vahvistumisen ja rakennemuutosten nopeutumisen suuntaan. Nyt kun devalvaation vaatima jälkihoito näyttää saadun varmistetuksi, ovat asemamme epäilemättä paremmat kuin moniin vuosiin. Säädetty valtuuslaki antaa vakauttamissopimuksen tehneille järjestöille niiden tarvitsemat välttämättömät takeet siitä, että reaaliansiot tulevat turvatuiksi.
On syytä kuitenkin varoa sellaista käsitystä, että valtuuslaki olisi nyt se viisastenkivi, joka vihdoinkin on löytynyt hintojen ja palkkojen kilpajuoksun lopettamiseksi ja kansainvälisen kilpailukykymme turvaamiseksi. Valtuuslaki luo epäilemättä edellytyksiä niille kasvupoliittisille toimenpiteille, jotka kilpailukykymme ja maksutaseemme turvaamiseksi sekä tuotantopohjamme laajentamiseksi ovat tarpeen, mutta valtuuslaki ei suinkaan anna minkäänlaisia valtuuksia reaalipoliittisille toimenpiteille. Valtuudet koskevat vain hintojen säännöstelyä."
