Asioita, jotka tekis mieli hankkia

maradona

Resistive User
Liittynyt
6.3.2005
Viestit
4616
Sijainti
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
Alkanut kiinnostamaan tuo Lumia 520 halvan hintansa takia. Enhän mä puhelimella muuta tee kuin soitan ja tekstaan ja niitäkin harvoin joten aika turhahan tuollainen meikäläisen käytössä olisi. Mutta silti.
Teknisten vimpaimien kanssa on monesti sillä lailla, että ennen sen hankkimista ajattelee, ettei sitä tarvitse mihinkään, mutta sitten jos sen hankkii, niin äkkiä huomaa että sitä alkaa käyttää vähän kaikkeen mitä sillä nyt voikin tehdä. Niinkuin älykännykällä vaikka nettisurffailuun ja sähköpostien lähettämiseen. Eli se tarve syntyy vähän niinkuin vasta hankinnan jälkeen.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Alkanu lahota?
Saattaa olla. Se ilmenee niin, että toi kaikukoppa (eli toi musta, näkyvin osa kitarasta) on alkanut antaa periksi tosta kohdasta, missä on talla (eli toi mihin kielet tulee kiinni). Se on siis vähän kuprulla siitä, ja soittaessa tulee mieleen, että kohta sattuu näpeille ja lujaa, kun talla irtoo.

Mut se markettikitara on melkein halvinta mitä saada voi ja silti se on jo aika monta vuotta kestänyt ja toiminut. Ja mikä tärkeintä, pysynyt vireessä hyvin.
Nyt olis sellanen keikoillakin käyvä juttu suunnitteilla (oikeastaan perustettukin jo), niin ei viittis ihan noin huonokuntosella kikottimella alkaa pelleilemään.

T-marketista lienee tuollasen tilaan: http://www.thomann.de/fi/fender_squier_sa105ce_bk.htm
Tuskinpa paljoakaan halvemmalla toimivaa sais.
 

Örfil

Guest
Joku tuollanen pitäis hommata:



Halavalla ajattelin haluta!

Oma halppis e-akustinen näyttää olevan tulossa tiensä päähän tavalla, jota en ole koskaan ennen nähnyt.
Mulla taitaa olla vastaava elektroakustinen, mutta väri on sunburst.

Itseasiassa voisin myydä sen pois. 150 e. Ovh oli jossain 250 kintailla.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Polkupyörä.
Kävihän toki niin iloisesti, että viime viikolla Vuosaaressa uudehko city-Tuntsani lähti muille maille vierahille. Juuri sain tehtyä siihen laajamittaisen vaihderemontin ja vaihdettua kunnon renkaat alle. Mutta ei se mitään, ei se mitään. Pitää sitä nyt tämän verran hyväntekeväisyyttä harrastaa. Toivottavasti uusi omistaja nauttii luvatta lainaamastaan vempeleestäni.
Eipä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun omaisuuttani realisoidaan syrjäisessä rannikkokaupungissa, kuten muistanette. Hienoa. Oikein hienoa.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Luulis, että tossa tilanteessa tekisi mieli hankkia haulikko, viidakkoveitsi, pesäpallomaila ja sukellusasu maskeineen. Ryhtyä sitten omankäden oikeutta jakavaksi sankariksi. Enkä nyt tarkoita sitä Jonin tapaa.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Polkupyörä.
Kävihän toki niin iloisesti, että viime viikolla Vuosaaressa uudehko city-Tuntsani lähti muille maille vierahille. Juuri sain tehtyä siihen laajamittaisen vaihderemontin ja vaihdettua kunnon renkaat alle. Mutta ei se mitään, ei se mitään. Pitää sitä nyt tämän verran hyväntekeväisyyttä harrastaa. Toivottavasti uusi omistaja nauttii luvatta lainaamastaan vempeleestäni.
Eipä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun omaisuuttani realisoidaan syrjäisessä rannikkokaupungissa, kuten muistanette. Hienoa. Oikein hienoa.
pjrkl kun kerran tiedät että on tuo rannikkokylä täynnä pelkkiä hulttioita niin miksi meet sinne? tymä!
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Alpusta on tulossa melkonen polkupyörien suurkuluttaja. Edellinen taidettiin kolaroida lunastukseen?
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Kääntäkää nyt veistä vielä haavassani kun.

Ja ai niin onhan mulla oikea fyysinenkin haava ja niin syvä ja kipeä että työpaikan terkkarilla piti äsken käydä. Että kaikinpuolin on ollut hieno viikko. Kengätkin hukkui mereen. Ja hattu hävisi.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
En kyllä keksi yhtään mitä me kaikki tehtäis jossei sitten porukassa käännettäis puukkoa Alpun haavassa.
 
Ylös