Bukko
mielikuvitusukko
Olisi kyllä ollut hupaisaa jos pallien hieroja olisi tullut taas Neweyn pomoksi.Tämä nyt oli ihan tuubaa jo alusta asti, Neweyhän lähti tallista nimenomaisesti Hornerin toimien takia.
Olisi kyllä ollut hupaisaa jos pallien hieroja olisi tullut taas Neweyn pomoksi.Tämä nyt oli ihan tuubaa jo alusta asti, Neweyhän lähti tallista nimenomaisesti Hornerin toimien takia.
Hulkissa forumilla tod näk kinnaa pikkareissa se että tämä tuotiin takaisin sarjaan korvaamaan Mick Schumacher ja Valtteri Bottas ja nämä vielä tapahtui onnistuneesti.Ihan solidisti Hulk on ajanut. Siinä missä Ocon, Albon ja muut keskitason kuskit.
Enemmän tällä Forumilla toistuu se, että oman suosikin pahinta vastapeluria lyödään kuin vierasta sikaa, vaikka olisi 7/4 kertainen maailmanmestari.
Mielestäni tuolla on turhia kuskeja Colapinto, Stroll ja Tsuki.
Bortoleton kuvittelin olen aika heikoilla kauden alla, mutta sillä on ollut ihan solideja aika/ajoja. Hulkin racecraft, ja varsinkin ekat kierrokset ollut tutun hyviä.
Pappa Stroll juuri kertonut Antonille, että ei tulekaanOlisi kyllä ollut hupaisaa jos pallien hieroja olisi tullut taas Neweyn pomoksi.
En tiedä muista, mutta kaveri ajoi jo nuorena ihan solidisti, mutta kun piti tehdä tulosta, tuli ruikat housuun. Kyllä Silverstonen huikea ajo nosti arvostuksen hermopaskojasta ihan ajomieheksi.Hulkissa forumilla tod näk kinnaa pikkareissa se että tämä tuotiin takaisin sarjaan korvaamaan Mick Schumacher ja Valtteri Bottas ja nämä vielä tapahtui onnistuneesti.
Jos kaikki päättäjät ei olekaan mielensäpahoittajia? Tulokset ratkaisee?Pappa Stroll juuri kertonut Antonille, että ei tulekaan
https://www.the-race.com/formula-1/stroll-tells-staff-he-wont-hire-horner-as-aston-martin-mystery-deepens/
Tuskin tuolla on mitään saumaa yhteenkään talliin, ellei sitten Alpnielle tai sijoittajan ominaisuudessa.
Sen verran isoja bisneksiä kaikki ja kullin hajuinen mainehaitta valtava