Autojen julkaisut ja talvitestit 2021

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Täytyy pitää mielessä se, että Honda toi käytännössä kaudelle 2022 suunnitellun moottorin tarjolle jo nyt, joten sillä voi siinä mielessä olla pieni tehoetu puolellaan. Vastaavasti Renault oli valmistellut samanlaista päivitystä kaudeksi 2023 ja aikoo tuoda sen kisakäyttöön ensi kaudeksi. Ferrari myös vasta miettii kuvioitaan ensi vuotta varten. Honda on siis tavallaan yhden vuoden näitä kahta valmistajaa edellä.

Vetäytyykö Honda taas mahdollisimman huonoon aikaan? No, tekisi koko lajilla aivan älytöntä nasulia jos joku muu voittaisi välillä. On se sitten Hondalla RBR tai vaikka Ferrari. Pahinta olisi jos Lewis kruisaili taas helppoon mestaruuteen niinkuin on jo ikuisuudelta tuntuvan ajan tehnyt jo.
No mikä nyt on sitten väärä aika, jos firma sanoo että tavoitteet tulivat täyteen ja rahaa ei enää haluta käyttää? Lähtihän Honda F1-sarjasta 1990-luvun alussakin vaikka oli juuri voittanut viisi tuplamestaruutta putkeen kahden eri tallin kanssa. (Williams-Honda kaudella 1987, McLaren-Honda 1988–91). Sanoisin että se ajoitus oli paljon huonompi kuin mitä on 2000-luvulla nähty.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
785
Hondan pääsyy vetäytymiseen on keskittyminen uusiin moottorikonsepteihin, eikä se syy ole muuttunut. Formula 1 kisaaminen ei tue sitä tavoitetta.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Hondan pääsyy vetäytymiseen on keskittyminen uusiin moottorikonsepteihin, eikä se syy ole muuttunut. Formula 1 kisaaminen ei tue sitä tavoitetta.
Taidankin olla 13-vuotias. Selitykset valitaan aina tekojen mukaan.

Muutama vuosi sitten Audi sanoi että tulevaisuus on sähkön varassa ja loikkasi WEC-sarjasta Formula E:hen. Ja viime vuoden lopulla se päätti lopettaa FE-toimintansa ja palata WEC:hen. Silloin ei paljoa selitelty.
 
ikuinen kakkonen

Well-known member
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
556
Sijainti
Vyborg
Näin kävi myös 2008 kun Honda laittoi pillit pussiin kauden jälkeen fiasko kauden jälkeen. Mutta ironisesti kyllä Hondan talli, perijä talli eli Brawn GP, seuraavana kaudella voitti ylivoimaiseen tyylin mestaruudet kuin tyhjästä. Joten toistaako historia jälleen Tänä vuonna?

Mutta olisi se toisaalta paras mahdollinen tapa lopettaa formula taival mestarina ja näin jäisi jotain hyvää käteen.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
3576

Tätä kutsutaan "Japanin taudiksi" laitetaan johonkin toimintaan satoja miljoonia ellei miljardeja (Toyota) ja lopetetaan puuhastelu juuri menestyksen kynnyksellä. Erittäin lyhytnäköistä toimintaa joka on Japanilaisilta ennenkuulomatonta kun katsoo heidän yrityksien pitkää pitkää historiaa.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
6747
Sijainti
Vantaa

No onko tästä näyttöä muuta kuin Honda? Toyotan kauden 2010 auton nopeudesta ei ole mitään faktaa.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
6747
Sijainti
Vantaa
No mikä nyt on sitten väärä aika, jos firma sanoo että tavoitteet tulivat täyteen ja rahaa ei enää haluta käyttää? Lähtihän Honda F1-sarjasta 1990-luvun alussakin vaikka oli juuri voittanut viisi tuplamestaruutta putkeen kahden eri tallin kanssa. (Williams-Honda kaudella 1987, McLaren-Honda 1988–91). Sanoisin että se ajoitus oli paljon huonompi kuin mitä on 2000-luvulla nähty.
En tiedä oliko ajankohta tuolloin sitten väärä tai oikea. Ei kauden 1994 - 1996 McLarenin autotkaan mitään loistavia olleet ja Renaultilla hyvä moottori. Joten menestys olisi ollut tiukalla.

SJ sanoi:
Muutama vuosi sitten Audi sanoi että tulevaisuus on sähkön varassa ja loikkasi WEC-sarjasta Formula E:hen. Ja viime vuoden lopulla se päätti lopettaa FE-toimintansa ja palata WEC:hen. Silloin ei paljoa selitelty.
Kyllä uskon tuon, että Audilla oli täysi luotto sarjaan. Itsekin ajattelin, että FE voisi olla tulevaisuus. Nyt epäilen sarjan kuopattavan 5v sisällä, koska F1:set siirtyvät pikku hiljaa niiden tontille.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
En tiedä oliko ajankohta tuolloin sitten väärä tai oikea. Ei kauden 1994 - 1996 McLarenin autotkaan mitään loistavia olleet ja Renaultilla hyvä moottori. Joten menestys olisi ollut tiukalla.
Eikö? Kaudella 1993 Senna ajoi MM-sarjan kakkoseksi täysin suvereenia Williams–Prost-parivaljakkoa vastaan vaikka McLarenilla oli alitehoinen Fordin asiakasmoottori. Kaudella 1994 Häkkinen ajoi podiumille lähes jokaisessa kilpailussa, jota ei keskeyttänyt tekniseen vikaan. Mersun moottorit eivät vaikuttaneet olevan järin hyviä nekään, joten turha kaikkea on niputtaa "rungon" piikkiin kausien 1995–96 osaltakaan.

Kyllä uskon tuon, että Audilla oli täysi luotto sarjaan. Itsekin ajattelin, että FE voisi olla tulevaisuus. Nyt epäilen sarjan kuopattavan 5v sisällä, koska F1:set siirtyvät pikku hiljaa niiden tontille.
En muista kuka näin sanoi, mutta joku sanoi silti että Formula E:stä oli tullut vain tapa hakea synninpäästöä ns. dieselgatessa ryvettyneille saksalaisvalmistajille. Lyhyen ajan sisällä niin Audi, Porsche, BMW kuin Mercedeskin liittyivät mukaan sarjaan. Formula E:llä ei ole koskaan ollut mitään vetovoimaa mutta monet maineensa menettäneet autotehtaat liittyivät sarjaan, koska se oli halpaa huvia ja siitä olisi saattanut kehittyä vakasti otettava autourheilun haara. No näin ei tietenkään käynyt ja nyt myös kulupuoli on raketoimassa taivaisiin, kun teknisen kehityksen osa-alueita pikkuhiljaa vapautetaan standardoinnin piiristä.

Minä en koskaan uskonut, että FE:stä voisi tulla yhtään mitään. Sähkömoottoreissa ja akuissa ei ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä 20–30 vuoteen sen jälkeen, kun ensimmäiset litiumioneihin perustuvat akut tulivat markkinoille.
 
Viimeksi muokattu:

Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
678
Tätä kutsutaan "Japanin taudiksi" laitetaan johonkin toimintaan satoja miljoonia ellei miljardeja (Toyota) ja lopetetaan puuhastelu juuri menestyksen kynnyksellä. Erittäin lyhytnäköistä toimintaa joka on Japanilaisilta ennenkuulomatonta kun katsoo heidän yrityksien pitkää pitkää historiaa.
Näinpä juu. Saa nähdä toistaako historia Hondan tapauksessa itseään tässä asiassa. Toivottavasti tulevalla kaudella mestari olisi joku muu kuin Lewis Hamilton.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
6747
Sijainti
Vantaa
Eikö? Kaudella 1993 Senna ajoi MM-sarjan kakkoseksi täysin suvereenia Williams–Prost-parivaljakkoa vastaan vaikka McLarenilla oli alitehoinen Fordin asiakasmoottori. Kaudella 1994 Häkkinen ajoi podiumille lähes jokaisessa kilpailussa, jota ei keskeyttänyt tekniseen vikaan. Mersun moottorit eivät vaikuttaneet olevan järin hyviä nekään, joten turha kaikkea on niputtaa "rungon" piikkiin kausien 1995–96 osaltakaan.

En muista kuka näin sanoi, mutta joku sanoi silti että Formula E:stä oli tullut vain tapa hakea synninpäästöä ns. dieselgatessa ryvettyneille saksalaisvalmistajille. Lyhyen ajan sisällä niin Audi, Porsche, BMW kuin Mercedeskin liittyivät mukaan sarjaan. Formula E:llä ei ole koskaan ollut mitään vetovoimaa mutta monet maineensa menettäneet autotehtaat liittyivät sarjaan, koska se oli halpaa huvia ja siitä olisi saattanut kehittyä vakasti otettava autourheilun haara. No näin ei tietenkään käynyt ja nyt myös kulupuoli on raketoimassa taivaisiin, kun teknisen kehityksen osa-alueita pikkuhiljaa vapautetaan standardoinnin piiristä.

Minä en koskaan uskonut, että FE:stä voisi tulla yhtään mitään. Sähkömoottoreissa ja akuissa ei ole tapahtunut minkäänlaista kehitystä 20–30 vuoteen sen jälkeen, kun ensimmäiset litiumioneihin perustuvat akut tulivat markkinoille.
Missäs mainitsin kauden 93. Ford oli tuolloin jäljess tehoissa, mutta ilmeisen hyvä ajettava moottori oli. Ilman muiden keskeytyksiä ei Häkän 94 podiumit olisi myöskään tulleet. Kyllä siellä Williams ja Benetton oli selkeästi edellä.

Heh, vai akut ei ole 30v aikana kehittyneet. Kannattaa tutustua hiukan aiheeseen, ennen kuin faktana kertoo tuollaisen.
 
McLaardi

Well-known member
Liittynyt
24.4.2005
Viestit
295

1994 McLarenilla oli Peugeotin moottori.
 
ikuinen kakkonen

Well-known member
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
556
Sijainti
Vyborg
Minä olen lukenut aikoinaan että kuulemma Mclaren yritti saada alunperin Renault moottorit kaudeksi 1993 Sennan vaatimuksesta mutta eivät jostain syystä saaneet.
Ilmeisesti Williams esti aikeet.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Minä olen lukenut aikoinaan että kuulemma Mclaren yritti saada alunperin Renault moottorit kaudeksi 1993 Sennan vaatimuksesta mutta eivät jostain syystä saaneet.
Ilmeisesti Williams esti aikeet.
Dennis mietti samaa kikkaa kuin millä Briatore kaappasi Rellun koneen Benettonille vuotta myöhemmin: ostetaan Ligier ja siirretään sen moottorisopimus omaan talliin. Historiankirjojen mukaan "McLaren-Renault" kaatui kuitenkin siihen, että McLarenille voiteluaineet toimittanut Shell ja Renault'n pitkäaikainen yhteistyökumppani Elf eivät sopineet yhteen. Benetton oli jo vanhastaan Elfin asiakas.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Heh, vai akut ei ole 30v aikana kehittyneet. Kannattaa tutustua hiukan aiheeseen, ennen kuin faktana kertoo tuollaisen.
Kyllähän kehitystä on tapahtunut kaikilla muilla osa-alueilla paitsi akkujen kemiallisessa koostumuksessa. Kaikki akut perustuvat edelleen litiumioneihin ja se määrittää teoreettisen ylärajan. Litiumin suuri ongelma on sen kemiallinen epävakaus ja siitä seuraavat turvallisuusriskit. "Uudet" akkuteknologiat keskittyvät nimenomaan turvallisuusriskien pienentämiseen ja akkujen käyttöiän parantamiseen. Myös valmistusmenetelmät ovat kehittyneet, jolloin akkukennoja uskalletaan pakata lähemmäksi toisiaan ja ehkä useampia päällekäin. Tällä saadaan suurempi kokonaiskapasiteetti mutta konkreettinen energiatiheys ei kehity mihinkään.

Käytännössä mittatikkuna voidaan pitää kännykän akkua: niissä on korkein energiatiheys, mitä Li-ion-akulla voidaan saavuttaa. Kännykän akun energiatiheys ei ole kasvanut "yhtään mihinkään" 20 vuoden aikana. (Tuplaantunut?) Sähköautojen akut saavuttavat vain murto-osan siitä, mihin älypuhelinten akut yltävät. Tai kuulemma Teslan akuissa olisi nykyään sama energiatiheys, mene ja tiedä, mutta lähempänä peruskuluttajaa olevissa automalleissa jäädään jonnekin 30–50 %:iin. Se kehitystyö, mitä sähköautojen akkuihin laitetaan, hilaa näiden akkujen energiatiheyttä pikkuhiljaa lähemmäs matkapuhelinten akkujen tasoa. Mutta sen yli ne eivät tule koskaan menemään. Niin kauan kuin me olemme litiumioneiden varassa, niin teoreettinen yläraja ei kasva merkittävästi.
 
Viimeksi muokattu:

BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
785
Kaveri on inssinä Valmet Automotivella noissa akkuhommissa. Pitääkin vähän kysellä missä mennään? Noin yleisellä tasolla. Kaikkea ne ei kerro prkl. Paljon on rekrytty väkeä Saloon.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
785
Honda on puristanut moottorin pienemmäksi kuin vuoden 2015 ”Size zero” moottori oli McLarenissa. Samalla kuitenkin tehoa on tullut lisää viime vuodesta.

Seuraavaksi jännitetään kestääkö se?

Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
3250
Honda tykkää pitää melua moottoristaan, koska sillä ei ole muuta toimintaa F1-sarjassa. Ei siinä muuta. Suorituskyky mitataan sunnuntaina.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
785
Se on totta. Tosiasia kuitenkin on, että moottoria on pienennetty ja se sallii ponttoonien uudelleen muotoilun. Itse olen suorituskyvyn sijasta huolissani kestävyydestä. 3 voimayksikköä kaudessa tuskin riittää kellään, mutta jos tulee pakkovaihtoja, niin ne pakkovaihdot saattaa tulla radoille, jossa ohittaminen on vaikeaa ja vaihdosta tulee pahemmin nokkiin kuin toisilla radoilla. ”Puolipakkovaihdot” voi vielä taktikoida oikeille radoille, joista nousee vielä pisteille kärkitallit.

Ei sillä, etteikö Mersu sandbägännyt Bahrainissa. Tosin auto on kuulema hankala tuulessa ja muutenkin peräpäästään uusilla lattiasäännöillä.
 
Ylös