Autotoikki v 2.0

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Autoissa alkaa nykyisin olla, vaikka katselisi tällaisia muutaman vuoden ikäisiä käytettyjäkin, aika hyvät ja kattavat varusteet. Mutta kun olen tässä alkanut pikkuhiljaa nykyiselle Volvolle kartoittamaan seuraajaa niin yksi varuste, tai oikeastaan sen puute lähes kaikissa Suomessa myynnissä olevissa autoissa, rajoittaa aika paljon valinnanvaraa. Minulle tämä varuste on tärkeyslistalla ihan kärkipäässä, ja olisin valmis karsimaan monta ns. "mukavuusvarustetta" pois mieluummin. Eli kyse siis sähkösäätöisestä ja muistilla varustetusta kuljettajan penkistä. Meillä kun kaksi hyvin eri pituista kuljettajaa ajaa autolla aika tasaisesti vuoron perään, niin tuo jatkuva penkin ja peilien säätely on ihan arkipäivää, ja ilman muistia olisi kyllä aika tuskaista saada nuo penkin ja peilien säädöt aina kohdalleen. Nykyisessähän tuo on jopa tehty niin käteväksi että nuo säädöt on ohjelmoitu jo suoraan avaimeen, ja kun kummallakin on oma avain niin auto säätää penkin ja peilit kohdalleen jo tuota avainta käytettäessä. Mutta ihmettelen siis suuresti että miksi näin kätevä varuste ei ole täällä yleistynyt, vaan lisävarusteenakin tunnutaan ottavan paljon turhempia varusteita.

Käytännössä kun tätä varustetta käyttää kriteerinä niin merkin valinta tulee ainakin melko helpoksi, hyvin valinnanvaraa on ainoastaan Volvoissa ja Bemareissa. Ja kun kaikki muut kriteerit pistää (farmarikori tai ehkä hätätilassa turhamaasturi, min. 110 kW tehoa, max. kulutus maantiellä 6 l/100 km, automaattilaatikko, Webasto, max. hinta 25 ke) niin valinta käy vieläkin helpommaksi. Ajan entisellä tai vaihdan uudempaan samanlaiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Tärkein ”lisävaruste” on automaattivaihteisto ja vakionopeudensäädin.
No nuo kyllä ne tärkeimmät, ja alkaa jo onneksi ollakin aika vakiokamaa kaikissa. Mutta sanoisin että tuo sähkösäätöinen penkki muistilla tulee näiden jälkeen kolmosena. Webastonkin kun saa laitettua jälkikäteen.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
No nuo kyllä ne tärkeimmät, ja alkaa jo onneksi ollakin aika vakiokamaa kaikissa. Mutta sanoisin että tuo sähkösäätöinen penkki muistilla tulee näiden jälkeen kolmosena. Webastonkin kun saa laitettua jälkikäteen.
Kyllä varmaan jos on kaksi käyttäjää autolla. Itse suhaan yksin omalla, joskus pojan pistän kuskisi, niin säädöt on peilejä myöten samat.

Sadetunnistin on hyvä juttu.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Eli kyse siis sähkösäätöisestä ja muistilla varustetusta kuljettajan penkistä. Meillä kun kaksi hyvin eri pituista kuljettajaa ajaa autolla aika tasaisesti vuoron perään, niin tuo jatkuva penkin ja peilien säätely on ihan arkipäivää, ja ilman muistia olisi kyllä aika tuskaista saada nuo penkin ja peilien säädöt aina kohdalleen. Nykyisessähän tuo on jopa tehty niin käteväksi että nuo säädöt on ohjelmoitu jo suoraan avaimeen, ja kun kummallakin on oma avain niin auto säätää penkin ja peilit kohdalleen jo tuota avainta käytettäessä.
Löytyy. Mun autossa on neljä muistipaikkanappulaa kuskin tuolille, joista kaksi toimii myös avainmokkuloilla.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tärkein ”lisävaruste” on automaattivaihteisto ja vakionopeudensäädin.
Automaattivaihteista autoa ei vielä ole ollut, seuraava tulee olemaan 90% todennäköisyydellä.

Vakkari on tärkein lisävaruste, ainakin itsellä.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Automaattivaihteisto on suolesta, tappaa autoilun fiiliksen ja on hankala. *tähän sadatta kertaa se tarina Al-sedästä ensi kertaa firman automaatti-Ssangyongia ajamassa lähes tappaen itsensä*

Vakkarista taas täysin päinvastainen kokemus, niinikään firman autolla ajelin sellaisellakin ja sitä jäin kyllä kaipaamaan. Jos ette kerro kellekään, niin paljastan ajaneeni pienen ylimääräisen lenkuran veronmaksajien piikkìin ihan vaan koska vakkari.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Olen vissiin missannut 99 kertaa tarinan Al-sedästä ensi kertaa firman automaatti-Ssangyongia ajamassa lähes tappaen itsensä.

Vai oliko se se tarina, jossa Al-setä ajoi ensi kertaa firman automaatti-Ssangyongia, ja lähes tappoi itsensä?
No, sitäkään mä en tuon paremmin muista.
 

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Kyllä varmaan jos on kaksi käyttäjää autolla. Itse suhaan yksin omalla, joskus pojan pistän kuskisi, niin säädöt on peilejä myöten samat.

Sadetunnistin on hyvä juttu.
Onhan se näinkin että monella ei tarvetta tuolle penkin siirtelylle ole. Mutta silti vähän ihmettelen sitä miten harvinainen tuo varuste on autoissa. Saa mennä käytännössä aika kalliiseen hintaluokkaan ennen kuin alkaa olla vakiovarusteena ja lisävarusteena tuota ei näytä juuri kukaan uuden auton ostaja ottavan.

Sadetunnistin on kyllä myös hyvä ja tärkeä varuste, kuten myös automaattiset kaukovalot jotka on kätevät kun tulee paljon ajettua pitkää matkaa syys- ja talvipimeillä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mikähän mahtaa olla kustannus sähkötuolissa?

Sellainen outous oli Audissa, ettei siinä ollut bluetooth-yhteyttä esim Spotifyn toistamiseen. Tuossa Skodassa saa Ompun liitettyä autoon ja esim tekstariin voi vastata puhumalla viesti, niin ei tarvitse naputtaa. Ja kännykän Google mapsia voi käyttää auton navigaattorina.
 
Ylös