Ayrton Senna

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Erikoista oli myös sekin, että Sennaa ei otettu heti kiinteästi Williamsille olemaan sinänsä myös testikuski. Jonathan Palmer kun oli pettyneenä häipymässä ja sitten myöhemmin oli testikuski vuosille 1984-1985 Mike Thackwell.

Tuolloinhan kolmansia kuskeja autoineen sai vielä ajattaa kisoihinkin joten mielenkiintoista olisikin ollut nähdä Ayrton Senna sitten Williams-Hondalla Rio de Janeirossa 1984 ensikisaan sillä sitten!

Tosin kuten Kekekin sanoi silloin niin kauden alku olisi voinut hämätä kaikkia liikaa, auto oli sieltä loppuun asti sinä vuonna kroonisesti aliohjautuva ja turbomoottori oikutteli minkä ehti.

Sennallekin siinä olisi ollut kestämistä joskin niin ihan nuorena suhtautuminen olisi ollut ehkä kenties kovin toista ja vielä paremmin juuri huipputiimiin toisin kuin Tolemanille.

Kun siellä oli kehuja, mutta myös ongelmia.

Laffite oli sukunimi ei Lattife.
Itse sain sen käsityksen kirjasta, että Senna torjui myös Dennisin F3 rahoituksen ja testikuskivakanssin ja varman kisapaikan. Eli olisiko Senna siltikään ottanut Williamsin vakanssia vastaan? Veikkaan että ei. Toki eipä sitä tarjottukaan. Laffite typo korjattu myös!

Sennan tavoite oli kirjan mukaan kisakuskin paikka kaudelle 1984 vaikka sitten Tolemanille ja vaikka sopimus oli monivuotinen niin tarkoitus oli ajaa yksi kausi ja näyttää taso ja sitten maksaa 100.000 punnan sopimussakko ja siirtyä toiseen tiimiin. Näillä kärkiporukoilla oli kisapaikat tosiaan täynnä kaudelle 1984 ja ei ollut kuin tarjota testiä.

Kirjassa sivuttiin myös, että ainakaan julkisesti Frank ei koskaan harmitellut jälkeen asiaa, että ei tullu yhdelle kaikkien aikojen kovimmista tarjottua pestiä. Epäilivät toki että asia saattoi hiukan korventaa jälkeen ajateltuna.

Yleisesti kun puoleen väliin luettu niin kyllä Sennan häikeilemätön itsekäs asenne radalla ja oman edun tavoittelu oli jo nuoresta asti.

Yksi mieleenpainuva kohta oli kun olikohan vuotta vai kahta aikasemmin Senna ollut jonkun ratavirkailija/turvaorganisaation kanssa katsomassa Imolan rataa ja todennut että tämä tamburello mutka on vaarallinen kun ei ole renkaita vaan betoniseinä, että joku vielä kuolee tässä... Ilmeisesti puhe oli ollut renkaiden asettamisesta seinää myöten mutta syystä tai toisesta näin ei tehty tai koettu tarpeelliseksi.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5140
Noihin aikoihin oli aivan yleistä ajaa muutama vuosi paskatallissa ihan vain lajia harjoitellen. Sennakin meni Toleman-vuotensa jälkeen Lotukselle, joka toki oli vielä voittanut mestaruuksiakin lähihistoriassa, mutta oli kuitenkin jo matkalla alaspäin. Edellisestä voitosta oli muutama vuosi ja mestaruudestakin melkein kymmenen. Sennan stintti tallissa oli sen viimeinen loiston hetki. En ole koskaan saanut selville sitä, miksi Senna jumitti Lotuksella niin pitkään, kun ei talli oikeasti kyennyt mestaruustaistoon ja varmasti muut tallit olivat kiinnostuneita koko ajan.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Noihin aikoihin oli aivan yleistä ajaa muutama vuosi paskatallissa ihan vain lajia harjoitellen. Sennakin meni Toleman-vuotensa jälkeen Lotukselle, joka toki oli vielä voittanut mestaruuksiakin lähihistoriassa, mutta oli kuitenkin jo matkalla alaspäin. Edellisestä voitosta oli muutama vuosi ja mestaruudestakin melkein kymmenen. Sennan stintti tallissa oli sen viimeinen loiston hetki. En ole koskaan saanut selville sitä, miksi Senna jumitti Lotuksella niin pitkään, kun ei talli oikeasti kyennyt mestaruustaistoon ja varmasti muut tallit olivat kiinnostuneita koko ajan.
85 kannu olisi varmaan mennyt Lotukselle ja Sennalle jos auto olisi ollut luotettavampi. Ehkä jopa 86 kannu.
Sitä sivuttiin niin Senna roikkui pitkään taistelussa mukana mutta suli auto epäluotettavuuteen. Olihan Lotuksella ihan asiallinen tekninen osaaminen kuitenkin.

Lisäksi 87 kaudella Lotus sai Hondan moottorit ja aktiivijousituksen niin kaitpa nää lupaukset paremmasta ja valta-asema missä pystyi torppaamaan tallikaverin jos halusi niin sai roikkumaan pitkään mukana Lotuksen kuvioissa.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Joo ihan loogisen ajan Senna yritti melko hyvällä Lotuksella. Kolmas kausi vielä kuulosti muutosten jälkeen varmasti hyvältä muttei sitten ollut Williamsin kyytiin asiaa = aika seurata Hondaa McLarenille.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Joo ihan loogisen ajan Senna yritti melko hyvällä Lotuksella. Kolmas kausi vielä kuulosti muutosten jälkeen varmasti hyvältä muttei sitten ollut Williamsin kyytiin asiaa = aika seurata Hondaa McLarenille.
Kirjan mukaan Hondan moottori oli se syy miksi Senna jäi vielä 87 kaudeksi. Siitä tosiaan sitten seurasi Hondaa McLarenille.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Hauska yksityiskohta oli kirjassa, kun Prost julkisti Italian GP:ssä 1989 siirtyvänsä Ferrarille ja sattui myös voittamaan kisan niin luovutti tahalleen pokaalin Italialaiselle yleisölle johon pokaali myös katosi. Varmasti nykyään jonkun fanin pöydällä. Teki tämän tietoisesti ärsyttääkseen Dennisiä joka oli pakkomielteisen tarkka pokaaleista, että päätyvät tehtaalle ja ovat sopimusten mukaan tallin omaisuutta jne. Tästä ansiosta Dennis melkein antoi Prostille potkut kesken kauden. Toki asiaan vaikutti myös Prostin huutaminen pitkin loppu kautta Sennan suosimisesta julkisesti jne.

Sinällään sanoisin tuossa Senna Prost väännössä niin kumpikaan tuskin täysin viaton ole ja aivan lapsellisuuksiin menivät puolin ja toisin. Senna myös kuittaili että Prost ei uskalla ottaa haastetta vastaan kun halusi vaikuttaa kuka ajaa toista autoa. Itse tosin syyllistyi samaan aikaisemmin Warwick tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13715
Sennan mielestä Lotuksella ei ollut ihan kapasiteettia panostaa tarpeeksi kahteen ykköskuskiin. Warwick sanoi myöhemmin Sennan olleen luultavasti oikeassa.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Hauskoja yksityiskohtia sen ajan formuloista tuli vastaan kirjassa. Ennen kuskien annettiin painaa ilmeisen vapaammin limiitillä jos niin halusi. Esim Sennan kuuluisa monacon kisa missä veti auton seinään vaikka oli minuutti kaulaa toisena olevaan prostiin. Lisäksi yleinen asenne mihin Senna kusi monta voittoa että vaikka etumatkaa on niin pitää vetää limiitillä ja sit tulee virhe. Luulen, että nykyään jos johdat monacoa minuuutilla niin tiimi antaa mahtikäskyn, että nyt vauhti pois jne. Siihen aikaan ajateltiin eri lailla asioita. Vähemmän taktisesti ja järkevästi. Enemmän vain et aina täysillä.

Lisäksi tiimien pyörittäminen on onnistunut 16 miljoonalla dollarilla koko kauden. Nykyrahassa mitattuna tosin lienee varmasti 25 miljoonan pinnassa. Huomattavan pienellä rahalla on toimittu. Toki autotkin olleet yksinkertaisempia ja vähemmän kisoja.

Siihen nähden kulut ovat tosiaan karanneet käsistä.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9178
Tallien henkilöstömäärät ovat melko lailla räjähtäneet noilta vuosilta. Kisapaikalla olevassa henkilöstössä ei varmaan niin isoa nousua, mutta nykyään kun tehtaallakin on varmaan yli sata ihmistä hommissa kisaviikonlopun ollessa käynnissä.
 

Mikko_A

Työtön.
Liittynyt
13.8.2001
Viestit
6229
Noniin kirja luettu läpi. Oli kyllä hyvä kattaus alusta loppuun Sennan uran vaiheista. Kysessä oli siis tämä kirja: https://www.goodreads.com/book/show/3145605-the-life-of-senna

Tuossa ylempänä listasinkin asioita mitkä tuli yllätyksenä ja hauskoja yksityiskohtia.

Karmeimpana yksityiskohtana lopussa käsiteltiin kuolonkolaria. Watkins kertoi, että näki heti onnettomuuden jälkeen että tämä on selvä peli. Sennan vammat päähän olivat niin massiiviset että hänestä tuntui etiikan vastaiselta edes yrittää elvytystä koska henkilö oli selvästi kuollut tai ainakin aivokuollut ja ilmeisesti sydänkin oli pysähtynyt, mutta väkisin saivat sen vielä käyntiin mikä on toki jossain tapauksessa mahdollista kuolemankin jälkeen. Eli diagnoosivirhe tehtiin siinä. Rivien välistä oli luettavissa myös paine Formuloiden suunnalta ettei tule kuolonkolareita ja Sennan status vaikutti että haluttiiin väkisin elvyttää sydän käyntiin monet kerrat. Kerran maassa, kerran kopterissa, kerran sairaalassa jne. Normaalioloissa oltaisiin annettu olla. Sellainen sääntö on myös Italiassa että kisa on keskeytettävä lain mukaankin mikäli sattuu kuolemaan johtanut onnettomuus autourheilussa. Ilmeisesti myös Sennan perhe oli tästä tuohtunut kun kisaa ei keskeytetty vaan Senna elvytettiin väkisin eloon että voidaan virallisesti jatkaa kisaa. Toki tämä oli yhden porukan tulkinta asiasta, mutta Böörnin tietäen niin en pitäisi ihmeenä vaikka näin olisikin painostettu että sydän on saatava lyömään.

Sennalla oli kolme vammaa päässä:
- Renkaassa kiinni ollut tukivarsi oli lävistänyt kypärän ja painunut sisään oikeasta otsalohkosta. Kuvauksessa oli, että oli painunut kuin luoti sisään. Lisäksi "ohimovaltimo/temper artery" vai mikä olisikaan oikea suomennos oli auki tämän osuman ansiosta joka aiheutti massiivisen verenvuodon.
- Takaraivon ja kallon pohjan isku päänojaan renkaan voimasta aiheutti useita murtumia kallonpohjaan ja takaraivoon ja vaurioitti aivoja mistä oli mahdoton selvitä itsessään.
- Renkaan isku suurella voimalla edestä päähän aiheutti massiivisen aivovaurion ja aivoverenvuodon itsessään.

Eli yksittäisenä kaikki nuo vammat olisivat aiheuttaneet kuoleman jo itsessään. Lisäksi Watkins sanoi että näki että oikea otsalohko oli pahasti vaurioitunut ja nenästä valui verta sekä aivomateriaalia ja aivonestettä. Lisäksi oli avannut silmät ja katsonut valolla silmiin niiin näki heti että kyseeessä on massiivinen kuolettava aivovaurio eikä mitään ole tehtävissä.

Tästä on myös kuvia olemassa kun joku toimittaja sattui olemaan kuvaamassa betoniseinän takana, mutta nämä ovat näytetty Sennan perheelle heidän pyynnöstä ja ilmeisesti ovat toimittajan kassakaapissa tallessa ja niistä on tarjottu huikeita summia, mutta toimittaja/kuvaaja lupasi Sennan perheelle ettei koskaan julkaise niitä ja asia on pysynyt näin.

Sairaalassa ruumista yritettiin pitää elossa niin pitkään että sen aikainen tyttöystävä olisi kerennyt jättää jäähyväiset, mutta Sennan sydän petti ennen sitä luontaisesti.

Arkku oli syystä kiinni. Vauriot olivat niin massiiviset etteivät ruumiin ehostajat pystyneet paikkaamaan tilannetta.

Summasummarum jälkeenpäin ajateltiin että miksi apu ei tullut Sennalle kuin 2 minuuutin päästä kolarista, mutta sillä ei ollut lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Senna kuoli välittömästi siihen törmäykseen. Toki asia on tärkeä muissa tapauksissa ja apu pitää tulla nopeaa.
 
Viimeksi muokattu:

JRfin

Member
Liittynyt
13.1.2016
Viestit
10
Olen tässä ajoittain pohdiskellut sitä miten Sennan ura olisi jatkunut ilman kuolemaa. Montako mestaruutta miehellä olisi ja kuinkahan pitkään olisi ollut mukana? Olisikohan ajanut vielä 2000-luvulla?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14191
Olen tässä ajoittain pohdiskellut sitä miten Sennan ura olisi jatkunut ilman kuolemaa. Montako mestaruutta miehellä olisi ja kuinkahan pitkään olisi ollut mukana? Olisikohan ajanut vielä 2000-luvulla?
Sennan ura tietenkin olisi jatkunut ilman menehtymistä. Miten ja kuinka on toinen juttu.

Menestysoletuksen nimissä puhuen/miettien Sennalla oli etenkin käytännön pakkomielle päästä samaan ja mieluusti täysin parempaan kuin mitä Alain Prost oli tehnyt ja siinäkin, että hän halusi mikäli mahdollista niin olla parhaista paras.

Toisin sanoen myös idoli Maestro eli Juan Manuel Fangio oli myös voitettava joskin ei enää niin väkisin kuin miten Prost eli 5-6 mestaruutta Senna halusi saada ja muutoin erittäin selvästi neljännen toki Schumin haasteen toimiessa sytykkeenä.

Neljä kun oli Prostin lukumäärä MM-valloitusten osalta.

Williams-sopimuksessa oltiin kiinni vuosi 1994 ja 1995, sitten olisi tullut juurikin hyvin usein puhuttu, juurikin tuolloin kielletty ja siirretty Ferrari-sopimus eli vuodet 1996-1998 siitä sitten jatkolla vuosiin 1999-2000 enintään käytännössä vuoteen 2001 ulottuen.

Senna kun halusi myös voittaa tai edes kerran olla mestari Maranellon La Famiglialle ennen lopullista viimeistä tai melkein yhtä viimeistä jäähyväiskautta/mestaruuskautta/mestaruuspuolustusyrityskautta McLarenille.

McLareniltakin Senna kun lähti vain kun ei yksiselitteisen riittävästi voitu taata voittavaa moottoria eli käytännössä Renaultia silloin kun muuten esimerkiksi hätäratkaisut eli Lamborghini tai Peugeot ei Sennaa miellyttänyt.

Lisäksi Sennaa välillä, mutta ei enää itsessään tietysti Williamsille siirtyvänä vuodeksi 1994 ärsytti vuoden 1993 Ron Dennisin Prostin perään haikailut kieltämättä kummallisen pitkään kun sitäkin esiintyi vuosien 1994-1996 ajan vähän väliä koko ajan.

Tietysti Senna oli äärimmäisen pettynyt ja murheellinen myös Hondan lähdöstä täytenä tehdasmoottorina lajista mikä myös oli McLaren-poistumisen yksi syy ja ensin toki myös vuodeksi 1992 ennen sitten viimein jäämistä vuodeksi 1993 ajamaan vielä kerran.

Senna kuitenkin kaipasi McLarenille takaisin ja tiedä sitten kun kieltämättä Williams-paikka aikoineen oli lyhyydessään myös haasteellinen niin vuosiksi 1995-1996 olisi ollut melkoinen soppa varmasti hetkeen kolmeen tiimiin ja muutoin ehkä akselille Ferrari-McLaren tietyin ehdoin.

Tämä siis mikäli Senna olisi joutunut nk. Koti-ikävän valtaan McLarenia koskien kun välillä ihan kaikki ei ollut Williamsilla kunnossa joskin välillä Senna kyllä myös tyypilliseen tapaansa keksimällä keksi syitä ongelmia vaikka mistä.

Senna oli myös välillä pettynyt erilaisiin uraohjausvalintoihin ja kitkaa tuli myös tallikaverien/testikuskien mietintäkykyvalinnoista mikä ei miellyttänyt Patrickia tai Frankia ja Senna kun ei saanut Williamsilla tahtoaan läpi toisin kuin melkein miten oli lähes läpi uran hemmotellusti muissa talleissa saanut niin siitäkin tuli Sennalle kuin punainen vaate.

Tosin eiköhän Ferrari olisi pääosin vuosille 1996-1998 kuten siitä ehkä jatketusti ennen vuosien 2000-2001 jälkeiselle ajalle arveltua uran loppumista Sennan talliin saanut ja olihan sentään Claudio Lombardi (Kieltämättä tulta syöksevänä lohikäärmeenä tunnettu Jean Todtin edeltäjä jonka raivoaminen oli myös hyvinkin tunnettua varikolla, jolloin Senna ei suostunut Ferrarille menemään niin kauan kun hän olisi siellä tai häntä ei laitettaisi äärimmäisen voimakkaasti ojennukseen mihin sitten saikin kyllä Niki Lauda ja Luca di Montezemolo helskutin paljon aikaa käyttää kulisseissa kuten myös Sennan pelkojen vähentämiseen.) ulkona tallista viimeistään nk. Lombardisti-kapinan jälkeen tuolloin Ferrarin välillä hyvinkin murheellisen tulisina vuosina etenkin vuosille 1991-1993 puhuen.

Mikäli ei olisi ollut niin ei Senna olisi mennyt Ferrarille ja toinen oli tietysti osin autoennakkopelko, että riittääkö pitkäkään sopimus todella nostamaan Ferrarin pysyvämmin taas kärkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
McLareniltakin Senna kun lähti vain kun ei yksiselitteisen riittävästi voitu taata voittavaa moottoria eli käytännössä Renaultia silloin kun muuten esimerkiksi hätäratkaisut eli Lamborghini tai Peugeot ei Sennaa miellyttänyt.
Sennahan ei moottorivalintoja McLarenilla päättänyt. Hän oli kuitenkin vain kuljettaja siinä organisaatiossa. Toisekseen Senna ja Häkkinen testatessaan Lamboa olivat erittäin tyytyväisiä sen suorituskykyyn, mutta epäluotettavuus oli ongelma. Senna olisi erään tiedon mukaan jopa halunnut ajaa Japanin kisan Lambon moottorilla Fordin sijaan luotettavuusongelmista huolimatta. Olisi ainakin hetken aikaa saanut ajaa lujaa.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5140
McLareniltakin Senna kun lähti vain kun ei yksiselitteisen riittävästi voitu taata voittavaa moottoria eli käytännössä Renaultia silloin kun muuten esimerkiksi hätäratkaisut eli Lamborghini tai Peugeot ei Sennaa miellyttänyt.
Kuten tuossa ylläkin kirjoitettiin, niin Senna oli kyllä hyvin otettu Lamborghinin moottorista ja halusi ajaa sillä jopa kesken kauden 1993, vaikka McLarenin silloinen auto oli suunniteltu paljon pienemmälle V8-koneelle, johon Lambon V12-kone jotenkin saatiin ahdettua rumasti runkoa pidentämällä. Senna olisi myös halunnut McLarenin tekevän moottorisopimuksen juuri Lamborghinin kanssa, mutta Ron Dennis uskoi Peugeot'n olevan järkevämpi valinta. Dennis näki asian niin, että Peugeot tekisi kaikkensa voittaakseen F1-sarjaa tuolloin dominoineen Renault'n – kumpikin kun olivat ranskalaisia yrityksiä.

Lopulta Senna lähti McLarenilta, koska McLaren ei ollut enää paras auto ja ehkä tallin lähitulevaisuuskin vaikutti epävarmalta. Hän oli kuitenkin neuvotellut muiden tallien kanssa vuosittain mutta lopulta koki vähän saman kohtalon kuin Alonso viime aikoina, eli muut tallit eivät vain halunneet häntä juuri sillä hetkellä, kun Senna olisi ollut valmis lähtemään. Ainakin Jean Todt kieltäytyi palkkaamasta Sennaa kaudeksi 1993, koska hän halusi kunnioittaa aiemmin tehtyjä kuljettajasopimuksia.

Senna kuitenkin kaipasi McLarenille takaisin ja tiedä sitten kun kieltämättä Williams-paikka aikoineen oli lyhyydessään myös haasteellinen niin vuosiksi 1995-1996 olisi ollut melkoinen soppa varmasti hetkeen kolmeen tiimiin ja muutoin ehkä akselille Ferrari-McLaren tietyin ehdoin.
Tämä vaikuttaa puhtaalta fiktiolta. Senna oli kaikkien mediatietojen valossa suuntaamassa Ferrarille jo kaudeksi 1995 siitä huolimatta, että hänellä oli sopimus Williamsin kanssa. Toisaalta hän olisi varmasti myös päätynyt jäämään Williamsille sen jälkeen, kun talli sai viimein autonsa parempaan kuosiin. Joka tapauksessa Senna oli kulisseissa aina kontaktissa usean tallin kanssa ja olisi varmasti voinut päätyä ihan minne tahansa. Mihinkään erityiseen McLaren-nostalgiaan en usko.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8372
Sijainti
Vantaa
Kuten tuossa ylläkin kirjoitettiin, niin Senna oli kyllä hyvin otettu Lamborghinin moottorista ja halusi ajaa sillä jopa kesken kauden 1993, vaikka McLarenin silloinen auto oli suunniteltu paljon pienemmälle V8-koneelle, johon Lambon V12-kone jotenkin saatiin ahdettua rumasti runkoa pidentämällä. Senna olisi myös halunnut McLarenin tekevän moottorisopimuksen juuri Lamborghinin kanssa, mutta Ron Dennis uskoi Peugeot'n olevan järkevämpi valinta. Dennis näki asian niin, että Peugeot tekisi kaikkensa voittaakseen F1-sarjaa tuolloin dominoineen Renault'n – kumpikin kun olivat ranskalaisia yrityksiä.
Joidenkin lähteiden ja epäilysten mukaan Peugeot-sopimus oli jo allekirjoitettu jo ennen kuin positiiviset asiat Lamborghinista paljastui. Senna olisi halunnut ajaa kaksi viimeistä kilpailua Lamborghinin moottoreilla. Samoin joidenkin mukaan auton moottori oli tuossa vaiheessa todella epäluotettava ja sitä Dennis säikähti.
 

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1085
Eikös Lamborghinin F1-toiminta ollut jo vähän hiipumaan päin 1993. Toimi silloin enää Larroussen vauhdittajana kun aikaisempina kausina toimitti moottorit useammalle alemman keskipakan ja häntäpään tallille. Mitään menestystähän ei koskaan tullut, joten McLaren-diili olisi ollut mielenkiintoinen paikka nähdä todeksi moottorin potentiaali. Ilmeisesti Lamborghini ei enää neuvotellut kaudesta 1994 kenenkään muun kuin McLarenin kanssa, vai onkohan jollakulla parempaa tietoa?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös