Verstappenilla tuntuu olevan jonkinlainen diplomaattinen koskemattomuus niin oman tallin sisällä kuin FIA:nkin suhteen. Jotenkin tuntuu että varsinkin Marko on aina puolustamassa Verstappenia
Kimi tsekkas pressan muijan pepun palkintojen jaossaOn se hieno mies
Varmaan Verstappenin perään ajamisestaMistähän hiton arpakuutiosta tuo Ricciardon varoitus oikein pyöräytettiin?
Varmaan Verstappenin perään ajamisesta
Vettelin olisi kannattanut mennä aikasemmin stopille, jolloin voitto olisi tullut.
Mitä aikaisempi stoppi olisi muuttanut?
Verstappenista on päätetty tehdä sarjan uusi tähti. Annetaan löysempiä rangaistuksia kuin muille ym. Samaa harrastettiin Hamiltonin tullessa sarjaan.
Verstappenin kausi tähän saakka;
Australiassa spinnaus kesken kisan,Bahrainin aika-ajoissa ajovirheestä seinään,Kiinassa kolistelu Vettelin kanssa,ja nyt Bakun jarrutesti(?) Ricciardon kanssa.
Täähän on pahempaa kuin Maldonadon ja Grosjeanin hölmöilyt.No ei nyt sentään,mutta hieno CV tähän asti on pojalla.![]()
Crashtappen.
Bottas ei tule pärjäämään mestaruustaistelussa, joten ihan sama vaikka keskeytti. Myös persoonana hajuton ja mauton, joten niin kauan kuin Kimi ajaa niin kaikki pisteet Kimille.