Tai onko joku jopa aikanaan siellä vieraillut?
1988 Suomi sai viisumivapauden DDR:ään ja syyskuussa Euroopan reissun osana päädyttiin sinne pariksi päiväksi (n.30 tuntia). Ennakkosuunnittelu oli hankalaa: DDR:n lähetystö ja ystävyysseura eivät suositelleet omatoimista automatkailua vaan Berliinipakettia tai virallista ryhmämatkaa. Ulkomaalaisille avoimien Interhotelien edustaja Interflug ei halunnut auttaa matkustajaa joka ei ollut ostanut Interflugin lentolippuja.
No, sunnuntaiaamupäivällä ylitettiin raja Helmstedtissä, muut rajanylittäjät olivat yleensä matkalla transittietä Länsi-Berliiniin. Operaatio vaati viisi tarkastuspistettä ja kesti tunnin. Viimeisenä oli tulli, joka meidän kohdalla tyytyi kysymään ainoastaan "do you have any arms or ammunition"...
Magdeburgissa pois transittieltä ja pettymys oli suuri kun ei ollut selkeää tarkastuspistettä. Volkspolizein Trabant ilmestyi pian peräämme, mutta vain pariksi minuutiksi. Ajoimme Halleen, jossa oli iso Interhotel. Saapumisemme ja viisumittomuus aiheutti respassa kaaoksen, mutta Volkspolizei vahvisti että suomalaiset saavat liikkua ilman viisumia. Maksu onnistui Visalla, tosite kotiin tuli jälkikäteen, maksu oli mennyt Bank of Americalta jollekin tuntemattomalle yritykselle.
Huone oli hieno ja tarkkailtu. Radion asteikkovalo ei vilkkunut soivan musiikin tahtiin vaan meidän puheemme. Lähdimme kylille ja kun olisin tarvinnut pusakan Golfista, huomasin unohtaneeni auton avaimet huoneeseen. Kun palasin hakemaan, siellä olikin jo siivooja paikalla...
Sunnuntaina Hallen liikeet ja ravintolat olivat kiinni, kaupunkin vaikutti tosi uneliaalta eikä siitäkään - kuten ei koko maasta - saanut kunnon karttaa. Hotellin yhteydessä oli valuuttakauppa, josta länsirahalla sai kaikkea. Ravintolassa yritimme tilata ensin oman mielemme mukaan - yllättäen kumpikin tuote oli loppu. Tajusimme pelin hengen ja kummallekin suositeltiin vasikkaa...kuten kaikille muillekin asiakkaille (n10 henkeä).
Paikallista rahaa oli pakko vaihtaa, sillä sai ostettua ainoastaan Radeberger-olutta.
Maanantaina lähdimme ajelemaan, kartan puute häiritsi ja vaikeutti. Onneksi DDR:ssä oli jonkinlaiset opasteet isoimmilla teillä.
Apoldassa saimme sentään ostettua kupilliset teetä. Weimarin Konsumissa oli myynnissä vain Radebergeriä ja omenoita, meihin suhtauduttiin kaupassa avoimen vihamielisesti. Ilmenaussa ravintolassa ei suostuttu myymään ulkomaalaisille. Syytä emme heikolla saksantaidollamme ymmärtäneet. Liikenteessä paikalliset halusivat väkisin ajaa Golfista ohi. Sotilassattueet puolestaan kohtelivat meitä todella ystävällisesti, ajoivat tien laitaan ja laskivat ohi. Vastaantuleva Puna-armeijan kolonna laske meidät kapealla sillalla yli, meidät viittoiltiin erikseen ohi paikallisten - he joutuivat odottamaan että koko kymmenien kulkuneuvojen letka pääsi ensin.
Meiningenin raja-asema ei ollut auki transitliikenteelle. Olimme tunnin verran selkeän simputuksen kohteena, sitten n45-vuotias naisupseeri tuli ja komensi itseään nuorempien miesten lopettaa pelleily ja avata puomi. Muita rajanylittäjiä ei tuon tunnin aikana näkynyt.
Jälkeenpäin on harmittanut ettemme olleet hieman pidempään ja etenkin valokuvanneet paljon enemmän.