Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
:eek: :eek: :eek:

Yle-text-tv sanoi:
Yksitoista painonnostajaa kärähti


Bulgarian radio kertoo, että peräti
yksitoista maan painonnostajaa on
jäänyt kiinni kiellettyjen aineiden
käytöstä. Kilpailijat testattiin
kesäkuun alussa harjoitusleirillä.

B-näytteiden tuloksia ei vielä ole
saatu. Ensimmäisten testien perusteella
kilpailijat ovat käyttäneet anabolisia
steroideja.

Maa vetää sekä naisten että miesten
painonnostojoukkueet pois Pekingistä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Tämä päätös Piiraisen luottamuksesta todistaa pelkästään sen, että systemaattisessa dopingissa mukana olleita on edelleen liiton johtokunnassa. Piirainenhan olisi voinut pois potkittuaan tehdä "kyröt" ja kertoa kaiken tietämänsään. Niin suurta riskiä ei liiton johto ole valmis ottamaan ennen sukupolven vaihdosta.

Piiraiselle luottamuslause

Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen nauttii edelleen liiton johtokunnan luottamusta.

Hiihtoliiton johtokunta antoi eilisessä kokouksessaan täyden tuen sen toimitusjohtaja Jari Piiraiselle ja dopingjupakkaa koskevalle poliisitutkinnalle.

Ilta-Sanomien eilen saamien sisäpiiritietojen mukaan Piirainen olisi ollut määrä hyllyttää poliisitutkinnan ajaksi tehtävästään kokouksessa. Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkerin mukaan moista ei oltu edes mietitty missään vaiheessa.

- Minulle tieto oli täysi yllätys, Holkeri toteaa.

Johtokunta päätti myös, että dopingväitöksiä esittäneiden sekä henkilöiden, joihin väitteet ovat kohdistuneet, tulisi antaa selvitys asiasta kirjallisena heinäkuun loppuun mennessä henkilöille, jotka liitto nimeää asiaa hoitamaan.

- Laineet alkoivat lyödä sen verran korkealle, että on syytä selvittää, mistä julkisuudessa esitetyt väitteet ovat peräisin, Holkeri toteaa.

Alppihiihto irtaantumassa

Hiihtoliitto toivoo, etteivät aikaisemmat dopingtapaukset vaikuttaisi tämänhetkiseen lajinkehitykseen.

Hiihtoliiton maastohiihtoa koskevan dopinguutisoinnin vuoksi alppilajien lajiryhmä harkitsee uudelleenjärjestäytymistä. Se punnitsee mahdollisuutta toimia erillisenä yhdistyksenä ja erillään Hiihtoliiton budjetista.

Uudelleen järjestäytymispyrkimysten taustalla on alppihiihdon sponsoreilta tullut selkeä huoli alppilajien maineen tahriutumisesta dopingkohun takia.

Hiihtoliitto toivoo, että kaikkien sen lajien sponsorit jaksaisivat pysyä mukana.

- Katsomme tulevaisuuteen. Tärkeintä on, että nuoriso on edelleen kiinnostunut talviurheilusta, Holkeri sanoi.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Knoukkari sanoi:
Tämä päätös Piiraisen luottamuksesta todistaa pelkästään sen, että systemaattisessa dopingissa mukana olleita on edelleen liiton johtokunnassa. Piirainenhan olisi voinut pois potkittuaan tehdä "kyröt" ja kertoa kaiken tietämänsään. Niin suurta riskiä ei liiton johto ole valmis ottamaan ennen sukupolven vaihdosta.
Liike-elämässä johtaja siirtyisi/siirrettäisiin sivuun tutkinnan ajaksi.
 

jäämies

Well-known member
Liittynyt
7.3.2004
Viestit
825
Porttilan Jarin kolumnista:

Hyvä siis että tutkitaan, mutta olisiko nyt syytä tutkia ihan oikeasti ja ottaa käyttöön kaikki ne keinot, jotka liitolla on.

Sehän on rahanjakajana urheilijoitten suntaan, uskoisi liiton siis pystyvän saamaan Virpi Kuituselta vastauksen kaikkiin niihin kysymyksiin, joihin se vastauksen haluaa. Ja jos vastausta ei tule, niin evättäköön silloin vaikka osallistumisoikeus maailmancupiin, niin helppoa se on, jos jotain oikeasti halutaan tehdä.

Sama koskee doping-sopan keskiössä olevaa Pekka Vähäsöyrinkiä. Hän toimii Vuokatin urheiluopiston rehtorina, sitä hallinnoi säätiön kautta Hiihtoliitto. Kai liitolla nyt oikesti on keinot saada työntekijänsä puhumaan, jos epäillään hänen aiheuttaneen työnantajalleen vahinkoa.
 

Aqualizer

Hengityksenpidättäjä
Liittynyt
24.2.2005
Viestit
570
Sijainti
In the deep end
Näitä Kyrön nyt esiintuomia väitteitä vasten ja myöhemmät tapahtumat huomioiden Ylen Elävän Arkiston videopätkät Lahden MM 2001 tapahtumista (mm.lehdistötilaisuus Isometsän käryn jälkeen) on aika koomista katsottavaa.

Kaikki komiikan ainekset oli kasassa myös 1984 kun Vainio kärähti dopingista. Varsinkin "Talonmies Alpo Nyrönen kertoo antaneensa piikin" -pätkää ei voi kuivin silmin katsella.

Loppukevennyksenä vanhat kunnon Paavo M. Petäjä -rapit
http://www.pietarinkadunoilers.fi/audio/paavo.mp3
http://www.pietarinkadunoilers.fi/audio/petakokko.mp3
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Kuinka ne edes kehtaa epäillä jenkkiuimaria kielletyistä aineista, joku roti se sentään pitää olla: :p
http://www.mtv3.fi/urheilu/olympialaiset/uutiset.shtml/arkistot/olympialaiset/2008/07/679372


......
Ja kreikkalaisia käryää viikoittain, lajista kuin lajista:

Painonnostaja on kreikkalaisen urheilun uusin kielletyistä aineista kiinni jäänyt urheilija. Kreikan televisiouutiset kertoivat keskiviikkona painonnostajan dopingista, mutta hänen nimeään ei paljastettu.

Kun Pekingin olympialaisiin on aikaa reilut kaksi viikkoa, kreikkalaisurheilijoiden dopingtapaukset ovat lähes jokaviikkoisia uutisia. Keväällä 11 painonnostajaa jäi kiinni anabolisista steroideista, ja kesän edetessä kiinni jääneitä ovat olleet muun muassa 400 metrin juoksija Dimitris Regas, uinnin Euroopan mestari Ioannis Drymonakos ja soutaja Giannis Tsamis. Viime viikolla uutisoitiin kreikkalaisnyrkkeilijän positiivinen dopingnäyte.

(MTV3-STT-DPA)
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Melkoista meininkiä jo ennen kuin skabat on edes käynnistyny. Ja varmaan kisojenkin aikana yritetään kusettaa näytteenottajia ties millä tavoilla. Saas nähdä.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Bulgarian lentopallomaajoukkueen kapteeni Plamen Konstantinov on hyllytetty toistaiseksi Pekingin olympialaisista.

Konstantinovin dopingtestissä havaittiin ainesosia, jonka määrä kipusi urheilussa sallitun määrän ylärajalle. Asiasta ilmoitti Bulgarian lentopalloliiton puheenjohtaja Dancho Lazarov. Hän ei kuitenkaan kertonut aineen nimeä.

- Plamen halusi mennä uusintatestiin, ja siksi hän lähti Bulgariaan. Jos uudet tulokset ovat negatiivisia, hän saattaa palata Pekingiin, valmentaja kertoi.
Kuulostaa toooosi luotettavalta :nope:
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Jälleen bulgaari
Bulgarialaisen keskimatkan juoksijan Daniela Jordanovan valmentaja on ottanut vastuun juoksijan antamasta positiivisesta dopingnäytteestä. Jordanova suljettiin tapauksen vuoksi Pekingin olympialaisista.

Valmentaja Dimitar Vasilevin mukaan positiivisen dopingnäytteen syynä ovat laihdutuslääkkeet. Vasilev sanoi ostaneensa lääkkeitä kahden viime vuoden ajan Jordanovalle.

"Viime keväänä ostin vahingossa joitain lääkkeitä Kreikasta ja Turkista, ja ne luultavasti sisälsivät joitain kiellettyjä ainesosia."
Pari vuotta ostellut lääkkeitä ja nyt epähuomiossa tuli sitten kiellettyä ainetta? :confused:
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Jälleen bulgaari
Pari vuotta ostellut lääkkeitä ja nyt epähuomiossa tuli sitten kiellettyä ainetta? :confused:
Siinä lainatussa tekstissä pisti silmään kohta: "Viime keväänä ostin vahingossa joitain lääkkeitä Kreikasta ja Turkista...". Vissiin ollut tarkoitus ostaa kepappia ja feta-juustoa, mutta tullutkin ostaneeksi lääkkeitä?
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Lippukin kuin Suomella...

Kreikan olympiakomitean puheenjohtaja on saanut tarpeekseen maansa urheilijoiden dopingkäryistä. Mitta tuli täyteen, kun aitajuoksuihme Fani Halkia jäi kiinni dopingtestissä ja lähetettiin Pekingistä kotiin sunnuntaina. Puheenjohtaja Minos Kyriakou sanoo uutistoimisto AP:lle, että Kreikan urheilussa on järjestelmällistä dopingia.

- Mikään muu ei selitä sitä, että 15 urheilijaa jää kiinni saman aineen käytöstä, Kyriakou sanoi.

11 painonnostajaa, kolme juoksijaa ja yksi uimari on kärynnyt metyylitrienololista, joka on anabolinen steroidi. Käryjen vuoksi koko Kreikan painonnostojoukkue jätettiin pois kisoista.

- Minusta tässä on kyse isoista rahoista ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.
Suoraselkäistä että "johtaja" on se joka moista lausuu. Kotosuomessa johtajat on niitä jotka kieltää kaiken.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Lippukin kuin Suomella...

Suoraselkäistä että "johtaja" on se joka moista lausuu. Kotosuomessa johtajat on niitä jotka kieltää kaiken.
Niin.. oman nahkansa pelastamista molemmissa tapauksissa. Siinä vaan voi olla niin että kun "johtaja" ärsyttää tarpeeksi, niin joku paljastaa myös hänet syylliseksi tapauksessa.
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Niin.. oman nahkansa pelastamista molemmissa tapauksissa. Siinä vaan voi olla niin että kun "johtaja" ärsyttää tarpeeksi, niin joku paljastaa myös hänet syylliseksi tapauksessa.
Ja voi käydä köpelösti moisesta avautumisesta jos taustalla tosiaan on "järjestäytynyt rikollisuus".
 
Ylös