Puupää
Señor Member
Eikös tällä viikolla uutisoitu samaan malliin kilpapyöräilystä. Olisko tosiaan uutta testimenetelmää kehitetty. Toivottavasti.
Näin voisi kuvitella...:dunno:Ovatko sitten saaneet jälkikäteen vihiä jostain uuden sukupolven EPO:sta tai vastaavasta, ja nyt sitten jälkikäteen pystyvät vielä löytämään sen toisella tsekkauksella. Vai mikä muu selittää näin pitkää viivettä kisojen ja käryjen välillä.
Enää kukaan ei ihmettele Schumacherin aika-ajotuloksia lain.Ylen toimittaja kertoi juuri että Leonardo Piepoli ja Michael Schumacher ovat jääneet kiinni dopingista.
http://www.yle.fi/urheilu/lajit/muut/2008/10/summanen_kyro_takaisin_hommiin_123251.htmlKun Kyrö palaisi takaisin valmentajaksi, hän toisi samalla kaiken ammattitietonsa Suomen huippujen käyttöön.
Onko niin, että mahdolliset uudet käryt tulisivat kestävyyslajeista? Tuskin EPO Jamaican veikkoja vauhdittaa?Nythän vissiin olympiakomitea tutkii uudelleen Pekingin näytteet.
Saavat narautettua Ceran eli 3-sukupolvenepon käyttäjät. Cera poikkeaa normieposta siinä, että yks injektio kuukaudessa riittää. Ei tarvii olla joka toinen päivä piikittämässä.
Hmmm.... Marion Jones käytti mm. myös epoa, vaikka sen ei luulis auttavan pikajuoksuun. Mutta kaipa se auttaa, kun saa veriarvot korkeaksi.Onko niin, että mahdolliset uudet käryt tulisivat kestävyyslajeista? Tuskin EPO Jamaican veikkoja vauhdittaa?
Noh.. Sporttilan reportaasit. :thumbfh:Tulosruutu on saanut tutkimuksissaan selville, että tietyt Hiihtoliiton johtohenkilöt yrittivät hiljentää Lahden dopingkohua rahalla. Lahden dopingkohu saakin aivan uusia piirteitä.
Kari-Pekka Kyrö paljastaa Tulosruudun haastattelussa millaisista summista oli kyse ja ketkä niiden takana olivat.
Jari Porttilan raportti Tulosruudussa kello 19.10.
Teksti: Jari Porttila
Miljoonasopimus sieltä paljastui :nope:Noh.. Sporttilan reportaasit. :thumbfh:
Saapa nähdä mitä paljastuu. :dunno:
90-lukua:Kansainväliselle Hiihtoliitolle (FIS) keräämissä veritesteissä ei näy mitään merkkejä siitä, että yksikään pohjoismainen hiihtäjä olisi käyttänyt epoa 90-luvulla.
Doping-asiantuntija Ingard Lereim
kertoo, että Marjo Matikainen-Kallström
kävi läpi useita dopingtestejä.
- Testasimme häntä useita kertoja,
koska hän menestyi niin hyvin.
Mittasimme sekä kehon omaa punasolujen
kokonaismäärää, hemoglobiinia että
punasolujen tilavuusosuutta.
- Lisäksi mittasimme oliko hänellä
merkkejä veren siirrosta. Tulokset
osoittivat, että kaikilla Lahden MM-
kisoissa vuonna -89 testatuilla oli
normaalit arvot. Mitään merkkejä
veridopingin käytöstä ei ollut, Lereim
kertoo.
ja1998 Maastohiihdon silloinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö saa 10 vuotta myöhemmin esittämänsä väitteensä mukaan STT:n dopingjutun jälkeen silloiselta lajipäälliköltä Pekka Vähäsöyringiltä kotiinsa säilytettäväksi kasvuhormonia ja venäläistä EPO-hormonia.
Aktiiviuransa lopettanut hiihtäjä Sami Heiskanen kertoi keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnassa, että hän luovutti Janne Immoselle vuonna 1998 kerran kasvuhormonia ja vuonna 1999 kerran epo-hormonia.
iltalehti sanoi:Leppävuori: Isometsän miljoonalahjus on totta
13.10.2008 8:14
- Silloin oltiin vellit housuissa, jotain piti yrittää keksiä, ex-lajijohtaja Antti Leppävuori myöntää Kainuun Sanomissa.
Antti Leppävuori vahvisti Kyrön väitteen.
- Se oli niitä hätäisesti kyhättyjä selviytymissuunnitelmia, joiden toivottiin toimivan, Leppävuori luonnehti tilannetta sunnuntai-iltana.
Lahden MM-kisojen aikaan hiihdon lajijohtajana toiminut Antti Leppävuori vahvisti samalla julkisuudessa olleen väitteen, jonka mukaan hiihtäjä Jari Isometsälle tarjottiin miljoonan markan lahjusta, jotta hän ottaisi itselleen koko dopingskandaalin syntipukin roolin.
Isometsä oli ensimmäinen suomalaishiihtäjä, joka kärysi Lahdessa vuoden 2001 dopingskandaalissa.
Isometsän sopimus kuitenkin purkautui, kun viisi muutakin suomalaista kärähti eikä Isometsä näin ollen voinut enää uskottavasti esiintyä ainoana syntipukkina.
Lahjuksesta tehtiin saunasopimus
Hiihtoliiton nykyinen toimitusjohtaja Jari Piirainen puolestaan kommentoi tapausta Kainuun Sanomille toteamalla, ettei tiedä senaikaisista asioista mitään.
- Harmillinen asia, tämmöinen. Olenhan minäkin jotain huhuja kuullut, mutta tietoa minulla ei ole, Piirainen selittää.
Isometsälle tarjotusta miljoonalahjuksesta nousi kohu viikonloppuna, kun hiihdon ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoi asiasta MTV3:n Tulosruudulle.
Kyrön mukaan tapahtumat etenivät niin, että kun Jari Isometsän kärysi Lahdessa, hänelle luvattiin miljoona silloista markkaa, jos hän suostuu yksin syntipukiksi.
Asiasta tehtiin niin sanottu saunasopimus, jonka allekirjoittajina liiton puolelta olivat päävalmentaja Kyrö ja lajijohtaja Antti Leppävuori.
Kyrö kertoi myös, että Hiihtoliiton vastuullinen johto oli täysin tietoinen dopingasioiden tilasta vuoden 2001 Lahden MM-jupakan aikoihin.
Myöhemmissä selvityksissään opetusministeriölle ja taloudellisille yhteistyökumppaneille Hiihtoliitto kuitenkin vakuutti, ettei sen johto ollut tietoinen dopingasioista.
Tästä sovittiin nk. saunasopimuksella, jonka ovat kirjan mukaan allekirjoittaneet Kyrö ja entinen lajijohtaja Antti Leppävuori. Sopimuksella luvattiin tukea Isometsälle. Sopimuksen yksityiskohtia Isometsä ei halua kertoa.