Dopeaasit, osa N+1 "Osataan sitä ulkomaillakin"

  • Viestiketjun aloittaja AJ
  • Aloituspäivämäärä

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Mutta Kyrö sai oman miljoonansa, jos suostui yksin syntipukiksi?

Nyt vaan on rahat tuhlattu ja täytyy takoa lisää
a) avautumalla lehdissä tippa kerrallaan
b) kiristysyrityksellä (uhrina Hiihtoliitto ja silloiset johtajat.

Tuli vain mieleen, ei todistetta suuntaan tai toiseen.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Hesari: Klinga, Petäjä ja Hiihtoliitto sanoutuivat irti Isometsälle tarjotuista rahoista


Hiihtoliitto lähetti maanantaina viestimille tiedotteen, jonka mukaan sen ylin johto ei ollut Lahden kisojen aikana tietoinen Jari Isometsälle tarjotusta miljoonasta markasta....

Entinen toimitusjohtaja Esa Klinga lähetti lisäksi STT:lle ja sopimuksesta sunnuntaina uutisoinneelle MTV3:lle oman tiedotteensa, jossa hän kiistää tienneensä Isometsän sopimuksesta tai antaneensa valtuutusta sellaisen tekemiseen.
On äärimmäisen uskottavaa, että miljoonan olisi tarjonnut vain Kyrö ja Leppävuori. Mistähän he olisivat miljoonan repäisseet? Olisiko Isometsä suostunut sopimukseen jos hänellä ei olisi ollut tiedossa hiihtoliiton tuki?
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4297
On äärimmäisen uskottavaa, että miljoonan olisi tarjonnut vain Kyrö ja Leppävuori. Mistähän he olisivat miljoonan repäisseet? Olisiko Isometsä suostunut sopimukseen jos hänellä ei olisi ollut tiedossa hiihtoliiton tuki?
Olin just kirjoittamassa samasta asiasta. Lisäisin tähän vielä että ihan yhtä uskottavaa Piiraisen kommentit missä se tukee noita ja sanoo vielä että hän ei tiedä mitään ajasta ennen hänen aikaansa.
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
On äärimmäisen uskottavaa, että miljoonan olisi tarjonnut vain Kyrö ja Leppävuori. Mistähän he olisivat miljoonan repäisseet? Olisiko Isometsä suostunut sopimukseen jos hänellä ei olisi ollut tiedossa hiihtoliiton tuki?
Luin Maikkarin sivun doping- koostesta jutun, jossa on ote Porttilan kirjasta. Siinä kerrotaan saunasopimuksen synnystä. Kyrö olisi halunnut uhrautua heti Isometsän rinnalla, mutta Isometsä vastusti. Kun halusi uhrautua yksin, Kyrö totesi, että hiihtoliiton pitää sitten tukea taloudellisesti ja että hän hoitaa asian herrojen kanssa.

Ehtikö sittenkään hoitaa herroja? Ehkä kuvittelivat (Kyrö ja Leppävuori) hoitavansa asian myöhemmin, koska ei Isometsä heti rahaa tarvinut. Tai ajattelivat muiluttavansa rahaa myöhemmin joltakin momentilta. Sittenhän koko puuro paloikin pohjaan.

Yritän sanoa, että liiton johto ei välttämättä vielä silloin tiennyt sopimuksesta. Tosin todennäköisemmin tiesivät kuin olivat tietämättä.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Itävallassakin kohistaan, kun tämänvuotisessa Tour de Francissa kolmannelle sijalle yltänyt ja vuoristo-osuuden voittanut Bernhard Kohl jäi kiinni dopingista. B-Näytettä tosin vielä analysoidaan, mutta eiköhän tuo ole selvä juttu.

On muuten taloudellisesti aikamoinen paukku kundille. Menee palkintorahat ja ehkä sponsorinkin jakamat fyrkat, tulee vahingonkorvaussyyte ja samalla raukes se Kohlin hiljattain jonkun belgialaisen tallin kanssa tekemä 3,5 miljoonan sopparikin.

Eipä noita puhtaita fillaroitsijoita taida olla enää kuin Jakkeus, jos hänkään :eek:
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Maikkarin koirat ne jaksaa louskuttaa päivästä toiseen, jos ei hiihtoliiton farssista ole muuta uutisoitavaa niin lyödään lähetykseen "uutinen" jossa joku aktiivihiihtäjä toteaa ettei ole mitään kommentoitavaa.

No tänään on sentään jotain uutisen poikastakin:
http://www.mtv3.fi/urheilu/doping/sivu.shtml?733728

Jari "Jos-silloin-käytettiin-jotain-kiellettyjä-menetelmiä-niin-ainakaan-minulla-ei-todellakaan-ollut-mitään-tekemistä-niiden-asioiden-kanssa" Piirainenkin näyttäisi olleen mukana tuossa kuviossa. Tokkopa tuokaan vielä mihinkään johtaa.
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4297
Hyvä juttu että saadaan nämä johtajatkin kiinni paskanpuhumisesta. Ehkä ne kuitenkin on tietäneet jotain.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8280
Nää jututhan kuuluu varmaan yhtä lailla jonnekin viihdeuutisten puolelle mutta njoo.. :p

"Piirainen haastamassa Kyrön oikeuteen - ei aio irtisanoutua"
http://www.mtv3.fi/urheilu/doping/sivu.shtml?736871

Tästähän vois tehdä semmosen bigbrother-tyyppisen shown jossa kaikki "konnat" ja "uhrit" löydään samaan suljettuun tilaan ja ennen ei tulla pois ennenkuin kaikki salattu paska asiakirjoineen (jos kaikkea ei ole vielä saunansytykkeenä käytetty..) jne tuodaan esille ja homma käyty läpi. Nykymenollahan tämä bunkkereista toisille huutelu ei lopu ikinä. Yks ratkaisu tietysti se että kaikki 10-20 vuotta sitten mukana olleet johtohenkilöt potkittais pihalle ja nuoret ottais homman haltuun. Tapahtuuko noin, no ei tietysti.
 

mjk

...
Liittynyt
6.10.2007
Viestit
2675
Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö ei pelkää joutua oikeuden eteen viime aikojen väitteistään Jari Piiraista kohtaan. Kyrö kertoo asiasta Turun Sanomissa.

Hiihtoliiton toimitusjohtaja Piirainen totesi perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän vie mahdollisesti Kyrön oikeuteen julkisesta herjauksesta.

- Erinomaista, jos hän haastaa minut oikeuteen. Siitä käynnistyy tutkinta, joka on viranomaisille hyvä työkalu totuuden kaivamiseksi esiin, Kyrö toteaa.

- Sitä tosin epäilen, saako Jari minut käräjille asti. Jos syyttäjä käynnistää tutkinnan, eteen tulee tilanne, jossa kysytään, onko Piirainen esittänyt haasteensa oikein vai väärin perustein, Kyrö jatkaa.

Kyrö on syyttänyt Piiraista muun muassa dopingkomppanian päälliköksi ja kertonut saaneensa epo-muistion Piiraiselta.

Kyrö on pohtinut Piiraisen tapaan oikeustoimia liittyen viime kuukausien julkiseen dopingkeskusteluun. Kyrö saattaa nostaa syytteen Hiihtoliittoa vastaan, koska häntä on julkisesti nimitetty valehtelijaksi.

Kyröä huvittavat myös Piiraisen perjantaiset kommentit hänen ja kahdesti dopingista kärynneen Kaisa Variksen valmennussuhteesta.

- Turha Jarin on vihjailla. Jos hänellä on tietoa Variksen tapauksesta, kertokoon kaiken. Vaikeaahan se tietysti on, koska todellisuudessa hän ei tiedä asiasta mitään, Kyrö sivaltaa.MTV3


K.P-Kyrö :D:thumbup:

Myllyläkin nykyisenä persaukisena juoppona vois raottaa hieman verhoja.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Olipahan ärreet kinkerit tän toikin 7-vuotissynttärit tuossa toissapäivänä.
Oli mukava piristysruiske ankeaan ja pimeään syksyyn.

Kauheesti ei yleisesti vielä uskallettu juhlia, koska täytyy ensin katsoa, miten sen B-näytteen kanssa käy.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Kreikkalainen aitajuoksija Fani Halkia on joutunut doping-syytösten kohteeksi myös juridiselta taholta kotimaassaan Kreikassa. Halkia kärähti kielletyjen aineiden käytöstä elokuussa harjoitusleirillä juuri ennen Pekingin olympiakisojen yleisurheilukilpailujen alkamista.

Kreikkalainen syyttäjä syytti Halkiaa perjantaina laittomasta doping-rikkomuksesta. Oikeuden lähteiden mukaan syyttäjä aikoo lisäksi asettaa syytteeseen pikajuoksijat Dimitris Regasin ja Tassos Gousisin samasta syystä. Valmentaja George Panagiotopoulosia syytetään kiellettyjen aineiden välittämisestä.

Halkia on julkisesti kieltänyt tehneensä tarkoituksella mitään väärää. Hän voitti naisten 400 metrin aitajuoksun Kreikan kotikisoissa Ateenassa kesällä 2004. Halkia on kilpaillut olympiavoittonsa jälkeen vain satunnaisesti ja harvoin Kreikan ulkopuolella.
"Ihan vahingossa käytin dopingia ilman mitään tarkoitusta parantaa suorituskykyäni"? :rolleyes:
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Olipahan ärreet kinkerit tän toikin 7-vuotissynttärit tuossa toissapäivänä.
Oli mukava piristysruiske ankeaan ja pimeään syksyyn.

Kauheesti ei yleisesti vielä uskallettu juhlia, koska täytyy ensin katsoa, miten sen B-näytteen kanssa käy.
On mennyt ohi. Kuka tai mikä tai mitä?
 

Puupää

Señor Member
Liittynyt
25.2.2002
Viestit
27306
Sijainti
Skekkoslovakia
Kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja on vähin äänin lopettanut dopingkäryn takia saamansa sopimussakon lyhentämisen. Tiisanoja jäi kiinni testosteronin käytöstä runsaat kaksi vuotta sitten ja sai Suomen urheiluliitolta (SUL) 50 000 euron sopimussakon.

SUL ja Tiisanoja sopivat, että kuulantyöntäjä lyhentäisi sakkoa 10 000 euroa vuodessa. Syksyllä 2006 Tiisanoja suoritti ensimmäisen erän, mutta sen jälkeen lyhennyksiä ei ole kuulunut.

Maksamatta on siis 40 000 euroa, joista Tiisanojan piti maksaa 10 000 euroa viime vuonna.

Vuonna 2007 Tiisanoja tienasi verotettavaa ansiotuloa 28 844 euroa
Miten niin "vähin äänin" jos kerran on maksanut vain yhden kerran.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Hmm... Mestarilla on näppinsä pelissä, mutta missä asennossa? Kyseessä on pakko olla SALALIITTO. :doubtful:

"WE WANT MORE, WE WANT MORE!"
 

mjk

...
Liittynyt
6.10.2007
Viestit
2675
Kyrö julkaissut nyt sähköpostiviestejä koskien suomalaista nais- ja mies hiihtäjää jotka ovat kyselleet joidenkin mömmöjen käyttöön liittyviä kysymyksiä.. :alppu: Väitteensä mukaan ollut yhteydessä henkilöihin mutta ei mukana valmennustoiminnassa.

Edit: Niin ja viisi hiihtäjää on otettu tarkkailuun verinäytteiden osalta, nimet julki joulukuussa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Tähän säikeeseen on kertynyt melko paljon materiaalia joka ei kuulu "Osataan sitä ulkomaillakin"-otsikon alle.
 
Ylös