Eikö vieraat lähde kulumallakaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ace17
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Ace17

Acenteella
Liittynyt
7.7.1999
Viestit
11664
Niin mitenkäs on? Onko kohdalle sattunut vieraita, jotka melkeinpä tuntuvat jäävän asumaan? :D

Itsellänihän päättyi mielenkiintoinen, lähes tarkalleen 12 tuntia kestänyt, episodi tuossa noin tunti sitten. Mutta ei siitä sen enempää! Tai no, ehkä sen verran voin kertoa illan tapahtumista, että kyseessä oli henkilö, joka ei seuraa lainkaan Ykkösiä. Yritinkin hieman vihjailla hyvissä ajoin ennen kisan alkua, että voisi kenties olla hyvä aika hiljalleen poistua, sillä seuraavat pari-kolme tuntia menee joka tapauksessa formulan ehdoilla, kiinnosti tai ei. Olin jo aikaisemmin kutsunut serkkuni kylään katsomaan illan kilpailua ja niin hän myös saapuikin paikalle, katsoi kisan kanssani ja poistui illan mittaan kisafiilisten laannuttua. Kestovieraani oli sen ajan käyttänyt koneen ääressä välillä kommentoiden meille jotain sekavaa, välillä nauraen itsekseen jollekin irkki- tai nettijutulle kovaäänisesti "HÄHÄ!". Kysyipä hän kisan ratkettua, oliko Häkkinen mukana. Vastasin, että ei ollut.
 
Viimeksi muokattu:
V&W-varoitus

Auttaisiko tämä... alkaisit haukottelemaan ja menisit nokosille?
 
Mullo yks kaveri, joka tuppaa juurtumaan joskus pidemmäksikin aikaa. Ei sinänsä, mukavaa seuraahan hän on (mitä nyt kertoo tarinoita veljestään joka hakkaa mustalaisia)...:rolleyes: Noh, joskus kun on muute tekemistä, ni olen ihan SANONUT että mu tarvii ny tehrä jotain, ettei oikeen kerkeis rupatteleen. Kyl se tajuu, ja sit sitä ei näkynykkään vuoteen! :D Mut aina se tuli takas!

Ei vaa, kiva kaveri seo.
 
Opiskeluaikaan oli yksi tyyppi joka muuten oli ihan ok, mutta siitä ei päässyt todellakaan eroon. Siksi piti vältellä ja tämä taas aiheutti taas tuplatarraantumisen.
Ainoana autollisena tarjoutui monesti kuskiksi kun mentiin pienellä porukalla esim. biljardia pelaamaan. Pelipaikat vaan tuppasivat sijaitsemaan ei-keskikaupungilla joten "luonnollinen" liukeneminen tunnin-parin päästä ei onnistunut mitenkään.
Kerran selitti tunnin(!) avaimiaan (oli pyöräavainta, varaston avainta jne. jne.)
 
Opiskeluaikona iskin kapakasta naisen mukaan. Ja kiihkeä nainen olikin. Mun oli kuitenkin lähdettävä aamulla kesäduuniin tekemään asfalttia. Illalla rättiväsyneenä kotiin palatessani tämä gimma makaa vieläkin mun sängyssä. Eihän se mua häirinnyt, kyllä parikymppisellä jätkällä riitti vieläkin voimia yhden pimun tarpeisiin- vieras jäi siis vielä toiseksikin yöksi.

Mutta kun toisen päivän iltana saavuin kotiin niin tämä otus makasi VIELÄKIN MUN SÄNGYSSÄ! Sain aika helvetin suoraan vihjailla ennen kuin tajusi lähteä.
 
Kerran KnowHow ei lähteny mun asunnosta kulumallakaan vaikka kirjahyllyn lasiovetkin oli jo paskana.
 
Ei tule mieleen mutta mä olen just noita vierailijoita, jotka ei lähde kulumallakaan! Kerrankin olin Acella kylässä 4 vuorokautta yhteen kyytiin!
 
Tuli mieleen eräs Stigu kaikkine vaihtoehtoisine nikkeineen, joka ei tunnu lähtevän tältä forumilta kulumallakaan :rolleyes:
 
Sam sanoi:
Tuli mieleen eräs Stigu kaikkine vaihtoehtoisine nikkeineen, joka ei tunnu lähtevän tältä forumilta kulumallakaan :rolleyes:
Todellakin. Ja hupaisampaa kuin lähtemättömyys on yritykset saada lähtemään.
 
Sam sanoi:
Tuli mieleen eräs Stigu kaikkine vaihtoehtoisine nikkeineen, joka ei tunnu lähtevän tältä forumilta kulumallakaan :rolleyes:
Sopii kuin nyrkki silmään kyllä Acen määrittelyyn!
 
K.Yrjola sanoi:
Kerran KnowHow ei lähteny mun asunnosta kulumallakaan vaikka kirjahyllyn lasiovetkin oli jo paskana.

Eihän se SUN asunto ollut ja lasiovistakin maksettiin RUHTINAALLINEN KORVAUS, joka myöhemmin asianmukaisesti hyväntekeväisyyteen sijoitettiin!
 
Matxi sanoi:
Ei tule mieleen mutta mä olen just noita vierailijoita, jotka ei lähde kulumallakaan! Kerrankin olin Acella kylässä 4 vuorokautta yhteen kyytiin!

Sulla on tuota kulutuspintaa kato hei!
 
Ace17 sanoi:


Itsellänihän päättyi mielenkiintoinen, lähes tarkalleen 12 tuntia kestänyt, episodi tuossa noin tunti sitten.

Kiitos viimeisestä! Oli tosi kova meno päällänsä!! Mulla on kuvakin siitä vaiheesta kun meillä oli se kovin meno päällä, tässä:
partyhall_visualize_01.jpg




Tuun taas kylään, irkkaillaan ja ryypätään kova meno päällä tossa Indianapolisin kisan aikoihin. :ahem:
 
K.Yrjola sanoi:
Jätkä on pölliny mun aurinkolasit!

Noilla laseilla saa selkeesti lisää perspektiiviä ja syvyyttä katsomukseen. Kuvan heppukin on ilmiselvästi nähnyt miten moninaista ja rikasta elämä voi olla. Se ei vaan vielä oo löytäny mistä sitä vois ostaa online.
 
Kandalainen jannu tuli kerran kahdeksi viikoksi kylaan. Lahti neljan kuukauden paasta.
 
Ylös