Radiossa ovat viimeaikoina soittaneet ahkeraan tätä hitiksi noussutta Alppirockbiisiä ja harmikseni olen joutunut myöntämään, että enhän mä näköjään osaa edes itävaltaa, ymmärrä tosta edes puoliakaanOn kyllä kieltämättä vedetty aika syvällä landemurteella, joten veikkaanpa, että jää aika monelta "oikeelta" wieniläiseltäkin ymmärtämättä.
Scheiße![]()
Tuli tässä mieleen, että mites noin itävaltalainen ymmärtää niitä teitin länsinaapureita? Mun kummitäti on asunut sellaset 35 vuotta Sveitsissa, ja ku ne puhuu keskenään, niin eihän siitä ota sitten mitään selvää.
Kriegsschiff auf eins-acht-sieben, kommt näher
Das Bootia kattonu?![]()
Riippuu aika pitkälti siitä, mistäpäin Itävaltaa tulet. Wieniläisellä ja ylipäätään itäitävaltalaisella on suuri vaikeuksia ymmärtää sveitsiläisiä, mutta vorarlberglainenhan (Vorarlberg on siis Itävallan läntisin bundesland ja näinollen Sveitsin rajanaapuri) puhuu melkein samaa murretta kuin Sveitsin saksankieliset (toki siin on erojakin, mutta ymmärtävät kuitenkin toisiaan sujuvasti). Pohjoissaksalaiset eivät taasen ymmärrä välttämättä kumpiakaan, eivät välttämättä kunnolla edes baijerilaisia.
Se puheen ymmärtämisen raja mennee jossain siinä samoissa paikoissa kun protestantit muuttuu katolisiksi. Samalla katoaa yks kirjain sieltä nimen lopusta (Vettel -> Vettl). Ja tietty tulee kaikenmaailman Jumalaan viittaavia sanoja arkikäyttöön.
Riippuu aika pitkälti siitä, mistäpäin Itävaltaa tulet. Wieniläisellä ja ylipäätään itäitävaltalaisella on suuri vaikeuksia ymmärtää sveitsiläisiä, mutta vorarlberglainenhan (Vorarlberg on siis Itävallan läntisin bundesland ja näinollen Sveitsin rajanaapuri) puhuu melkein samaa murretta kuin Sveitsin saksankieliset (toki siin on erojakin, mutta ymmärtävät kuitenkin toisiaan sujuvasti). Pohjoissaksalaiset eivät taasen ymmärrä välttämättä kumpiakaan, eivät välttämättä kunnolla edes baijerilaisia.
Beispiel kirjoitetaan isolla Beellä :frank:
...ja menihän se muutenkin vähän vituiks, mutta muuten ihan jees!![]()
Ymmärtääkseni meikäläisillä ei ole moista "ongelmaa"?
Tästä OoPeen jutusta voi päätellä, että saksankielisten murre-erot ovat huomattavasti suurempia, kun meitin suomenkielisten vastaavat. Tähän odotan kielistä ja murteista kiinnostuneena hahmona jonkinlaista kommentointia.
Suomessa tulee ymmärretyksi hyvin K-kaupassa Espoosta Kilpisjärvelle.
Onko niin että saksassa pitää opetetella useampi "saksa" jotta pärjää?
Suomessa tulee ymmärretyksi hyvin K-kaupassa Espoosta Kilpisjärvelle.
Tästä OoPeen jutusta voi päätellä, että saksankielisten murre-erot ovat huomattavasti suurempia, kun meitin suomenkielisten vastaavat.
Niin, huomattavasti suurempi on myös saksaa puhuvien määrä, vaikkakin maantieteellisessä mittakaavassa suomea ja saksaa puhuvien pinta-alat lienevät aika lähellä toisiaan.
Siitäpä sitä hämmästyykin, kun jotakuinkin samankokoisella alueella asuvat noin satamiljoonaa saksankielistä eivät välttämättä täysin ymmärrä toisiaan?
Rammstein - SpieluhrEin kleiner Mensch stirbt nur zum Schein
wollte ganz alleine sein. :frank:
Ja varmaankin myös väestön suuri määrä vaikuttaa murteiden syntyyn.