Epävakaa Korea ja vielä epävakaammat kirjoittajat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Örfil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mitäs hittoja noita rockin SM-voittajia nyt sitten olikaan? Olisko Kolmas Nainen ainakin voittanut joskus. Keba -niminen yhtye taisi jonain vuonna kanssa voittaa ja Peer Günt. Onkos Melrose ottanut kisaan osaa, ei vissiin. Pekka ja Susi (laulajana ja kitaristina muuan Anssi Kela) voitti samana vuonna kun Absoluuttinen Nollapiste tuli apaut neljännelle tai viidennelle jaetulle sijalle, mutta se ei tasan tapahtunut vuonna 1984.

Oli muuten jotenkin ihan eri systeemi noi rockin ässämmät kuin monet näistä nykyisistä kilpailuista. Itse ainakin tykkään enemmän konseptista, jossa yhtyeet esittää omia kappaleitaan sen sijaan, että kisataan siitä, kuka laulaja vetää parhaiten jotain jo olemassa olevia lauluja.
 
Itsehän vietin noin 5 sekuntia googlessa ja etsin oikean vastauksen.
 
:thumbup:

Ihan kiva on myös googlata omassa kaalissa ja yrittää selata ja koota mahdollisimman iso lista, johon saattaa sisältyä oikea vastaus, hyvällä tuurilla.
 
Oli muuten jotenkin ihan eri systeemi noi rockin ässämmät kuin monet näistä nykyisistä kilpailuista. Itse ainakin tykkään enemmän konseptista, jossa yhtyeet esittää omia kappaleitaan sen sijaan, että kisataan siitä, kuka laulaja vetää parhaiten jotain jo olemassa olevia lauluja.

Komp. Näin ei tiemmä saisi tosin sanoa, sillä itse ainakin sain ko. mielipiteestä työpaikalla ns. pahaa silmää.
 
Mitäs hittoja noita rockin SM-voittajia nyt sitten olikaan? Olisko Kolmas Nainen ainakin voittanut joskus. Keba -niminen yhtye taisi jonain vuonna kanssa voittaa ja Peer Günt. Onkos Melrose ottanut kisaan osaa, ei vissiin. Pekka ja Susi (laulajana ja kitaristina muuan Anssi Kela) voitti samana vuonna kun Absoluuttinen Nollapiste tuli apaut neljännelle tai viidennelle jaetulle sijalle, mutta se ei tasan tapahtunut vuonna 1984.

Oli muuten jotenkin ihan eri systeemi noi rockin ässämmät kuin monet näistä nykyisistä kilpailuista. Itse ainakin tykkään enemmän konseptista, jossa yhtyeet esittää omia kappaleitaan sen sijaan, että kisataan siitä, kuka laulaja vetää parhaiten jotain jo olemassa olevia lauluja.

Kovia nimiä ja kyllähän tuosta luettelosta se oikea vastaus löytyy.

Olihan Rock SM aito kilpailu verrattuna nykyiseen meininkiin. Oli osattava tehdä omaa musiikkia sekä myös soittaa & laulaa.
 
Ylös