"Vieläkin on vaikea käsittää, että olen Suomessa ja turvassa. Tasan viikko sitten olin alasti, shokissa ja verisenä viidakossa. Elämä oli ihan pienestä kiinni."
Helsinkiläinen Eija Kivi makaa sunnuntaina iltapäivällä peiton alla Töölön sairaalan potilasvuoteessa.
Viime sunnuntaina hyökyaalto tempaisi unelmien rantalomaa Khao Lakissa viettäneen Kiven avomiehineen unesta suoraan tuhansia tappaneisiin pyörteisiin.
Kivi ei pysty istumaan eikä liikkumaan. Vasta Suomessa selvisi, että oikeassa jalassa on useita murtumia. Muiden sisäisten vammojen lisäksi hänen keuhkoihinsa on muodostunut veritulppa.
"Jalka ilmeisesti leikataan huomenna. Lonkasta joudutaan siirtämään luuta sääreen, jotta jalka saadaan taas toimivaksi", Kivi kertoo ja hymyilee varovasti.
Samassa huoneessa makaa kaksi muutakin Aasian katastrofissa loukkaantunutta naista. Potilashuoneen televisio työntää hiljaisella volyymilla amerikkalaista komediaa.
"Uutisia en voi enkä halua katsoa, enkä lukea lehtiä. Olen kuullut ja nähnyt niin paljon kauheita ja surullisia ihmiskohtaloita, etten pysty ottamaan vastaan enempää. On pakko suojella itseään, että selviää eteenpäin."
Vaikka katastrofiuutiset ovat Kivelle vielä liikaa, hän haluaa käydä läpi omaa pelastumistaan, jota pitää ihmeenä.
"Heräsin täydestä unesta vedenpinnan alla. Koko maailma pyöri kuin pesukoneen linko. Merivesi ja hiekka tunkivat silmiin ja suuhun, ja joka puolella oli puunrunkoja, joihin törmäilin", Kivi kertaa.
Kuin ihmeen kaupalla Kivi sattui nousemaan hetkeksi pintaan lähellä avomiestään. Tämä sai revittyä Kiven pyörteistä kuiville ja rinteeseen ja käski pitää puusta kiinni.
"Sitten näin, kun hän juoksi alasti, verestä kirkkaanpunaisena rinnettä pitkin. En tajunnut mistään mitään. Mietin, mikä paikka tämä on, mitä tapahtuu. Meidänhän piti olla lomalla. Ympärillä tapahtuneesta en muista mitään, olin kai niin shokissa."
Kaksi saksalaista ja suomalaismies auttoivat kantamaan liikuntakyvyttömän Kiven tien varteen, josta thaimaalainen mies pienine tyttärineen poimi suomalaiset avolava-autoon.
Kolme ensimmäisestä sairaalaa käännytti seurueen, koska ne olivat täynnä.
"Matkasimme helteessä tuntikausia. Thaimaalaistyttö piti koko ajan sanomalehteä suojanani, etten pala auringossa", Kivi muistelee kiitollisena.
Kun Kivi lopulta pääsi sairaalaan, hän makasi kaksi ensimmäistä yötä betonilattialla rivissä muiden potilaiden kanssa. Vasta kolmanneksi yöksi vapautui sänky.
"Siellä oli kauhea huuto ja hätä. Ihan pieniä lapsia oli yksin ilman äitejä ja isiä. Moni oli todella pahasti ruhjoutunut. Hoitajat yrittivät pitää haavat puhtaina ja jakoivat antibiootteja. Auttamishalu ja yhteishenki oli uskomaton."
Vapaaehtoiset koululaiset tulivat auttamaan.
"Voi sitä yhtäkin kymmenvuotiasta pikkutyttöä, joka puhdisti korvani hiekasta", Kivi huokaa.
Torstaina hän pääsi ambulanssissa Phuketin lentokentälle. Unen päästä hän sai kiinni – ensimmäisen kerran sunnuntain jälkeen – vasta potilassiirtoihin erikoistuneen EMA Group -yhtiön lennolla Helsinkiin.
"Mieheni selvisi lopulta vain pintanaarmuilla. Minulla oli iso kuhmu otsassa, ja oli ihme, etten menettänyt pyörteissä tajuntaani. Meille ei jäänyt mitään, ei vaatteita, papereita, ei edes piilolinssejä. Passiksi kelpasi onneksi rasti kädessä."
"Minä pääsin koneesta suoraan sairaalaan, miehelle ystävä toi vaatteita lentokentälle."
Nyt Eija Kivi saa iltaisin unen lääkkeiden avulla. Kun hän selviää sairaalasta, pitää alkaa järjestää kotiavaimista alkaen kaikkea, uusia passeja, pankkikortteja, henkilöpapereita.
"Mutta se on loppujen lopuksi pientä, kun kaikki läheiset ja koti ovat tallella. Tuhansilla on koko elämä ihan sekaisin", Kivi miettii.
"Kun vaan saisin jotenkin kiitettyä ihmisiä siellä. En tiedä heidän nimiään, saati yhteystietojaan. Mutta yritän ottaa ne selville sitten, kun jaksan."
HS 03/01/04
