Eu:n tuoman kilpasiluttamisen syytäkö?

Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
Uudet raitiovaunut eivät kestä – korjausvarikolla tuli ahdasta
Matalalattiavaunut kärsivät vakavista lastentaudeista

Helsingin matalalattiaraitiovaunut ovat osoittautuneet tekniikaltaan puutteelliseksi. HKL tilasi vaunuja 40 mutta se on maksanut niistä ainoastaan 16 ensiksi saapunutta.
Vaunujen tilaushinta oli yhteensä noin 67 miljoonaa euroa.
HKL:n projektipäällikön Ollipekka Heikkilän mukaan kaikki 40 vaunua ovat Helsingissä. Niitä on ajettu liikenteessä, mutta vain osa vaunuista on läpäissyt täysin HKL:n luotettavuus- ja toimintavaatimukset.
Suurin osa vaunuista seisoo HKL:n varikolla.
"Vaunut kärsivät lastentaudeista. Ne vaativat paljon hoitoa ja hellyyttä", Heikkilä sanoo.

HKL:n tarkoitus oli saada kaikki vaunut käyttöönsä viime vuonna.
"Meiltä puuttuu kristallipallo, jotta näkisimme, milloin kaikki vaunut pääsevät liikenteeseen. Olemme huolestuneita tilanteesta, koska aikaa kuluu ja vaunut vain seisovat varikolla. Olemme neuvotelleet vaunujen toimittajan kanssa, milloin se saa ratkaistua tekniset ongelmat, mutta selkeää vastausta emme ole saaneet", Heikkilä selvittää.
Varastoissa seisovista raitiovaunuista koituvat kustannukset eivät kaadu HKL:n niskaan. Vaunujen toimittaja maksaa toimitusviiveestä, vaunujen seisontapäivistä ja korjaustöistä koituvat kustannukset.

Rahaa suurempi ongelma ovat normaalin liikenteen vaatimukset. Vanhat vaunut eivät päässeet aikataulun mukaisesti eläkkeelle vaan joutuivat takaisin liikenteeseen. Vanhojen vaunujen käyttöaste on nostettu huippuunsa.
"Vaunujen helmapellit ovat kuhmuilla. Normaalisti pelti oikaistaisiin heti mutta nyt se ei ole mahdollista, koska vaunut ovat koko ajan käytössä", Heikkilä toteaa.
Varastossa tyhjän panttina seisovat uudet raitiovaunut kuormittavat tilaajan varikkoa ja kuumentavat tunteita.
Tilanne oli projektipäällikkö Heikkilän mukaan aikaisemmin lähes katastrofaalinen. "Varikko oli aivan tukossa. Onneksi Koskelan halliin tehtiin laajennus, jolla tilaongelma helpottui."

Uusi raitiovaunutekniikka on kompuroinut vielä pahemmin muualla maailmassa. Keski-Euroopan suurkaupungeissa koko joukkoliikenteen järjestäminen on ollut vaarassa raitiovaunujen ongelmien takia.
Joukkoliikennevälineiden matalista lattioista ei ole kuitenkaan paluuta. Ne mahdollistavat esteettömän liikkumisen esimerkiksi lastenvaunujen kanssa.
"Onkohan tässä käynyt niin, että vaunuteollisuus on ottanut niin pitkän harppauksen, ettei sen askelväli ole riittänyt siihen", Ollipekka Heikkilä heittää.
Täysin samanlaisia kuin Helsingin kiskoilla rullaavat raitiovaunut ei ole muualla maailmassa. Eri maiden vaatimukset vaunujen mittojen suhteen hidastavat teknisten ongelmien ratkaisua.
HS tänään
Onko tämä tulosta siitä, että pitää hyväksyä halvin tarjous vai onko tämä kaupungin ihan omaa tyhmyyttä. Paraneehan tässä ainakin spårakorjaamon työllisyys.
 
McMike

Guest
Missähän päin maailmaa ne vaunut on valmistettu.
 
Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
McMike sanoi:
Missähän päin maailmaa ne vaunut on valmistettu.
Valmistaja on Bombardier, joka sivujensa perusteella vaikuttaa minusta ranskalaiselta. Ranskalaisista autoistahan on "hyviä" kokemuksia Suomen pakkasessa toissa talvelta.
 
Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Tose sanoi:
Valmistaja on Bombardier, joka sivujensa perusteella vaikuttaa minusta ranskalaiselta. Ranskalaisista autoistahan on "hyviä" kokemuksia Suomen pakkasessa toissa talvelta.
¨

Bombardier on Kanadan-Ranskalainen eli Quebeciiläinen firma. Ei meillä ollut mitään vaikeuksia Ranskalaisen auton kanssa viime eikä edellistalvena. Faija on insinööri ja tietää tasan tarkkaan miten jäätyminen estetään. Volkswagenit ja Audit jäätyivät toissa talvena. Citroen ja Peugeot eivät tähän mennessä ole jäätyneet kertaakaan.

Quebecissä on kylmempi kuin suomessa talvella, siellä tuulen ja pakkasen yhteisvaikutus vasta -50 astetta pakkasta.
 
sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
160581 sanoi:

Eikö ne insinööriopit päteneetkään Volkkareihin ja Audeihin.
 
McMike

Guest
Olisikohan tässä ollut syytä tukeutua suomalaiseen tietotaitoon vaunujen valmistuksessa ja hieman korkeammalla rahallisella panostuksella satsattu laatuun ja luotettavuutteen. Samalla olisi työllistetty suomalaisia ja näin myös sitä kautta markat jääneet kotiin.
 
Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Suomessa ei tietääkseni valmisteta raitiovaunuja. Jos niitä aletaan suunnitelemaan tyhjästä, niin kalliiksi tulee, kun kaikki 'lastentaudit' on vielä opittava ja korjattava.
 
Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
Willer sanoi:
Suomessa ei tietääkseni valmisteta raitiovaunuja. Jos niitä aletaan suunnitelemaan tyhjästä, niin kalliiksi tulee, kun kaikki 'lastentaudit' on vielä opittava ja korjattava.
Eikös ne aikaisemmat Helsingin raitiovaunut olleet ainakin osittain Strömbergin tekemiä?
 
Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
sooda sanoi:
Eikö ne insinööriopit päteneetkään Volkkareihin ja Audeihin.
Faija ei ole montaa päivää elämässään insinöörin hommia tehnyt, valmistuminen 1970 vuosi töitä ja sen jälkeen armeijaan, ja siitä pääesikunnan palvelukseen. Nykyinen toimi on jotain pääesikunnan työsuojeluun liittyvää. Aikaisemmin oli paljonkin tekemistä koneiden kanssa, eri laisten laitteiden testaamista mitä armeija osti, mutta niistä ajoista on jo yli 15-vuotta aikaa.
 
gnz

Well-known member
Liittynyt
19.3.2002
Viestit
1015
Sijainti
espoo
McMike sanoi:
Olisikohan tässä ollut syytä tukeutua suomalaiseen tietotaitoon vaunujen valmistuksessa ja hieman korkeammalla rahallisella panostuksella satsattu laatuun ja luotettavuutteen. Samalla olisi työllistetty suomalaisia ja näin myös sitä kautta markat jääneet kotiin.
Suomalainen laatu? :confused:
Eikai se suomalainen insinööri/mekaanikko/ruuvinvääntäjä ole yhtään sen kummempi kuin kanadalainenkaan. Tai voikai se ollakkin kuvitelmissa, varsinkin kun sitä propagandaa tulee joka tuutista.
 
Tose

Kääntyy oikealle
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
7245
Sijainti
The City
Willer sanoi:
Eiks ne tehty joskus 40v sitten..?
Joskus 80-luvulla tehtiin ne nivelvaunut, jotkä oli ensin oransseja ja sitten maalattiin vihreiksi. Sitä aikaisemmat tehtiin joskus 60-luvun alussa ja 50-luvun lopussa.
 
McMike

Guest
gnz sanoi:
Suomalainen laatu? :confused:
Eikai se suomalainen insinööri/mekaanikko/ruuvinvääntäjä ole yhtään sen kummempi kuin kanadalainenkaan. Tai voikai se ollakkin kuvitelmissa, varsinkin kun sitä propagandaa tulee joka tuutista.
Lähinnä tässä vaan tuli mieleen se. että se suomalainen maksaa veronsa Suomeen. On silläkin asialla oma merkityksensä.
 
gnz

Well-known member
Liittynyt
19.3.2002
Viestit
1015
Sijainti
espoo
McMike sanoi:
Lähinnä tässä vaan tuli mieleen se. että se suomalainen maksaa veronsa Suomeen. On silläkin asialla oma merkityksensä.
Se tuskin YTV:tä paljoa lohduttaa. Mutta pointissasi on järkeä tietty.
 
pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Tässä kohtaa haluaisin sanoa sen verran että mitään pakkoa ei julkisissa hankinnoissa ole hyväksyä halvinta tarjousta. Pitää hyväksyä paras tarjous. Tämä parhaimman tarjouksen määrittely kuitenkin vaatisi tarjouspyynnön tekijältä paljon enemmän työtä, joten yleisesti tyydytään vain hintaan ratkaisevana tekijänä. Tarjouspyynnössä tulisi olla selkeästi mainittu, mitä seikkoja painotetaan minkäkin verran. Kuitenkin tässä pisteytysjärjestelmässä ei saa tukea lähialueiden yrityksiä. Toisaalta ei ole edes pakko lähteä tekemään seikkaperäisiä tarjouspyyntöjä.

Aivan laillinen ja hyväksyttävä menettely on ns. hankintamenettely, missä julkinen taho päättää tehdä yhteistyötä tietyn firman kanssa pitemmällä aikavälillä. Kustannuspuoli pidetään kurissa neuvotteluilla. Tietystikkään tähän hankintamenettelyyn ei päädytä tuurilla, vaan sekin edellyttää ensin tiettyä tarjouskilpailua. Tässä on etuna se, että sopimusten ei tarvi olla niin tarkkoja, etukäteen vain ratkaistaan se kenen yrityksen kanssa on parasta lähteä tekemään yhteistyötä.

Mielestäni kaupungin virkamiehiä voi syyttää tästä hässäkästä eniten. Olisi pitänyt nähdä vaivaa parhaimman yhteistyökumppanin löytämiseksi ja sitten taata tälle yhteistyölle parhaat mahdolliset avut onnistumiseen. Raitiovaunujen hankinta näille leveysasteille on kuitenkin sen verran spesialisoitunutta hommaa ettei sitä aivan perusteetta voi tehdä.

Tällaisessa hommassa häviää kaikki, niin tilaaja, kuin urakoitsija.
 
sooda

Alan Parsa
Liittynyt
25.1.2001
Viestit
5068
Sijainti
the real mid-west, Seinäjoki
Onhan nämä suomalaiset kiskokalustohankinnat epäonnistuneet useammin kuin onnistuneet. Kuten aikoinaan ranskalaiset Alsthom- veturit, venäläiset sähköveturit, Pendo- ja Mandolinot. Koska omaa valmistusta ei ole, pakko ostaa kaikenmaailman romuja. Halpoja jotka ovatkin kalliita.
 
Ylös