Nyt olen vähän ehtinyt peliä kokeilemaan ja onhan tuo bugeista huolimatta loistava tuotos. Ajomalli on meikäläisen makuun paljon parempi kuin F1 2010:n alohjaava "stabiili"-malli. Nyt oikeesti voi ajaa sitä autoa enemmän kuin autoa tuleekin ajaa.
Toivottoman hidashan mä olen. Ajan vaikeimmalla tasolla, ilman apuja, Lotuksella, uraa. Ja esim. Australiassa en harkoista ja aika-ajoista päässyt kuin vimppaan ruutuun. Trulli oli 23. ruudussa jotain puolisen sekkaa nopeampana.
Kisassa vauhtia löytyi jo paremmin, mutta malttia taasen ei. Lopulta 50% tarina päättyi heikoiksi menneillä kumeilla spinnailuun.
Nautin myös tuosta, että sen kaasun kanssa täytyy tietää mitä tehdä (ilman TC:tä), eikä ole vain tyyöliin, talla pohjaan mutkassa kuin mutkassa.
Time Trialia olen koittanut ja noita Scenario-haasteita kans. ajettavuus sateellakin on tosi liukkaan oloista, varsinkin jarrutuksissa, oudosti kyllä mutkassa pitoa tuntuu löytyvän jarrutustilannetta paremmin.
Monta hikistä iltaa vietän vielä pelin parissa.
1-10 asteikollla sanoisin arvosanaksi tällaisenaan 8. Bugit pois, niin nousee ysiin.
Codemasters on tehnyt ihan hyvää työtä, ei täydellistä, mutta aikaisempiin F1-peleihin verrattuna eteenpäin on menty.
EDIT: Ja joo tosiaan, jotta pelistä saa kaiken irti niin Suspension heti max jäykkyydelle ja Ride Heightit niin alas kuin menee.