F1-faniuteni

  • Viestiketjun aloittaja Jone
  • Aloituspäivämäärä

Jone

Well-known member
Liittynyt
18.8.2004
Viestit
777
Sijainti
Savonlinna
Hullaannuin Ykkösiin 90-luvun viimeisinä vuosina ja todellinen aktiivinen seuraaminen alkoi kauden 1999 loppupuolella. Kausi 2000 oli ensimmäinen kausi, jota tuli seurattua erittäin intensiivisesti ja kaikki F1-uutiset ahmin kaikista mahdollisista medioista. Edelleen pystyisin ilman mitään aineistoa kirjoittamaan melko tarkan koosteen kaudesta, ihan varma en ole muistaisinko podium-kolmikkoa jokaisesta kilpailusta, mutta voittajat ainakin.

Samanlaista huumaa elin myös kaudet 2001-2007, mutta jostain syystä sen jälkeen innostus alkoi hiipua. Sellainen yksityiskohta pitää mainita, että Brasilian kisasta 2000 jonnekkin kauden 2006 loppukesän kisaan asti katsoin jokaisen kisalähetyksen suorana lähetyksenä ja kokonaan. Yhteensä noita peräkkäisiä kilpailuja kertyi 108 kappaletta, tietenkin mukavampi luku olisi ollut 107 tai miksei vaikka tasan sata? Parit-kolmet aika-ajot tuolta ajanjaksolta jäi väliin.

Sitten jo Räikkösen mestaruuskaudella hiljalleen alkoi kiinnostus hiipua, vaikka kausi päättyikin ikimuistoisesti. Siitä edespäin edelleen lähes kaikki kisat on tullut seurattua, mutta mielenkiinto on laskenut jatkuvasti, vaikka sitä olen koittanut herätellä.

Itse asiassa poden suorastaan huonoa omaatuntoa - niin hölmölle kuin se kuulostaakin - että en pysty muistamaan mitkä kuskit ovat minäkin vuosina ajaneet ja missä talleissa 2000-luvun aikana. 2000-luvun alkuvuosina nuo tulivat kuin apteekin hyllyltä. Välillä pitää jopa miettiä viime kausien mestareiden nimiä ja järjestystä!

En osaa sanoa tämän avautumisen syytä, mutta tulipa nyt purettua ahdistustani.

:dunno::dunno::dunno:
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13802
Mun mielestä ihan hyvä otsikko toikille. Itse satuin keväällä 1993 näkemään tv-ohjelmatiedoista että tulee formulaa. Siitä se lähti. 90-luvulta muistin myös paremmin tiimikokoonpanoja ja kisoja, kuin 2000-luvulta (luulen silti että Barcelona 1993 jäi näkemättä jostain syystä). Eipä silti ole innostus mielestäni hiipumassa vaan ykkösurheiluna mulle edelleen.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Onhan tätä ennenkin käsitelty, mutta pitää kyllä itsestänikin sanoa, jottei samanmoista fanaattisuutta löydy ei sitten pakottamallakaan. Toki kaduntallaajien ohi menee heittämällä tietotaso tällä saralla, mutta ei vaan jotenkin ole samanmoista intoa..ei kyllä ollut enää edes Kimin mestaruusaikoina. Kiinnostus katosi jotenkin Schumin voitostosta ja mestaruudesta toiseen kausien aikana totaalisesti.. 1994 aloitin seuraamisen, pikkuhiljaa se siitä kasvoi ja 1998-2000 seuraaminen huipentui..No sitten alkoi Schumacherin aikakausi, mutta silti tuli seurattua. Onneksi oli joitain huikeita hetkiä, kuten 2002 Magnyn kisa, sitten 2003 ja uusi pistelasku..Turhaan. 2004 syksy meni intissä ja missasin Räikkösen voiton, mikä vituttaa edelleen. 2005 oli jälleen toiveita herättävä..2006 taasen uuden ja vanhan "mulkun" kohtaamista..ei ei..2007, Räikkösen mestaruus oli toki upea juttu, mutta jotenkin vaan, muistan paremmin kauden '98 tapahtumat kuin 2007. Sitten 2008, ja mestari oli? Ei herran jumala...kuka se oli?

:thumbfh:
 

iceman1988

Well-known member
Liittynyt
1.7.2008
Viestit
1418
Mielenkiintoinen aihe, josta täällä on kyllä aiemminkin juteltu.

Omalla kohdalla todellinen kiinnostus ykkösiä kohtaan lähti käyntiin kauden 1999 avauskisasta, Australian GP:stä Melbournesta. Isä oli tuolloin työmatkalla Australiassa ja pääsi seuraamaan kisaviikonloppua paikanpäälle. Itsekin sitten päätin, että täytyyhän kisaviikonlopppu seurata ihan kokonaan livenä televisiosta. Suomalaisittain kisa ei mennyt ihan putkeen, kun Mika Häkkinen keskeytti kilpailun kärjestä. Jäin kuitenkin lajiin samantien "koukkuun" ja sen myötä tuli sitten uppouduttua lajiin todella syvälle ja vuosien aikana on tullut hankittua valtava määrä tietoa lajista, mm. netistä, kirjoista, lehdistä ja televisiosta. Paljon on myös kertynyt kaikenlaista ykkösiin ja muuhun moottoriurheiluun liittyvää materiaalia. Hienoimmat muistot ensimmäiseltä ykköskaudella oli ehdottomasti Mikan maailmanmestaruuden ratkaissut Japanin GP ja fiilingit sen jälkeen oli aikalailla katossa. Parempaa herätystä siihen sunnuntaihin ei olisi voinut tulla.

Ensimmäiset muistikuvat F1-kisoista on toki jo 1990-luvun alkupuolelta, kun isä ja kummisetä seurasivat lajia innokkaasti. Ei kuitenkaan ole jäänyt tarkemmin mitään kisoja mieleen, joitakin yksittäisiä väläyksiä sieltä täältä. Ensimmäinen todella mieleen jäänyt muisto on Sennan kuolemaan johtanut traaginen ulosajo Imolassa vappuna 1994, jolloin muistan kuulleeni asiasta autoradiosta. Oltiin just palaamassa perhetutuilta kotiin. Häkkisen maailmanmestaruus kauden 1998 päätteeksi toki on hyvin muistissa, mutta kyseisellä kaudella ei tullut kisaviikonloppujaa vielä kovin paljon seurattua. Nyt jälkikäteen on tullut paljon katsottua vanhoja kisalähetyksiä ja koosteita, joten aika hyvän käsityksen on jo saanut kaikista menneistä kausista ja koko F1-historiasta.

Kautta 1999 ennen tuli oikeastaan seurattua rallia enemmän ja ykköset ei vielä niin paljon kiinnostanut. Sinänsä harmi, kun paljon mielenkiintoisia F1-tapahtumia on livenä jäänyt näkemättä oman elämän aikana.

Australian osakilpailusta 1999 lähtien on jokaikinen kisa tullut nähtyä joko suorana tai jälkikäteen, joten tähän mennessä takana on jo 208 osakilpailua. Valtaosa kisoista on tullut nähtyä suorina lähetyksinä. Unkarin GP-viikonloppu 2004 ja Italian GP-viikonloppu 2008 tuli vietettyä paikanpäällä. Ihan hienoa, että pääsi 2008 todistamaan viimekauden maailmanmestarin Sebastian Vettelin ensimmäisen voiton ja Heikki Kovalaisen 2. sija oli myös hieno sateen sekoittamassa kilpailussa. 2004 Unkarin GP olikin sitten Schumin, Barrichellon ja Ferrarin hallintaa ja harmi, että Kimi keskeytti silloin kisan McLaren Mercedes-auton sähköongelmiin. Unkarin GP:n kaksoisvoitonhan myötä Ferrarin varmisti myös 2004 kauden valmistajien mestaruuden. Vielä olisi hienoa päästä näkemään suomalaisvoitto GP:ssä jossain kohtaa paikanpäällä, mutta siihen voi mennä aikaa. Toki, jos Kimi "yllättäen" sittenkin tekee vaikka Red Bullin väreissä comebackin ykkösiin ensikaudella niin sittenhän siihen voisi olla mahdollisuuksia hyvinkin pian. Viimeistään kaudella 2012 olisi jälleen tarkoitus suunnata johonkin kisaan paikanpäälle, joten täytyy laittaa pikku hiljaa kohde mietintään. Venäjän GP toteutuessaan voisi tietty olla yksi mielenkiintoinen vaihtoehto. :thumbup:


Oman kiinnostuksen loppumiseen en usko ja eiköhän lajia tule seurattua jälleen ensikaudellakin vahvasti. Tosin kesällä 2011 pitäisi suunnata armeijaan, joten se osaltaan rajoittaa lajin seuraamista. Eiköhän sitä kuitenkin aika paljon tule seurailtua moottoriurheilua kauden 2011 aikanakin. Toivottavasti tulee suomalaisittain hieno ja menestyksekäs kausi eri moottoriurheilulajeissa. Ykkösten puolella toivottavasti kausi 2011 on jälleen äärimmäisen mielenkiintoinen, tiukka ja loppuun asti vaihteleva kauden 2010 tapaan.

Suomalaisittainkin olisi hienoa saada positiivisia yllätyksiä Heikin ja Lotuksen osalta. Toivottavasti Nico ja Mercedes Grand Prix onnistuvat nousemaan aivan terävimmän kärjen tasolle sekä taistelemaan mestaruuksista. Kimin jatkosuunnitelmat ovat myös mielenkiintoisella tavalla vielä auki, mutta ratkaisuhetket lähestyvät. Ensi tiistaihin mennessä pitäisi ilmoittautua Ruotsin MM-ralliin, joten "deadline" siltä osin lähestyy. Kimi on ilmeisesti tiedottamassa jotain jatkostaan ensiviikon lauantaina 15.1., joten odotetaan sitä päivää suurella mielenkiinnolla. Kimin jatko moottoriurheilussa on kuitenkin jo vahvistettu, mikä tässä kohtaa on tietysti hienoa.
 
Viimeksi muokattu:

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
Monista teistä varmaan tuntuu kummalliselle, miksi jaksan vouhottaa tallien kansallisuuksista ja tukea Ferraria sen erityistoiveissa (tuleva moottorityyppi ym...). En ole suinkaan mikään riidanhaluinen vaan sanoisin pikemminkin konservatiivinen. Vertaan usein mielessäni vielä nykyisiäkin F1:ä alkuaikojen kilpailuihin.
1. kaudelta ei ole talleista enää mukana kuin tuo maranellolainen, siksi se nauttii erityisarvostustani, vaikkei varsinainen suosikkitallini olekaan.
Perinteiden vuoksi myös kansallisvärit & lisenssien kotimaat ovat minulle myös tärkeitä. Traditiot ovat yksi argumentti. miksi F1 minullekin on autourheilun kuninkuusluokka.

4-sylinteristä moottoripakkoa perustellaan kustannuksilla. Miten voidaan samanaikaan hyväksyä aerodynamiikan kehittelyyn käytetyt miljoonat, jotka eivät hyödytä tavallisten autojen kehittelyä käytännössä juuri mitenkään? :dunno:
Joillekin teistä F1 edelleen ehkä olisikin se ykkösautourheiluluokka, vaikka talleina olisi pelkkiä aasialaisia ja voimanlähteinä polttokennot, mutta minulle ei. :mad:
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6760
Sijainti
Täällähä mä
Jellinek siirtyi tänne purnaamaan... Monessako toikissa vielä meinasi samaa asiaa purnata ?
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Aktiivinen seuraaminen alkoi joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla. Johnny Herbertin voitto Monzassa on jäänyt syystä tai toisesta mieleen. Vuodesta -96 eteenpäin on tullut katsottua lähes kaikki kisat, eli viitisentoista vuotta tässä on jo hurahtanut. Ja Kouvo kun mainisti intin ja Räikkösen samassa lauseessa, niin ei jäänyt enempää eikä vähempää kuin mestaruusjuhlat näkemättä "maanpuolustustehtävien" takia.

Viime kaudella seurasin formuloita varmaan aktiivisemmin kuin kertaakaan aikaisemmin, vaikka ainoa suomalainen kuski oli jossain ihan muualla kuin kärjessä. Jotenkin vaan aloin yhtäkkiä kiinnostua talleista ja muista kuskeista paljon enemmän, ja jollain perverssillä tavalla formuloiden seuraaminen on mielenkiintoisempaa kuin esim. Mika tai Kimin aikana, jolloin ainoa asia johon keskittyi oli se oma suosikkikuski.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
No kerronpa vaikka vaihteeksi sen, että tähän asti hienointa aikaa minulle ovat olleet Häkän mestaruudet:
Jaah, olisin kuvitellut että ne olisi olleet ilman muuta Brittikuskin mestaruus Brittiautossa (Brittiläisellä rungolla), Brittiläisen omistajan alaisuudessa ilman sponsoreita ja vielä Briteissä suunnitellulla & kasatulla koneella v. 2009 ?




:rolleyes:
 

Jellinek

Banned
Liittynyt
27.1.2010
Viestit
6719
Sijainti
Tiimarin tasavalta
No joo, nyt kun sarjassa ei ole kovin korkealla lentäviä suomalaisia, täytyy olla mielissään suosikkitallien Macin ja Mersun menestyksestä. :cool:
Olihan tuo Buttonin mestaruuskin Brawnilla kova suoritus. :thumbup:
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6760
Sijainti
Täällähä mä
Ettei mene vallan offtopikiksi :
Joskus samanlaiseen toikkiin tuli vastattua , mutta vastataanpa lyhyesti uudelleen.
Joskus lapsuudessa tuli välillä joitakin kisoja seurattua ja kaverin kanssa leikittyä pikkuautoilla mallia formula . Hirveästi ei muistoja 90 luvun alkupuolelta ole , mutta joitakin.
Häkkisen mestaruusvuosina seurasin toki kisoja aktiivisesti isän ja siskojen kanssa sohvalla kilpaa huutaen , se oli aikaa se =).
Kimin ajeluita seurasin jonkin verran , mutta 2007 vuoden seuraaminen jäi harmittavan vähälle ... Syy: Oli tyttöystävä
Innostuin formuloista uudelleen 2009 vuoden loppupuolella . Syy : Ei ollut enää tyttöystävää . Kauden 2010 alku kuitenkin jäi osittain vähälle huomiolle . Syy : Join , kun vitutti tyttöystävän puute. Loppukauden kuitenkin olen seurannut aktiivisesti ja enää tyttöystävän puute ei niin paljoa vituta.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
En tiedä mistä se "F1-fanius" on alkunsa kohdallani saanut. Jotenkin automaattisesti ko. touhu kiinnostanut ihan niin pienestä kun vaan muistan.

Edit: Oiskohan se joku kehityshäiriö tai jostain aivovammasta johtuva homma tms.
 
Viimeksi muokattu:

Jonathan Royal

Well-known member
Liittynyt
28.5.2000
Viestit
397
Sijainti
pyhäranta
Aloitin aktiivisen seuraamisen joskus 90-luvun alussa, varmaankin niihin aikoihin kun JJ ja Häkkinen nousivat sarjaan. Kiinnostus kasvoi tasaisesti koko 90-luvun vaikka en koskaan mikään Häkkisen kannattaja ollutkaan. 2000-luvun Shumin mestaruuksien myötä kiinnostus lopahti, ja toisaalta myös tajusin kuinka pellejä itse autoista oli tullut. Lopetin seuraamisen täydellisesti tasan siihen kohtaan kun kilpailut siirtyivät Maxille. Sen jälkeen ei kiinnostanut seurata edes netin välityksellä, Räikkösen mestaruudesta taisin lukea jostain Iltapaskalehdestä.

Nykyään en myöskään seuraa, keskityn enempi entisaikojen kaihoisaan muisteluun kun autot ja radat olivat kiinnostavia. Pitäkööt modernin paskansa.

Edit: Räikkösen siirryttyä ralliin kiinnostuin uudelleen tästä lajista, joka kaikista sääntömuutoksistaan ja autojen mopoudestaan huolimatta on lähimpänä sitä klassista autourheilun aikakautta jossa ajorataa reunustaa metsä.
 

Zire

`.´
Liittynyt
5.2.2009
Viestit
536
Sijainti
Lahti
Itelle formulat on vielä kohtuullisen uus juttu. Kaikki lähti siitä, kun Ferrari päätti palkata Räikkösen, ja kovana Ferrarin kannattajana innostuin siitä tietenki ja ajattelin ainakin muodon vuoksi seurata kauden 2007 avauskisan. Joku siinä kuitenkin koukutti, ja aloin nopeasti etsiä tietoa itse lajista,historiasta, autoista jne. Lopulta asiat eteni eksponentaalisella nopeudella siihen pisteeseen että löysin itseni Monzan katsomosta reilua vuotta myöhemmin, huomattavasti lajista viisaampana. Vuosi vuodelta tuntuu kiinnostavan aina vaan enemmän ja enemmän, ja oli ihan mukava avata ensimmäinen kausi formuloitten parissa suomalaisten mestaruusjuhlilla. :rolleyes:
 

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18476
Aloin seuraamaan Formula Ykkösiä kaudella 1995 kaverin ehdottamana nuilta ajoilta on paljon muisti kuviakin vielä ja siitä se sitten lähti. Innostus ei ole yhtään hiipunut koko aikana, valitsin jo alussa suosikit joita olen kannustanut niin kauan kuin Formula Ykkösissä ovat kilpailleet (Benetton/Renault/Ferrari-Villeneuve/Alonso/Kubica).

Kaudella 2008 armeijan takia jäi muutamia kisoja väliin ensimmäisenä Silverstonen GP, mutta muuten on tullut katsottua kaikki kisat suorina lähetyksinä aina. (sieltä vuoden 1995 avaus kisa Interlagosista, vuoden 2008 Ranskan GP:hen asti tuli kaikki osakilpailun suorana katsottua, sitten uusi putki alkoi taas 2008 Fujin GP:stä mikä jatkuu edelleen)
 

Jarppi

The Trulli Train
Liittynyt
30.4.2010
Viestit
1412
Sijainti
Home
Aloin seuraamaan formula ykkösiä kaudella 2000, mutta en ole katsonut vuosien varrella läheskään kaikkia osakilpailuja. Viime kaudella tuli katsottua joka ikinen kisa, mikä oli sinäänsä ihme kun yleensä saatan katsoa noin 10 kisaa kaudessa. Jarno Trulli on ollut suosikkini ihan alusta alkaen ja tiimi puolella paras oli Toyota sen ajan kun olivat mukana formula ykkösissä. Trullin lisäksi myös Massan ja Liuzzin uraa olen seurannut tarkoin ottein.
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Ensimmäiset muistikuvat on punavalkoisen McLarenin menosta pitkin pitkää suoraa, melko varmasti vuosi 95-96. Enemmän muistikuvia alkaa löytyä kaudelta -98 ja varsinkin Japanin päätöskisasta...

Vuoden 2001 Australiasta vuoden 2010 Bahrainiin asti seurasin enemmän tai vähemmän aktiivisesti formuloita, "hulluina vuosina" oli Kimin ferrari-aika 2007-2009. Sitten jostain syystä kiinnostus lopahti, kunnes kauden lopulla se alkoi taas hieman nousta. Eiköhän kaudella 2011 tule taas melko montaa kisaa seurattua, aktiivisin fanitus taitaa tosin olla jo mennyttä aikaa...

En tiedä miksi, mutta suurta roolia f1-fanittamiseeni on liittynyt videot vanhoista kisoista. Ehkä syynä oli se, että halusi nähdä Keken aikaisia - ja Mikan ja JJ:n alkuaikojen kisoja. Pientä hulluutta se vaatii lähteä tuollaisia pätkiä etsimään. Suuret kiitokset kaikille forumisteille, jotka ovat avustaneet tässä pienessä projektissa meikäläistä! :thumbup:

Alkuperäisiä suomen tv:stä tulleita kisoja taitaa olla kasassa 1982-1988 -väliltä noin 25 kappaletta, sitten vuodesta 1991 vuoteen 2003 (paria poikkeusta lukuunottamatta) on jokainen kisa tallella. Muutakin materiaalia (aika-ajoja, warm-uppeja, dokumentteja, kausikoosteita) on läjäpäin suomiselostuksella.

Jos joltain sattuisi löytymään Canal Digitalin lähettämiä f1-kisoja 01-02 -väliltä (Kollo ja Mustakari selostamossa), niin ne kiinnostavat! Ja itseltä puuttuvat kisat kiinnostavat (varsinkin 80-luvulta). Näidenkin aktiivinen keräily on jo ohi, mutta jos joltain sattuu puuttuvia löytymään, niin olisi hieno juttu!
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Onko ne kausien 1987-1988 kisakoosteet YLE:n vai Kolmosen? Kolmoselta ei noilta vuosilta paljon koosteita tullut, mutta YLE:ltä tuli 3 kisalta kooste molempina vuosina.
 
Ylös