Charlie
Elämän jakojäännös
Kävin keskiviikkona itsekseni pari tuntia harjoittelemassa, muuten on tullut pelattua vähän harvakseltaan. Pallo meni toissapäivänä kuitenkin pussiin ihan mukavasti.
Minkäslainen otteluohjelma olisi, kun näyttäisi että ollaan jälleen kolmestaan?
Pelataanko kaksinkertainen runkkis ja sitten pelkkä finaali paras kolmesta periaatteella?
Runkosarjaan tulisi neljä framea jokaiselle ja kaksi huilivuoroa. Jos ois 30 min framet, niin johtaisi se 3h settiin. Kello huitelisi tuolloin jossain 17 tienoilla, ja siihen finaali sitten päälle - paras kolmesta. 1h 30m - valmista 18:30-19:00 tienoilla.
Tasapelitilanteessa toisen ja kolmannen sijan kohdalla finaaliin pääsyn ratkaisisi joko keskinäiset ottelut, tai jos nekin ristiin, niin ratkaisupeli pienellä määrällä (6) punaista palloa tai sitten tehtyjen pisteiden perusteella tai pisteerolla.
Juna liikkuu 20:45 muistaakseni, niin siihen jäisi kahdesta puoleentoistatuntiin muuta aikaa.
Yksinkertainen runkosarja tuntuisi aika tyhvältä, kun olisi vaan 2 framea ja jos jää kolmanneksi niin voi mennä pahasti kaatokännin puolelle loppupäivä. Kolminkertainen runkosarja taasen kestäisi aika pitkään, jos kuitenkin halutaan pelata finaali. Voishan sitä toki miettiä, jos finaali olisikin vain single frame, niin tulisihan siihen keskinäisiä otteluista sitten enemmän. 6 framea jokaiselle ja 3 huilia + 1 framen finaali kahdelle parhaalle. Valmistumisaika olisi tuossa samaa luokkaa tuon kaksinkertaisen runkkiksen kanssa.
Täytyy jotain evätä varmaan pakata mukaan, että selviää tuonne iltaan saakka.
Ajatuksia mielipiteitä pelisysteemin tiimoilta? Kolmen framen finaali, vai single ja isompi runkkis?
Ehkä. Esimerkiksi muistan vieläkin kun keväällä 1989 voitin, Kirjalan päiväkodilla, lasten saappaanheittokisan. En muista kuka tuli toiseksi mutta kaikki saivat lakun.Vain voittaja muistetaan![]()
En muista kuka tuli toiseksi.
Minä se olin.
Vikat treenit eilen ittekseen salilla. Pelasin kymmenen punaisen kanssa 4 framea.
Framekestot 22, 20, 25 ja 27 minuuttia, rauhalliseen tahtiin.
Punaisilla ja väripalloilla, ennen vimppa värejä pisteitä tuli 29, 24, 27 ja 26. Ei kauhean hyvin, mutta tekniikkaa haettiin. Ja jujua löytyi. Toivottavasti se näkyy tänään jollain tapaa. https://yle.fi/urheilu/3-10195120
Kolmos ja nelosframen aikana tosin alkoi vitusti hikoiluttaa, kun tämä heppu tuli tarkkailemaan mun touhuiluja.
Kolmos ja nelosframen aikana tosin alkoi vitusti hikoiluttaa, kun tämä heppu tuli tarkkailemaan mun touhuiluja.
Ilmeisesti Helsingissä on tänään ollut tiheimmin ihmisiä koko Suomessa.Turnaus on lähtenyt hyvin käyntiin, kaikki pelaajat ja runsaslukuinen yleisö ovat löytäneet paikalle helteisestä säästä huolimatta.
Ilmeisesti Helsingissä on tänään ollut tiheimmin ihmisiä koko Suomessa.
Kuka voitti?
En kerro koska haluan pitää koko forumia jännityksessä.