Mutta ei Häkä menettänyt luotettavuuden takia kuin ehkä yhden mestaruuden ja senkin vasta siinä vaiheessa kun taskussa oli jo kaksi MM:ää. Kimille tulee tänä vuonna jo toisen kerran sellainen tilanne eteen että epäluotettavuus pilaa kaiken.Jr- sanoi:Eipä Häkkistäkään onni suosinut ennen mm kausia ja niiden jälkeen.
Kuinka niin? Jenni ei ole lähtenyt lopullisesti - vielä.Matxi sanoi:Kimi Räikkönen.
Ihan miten haluaa ottaa. Toki jos siltä kantilta sen ottaa, mutta näin tuloksien kannalta. Tai siis kalustollisen, suhteessa kuljettajan suorituksiin ja miten kilpailijat siinä vierellä pokkaa gloriaa.WebSlave sanoi:Laskisin kyllä taivaallisille kilparadoille ilman omaa syytään siirtyneet Kimiä huono-onnisemmiksi. Voiton menettäminen on pientä hengen menettämisen rinnalla.
Toivotaan todellakin että Mclaren saa konseptinsa kuntoon, tai että joku toinen talli jossa Kimi tulevaisuudessa ajaa saa ne kuntoonToni_V sanoi:Moni muukin asia tällä kaudella on mennyt McLarenin piikkiin, toivotaan että siellä saataisiin konseptit kuntoon tulevaisuutta varten.
Toisaalta on sitten muistettava, että McLaren on rakentanut sarjan ylivoimaisesti nopeimman auton. Nyt puuttuu enää toimiva kokonaisuus.Pyrys sanoi:Kai sitä voi huonoksi onneksikin kutsua, mutta tosiasia on se että Kimin mestaruustaistelun tyrehtyminen kerta toisensa jälkeen on johtunut vain ja ainoastaan Mclarenin sekä Mercedeksen juosten kusemalla tehdyistä hommista.
Ylivoimaisesti nopein auto keväästä lähtien. Maaliskuusta lähtien ylivoimaisesti paras auto on ollut kuitenkin se sininen. Ja se ratkaisee, ei se nopeus.Hurmurisija sanoi:Toisaalta on sitten muistettava, että McLaren on rakentanut sarjan ylivoimaisesti nopeimman auton. Nyt puuttuu enää toimiva kokonaisuus.
Toki. Mutta kuljettajalla ei niihin ole juurikaan osaa eikä arpaa. Ja kun lähdetään vertailemaan vikoja tallikaveriin nähden niin...Toni_V sanoi:Moottoririkot kertovat työn laadun huonoudesta, eivät niinkään onnesta. Tässä kisassa Kimin ja Montyn renkaat loppuivat, joka taas kertoo väärästä rengassäädöistä (tai seoksesta). Moni muukin asia tällä kaudella on mennyt McLarenin piikkiin, toivotaan että siellä saataisiin konseptit kuntoon tulevaisuutta varten.
Mutta kun aletaan spekuloida erilaisilla vaihtoehdoilla, niin vaikea on tietää, mihin Kimin kannattaisi mennä. Kuinka kauan Ferrarin nousu kestää? Williams on ihan suossa. Kestääkö Rellu huipulla tätä vuotta kauempaa? Onko BAR tulevaisuuden voittaja?Matxi sanoi:Ylivoimaisesti nopein auto keväästä lähtien. Maaliskuusta lähtien ylivoimaisesti paras auto on ollut kuitenkin se sininen. Ja se ratkaisee, ei se nopeus.
Ja vaikka lähtisikin niin Kimiä ei kiinnosta :wink:Mity sanoi:Kuinka niin? Jenni ei ole lähtenyt lopullisesti - vielä.
Olisko se huonoa onnea? :doubtful:Mity sanoi:Kuinka niin? Jenni ei ole lähtenyt lopullisesti - vielä.
Formuloissa kuitenkin kisataan aika pitkä kisa eikä pelkkää varttimailia, johon tämä 'sarjan ylivoimaisesti nopein auto' näköjään on tehty.Hurmurisija sanoi:Toisaalta on sitten muistettava, että McLaren on rakentanut sarjan ylivoimaisesti nopeimman auton. Nyt puuttuu enää toimiva kokonaisuus.
En usko. Rellu saattaisi päästä lähelle, jos se ottaisi enemmän riskejä, mutta nopean auton rakentaminen vaatii onnistumista ja osaamista niin monella alueella, että se vaatii paljon.Moe Szyslak sanoi:Formuloissa kuitenkin kisataan aika pitkä kisa eikä pelkkää varttimailia, johon tämä 'sarjan ylivoimaisesti nopein auto' näköjään on tehty.
Uskon että aika moni pystyisi kilpailemaan Laarenin kanssa nopeudessa, jos tekisivät yhtä lyhyelle pätkälle toimivan auton.