F1-kisat joita ei ajettukaan

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
23.10.1998 Zhuhain radan viranomaiset olivat innoissaan Jacques Villeneuven visiitistä sinne. Toki Villeneuve ei ajanut radalla F1-autolla vaan Renaultin erilaisilla henkilöautoilla tai urheiluautoilla. Villeneuve ajoi rataa ympäri ainakin Renault Spiderillä. Villeneuve piti kyllä radasta ja vitsailikin itseironisesti, että Zhuhain rata ei välttämättä auta häntä mitenkään kaudella 1999.:eek:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
14.12.1998 Eräs kauden 1999 varaosakilpailu oli tuolloin mahdollisen Kiinan Grand Prixin paikalle Argentiinan Buenos Aires joka oli omien talousvaikeuksiensa ohella joutunut myös kasvavan kisakalenterin uhriksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Samana päivänä joulukuussa 1998 pidettiin edelleen jopa 18 osakilpailun kautta mahdollisena ajaa sillä varaosakilpailulle päivämäärä 28.3.1999 olisi ollut myös mahdollinen. Varaosakilpailu vaihteli paljon ja ehdokkaita oli edelleen useita. Kyalami ja Estoril olivat siihen vahvimmat Buenos Airesin ja Paul Ricardin ohella.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
17.1.1999 spekuloitiin moottoriurheilumaailmassa Brands Hatchin paluuta F1:siin. Tosin vain lyhyen aikaa sillä radalla olisi pitänyt tehdä paljon muutoksia jo varakilpailuksi pääsemiseen asti. Brands Hatchin arveltiin kuitenkin tuolloin olevan vaihtoehto milloin tahansa kaudesta 2002 eteenpäin.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
25.1.1999 Buenos Airesin virallinen vetäytyminen kauden 1999 F1-kalenterista oli valtavien epäselvyyksien ja ratamaksukiistojen jälkeen melkein täysin selvää. Paljonkaan tämän enempää ei aikaa kulunut kuin kilpailu lopullisesti peruttiin. Lisäksi varakilpailu pidettäisiin kaudella korkeintaan jonkun muun kilpailun peruuntuessa ja kilpailuja ei aiottu tuolloin ajaa enää kuin vain 16 kappaletta ilman todella poikkeuksellista tilannetta.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Brands Hatch halusi pitää kaudesta 2002 lähtien vuorovuosin tai jopa yhtenäisellä sopimuksella Englannin Grand Prixin vuoteen 2007 asti. Sen jälkeen sponsoriasioiden yleisen ongelmien takia sen sopimus ei olisi ollut varma. Brandsin rata-aluetta aiottiin korjata 20-40 miljoonalla dollarilla tuolloin aina F1-kuntoon asti. Bernie Ecclestonen mukaan jo varakilpailulisenssin saaminen radalle olisi ollut jo suuri voitto. Niin huonossa kunnossa rata nähtiin silloin F1-kisoihin sopivaksi.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
9.6.1999 Tony George teki melkoisen ehdotuksen Nigel Mansellille. Myös Bernie Ecclestone tuki Georgen ehdotusta. Tulevan kauden 2000 Indianapolisin kisan yhteydessä Manselille oli tarjottu varsin erikoisesti F1-paluuta ja uransa päättämistä näyttävästi, mutta varsinaisesti idea oli saada Mansell mukaan ennen kilpailua pidettävään Legendojen Kisaan johon oli kutsuttu myös Alain Prost, Jackie Stewart ja Mario Andretti. Mansell kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta ainakin siinä vaiheessa näytöskisasta. Ja F1-kisasta hän vain sanoi, että katsellaan.:cool:
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuonna 2000 varakilpailuina kaudelle olivat ainakin Paul Ricard Ranskassa ja Zhuhain rata Kiinassa. Lisäksi varakilpailuja taisi olla 1-2 kappaletta näiden lisäksi. Tosin varakilpailuille vuosi 2000 oli oikeastaan ensimmäinen josta eteenpäin niiden tarve oli jo todella olematon ja viimeisen kerran isommin niitä edes harkittiin joskus kaudella 2004 eli noin kymmenen vuotta sitten. Nykyisin tai vuodesta 2004 eteenpäin varakilpailuille ei sinällään ole oikein edes käyttöä kun kalenteri on sen verran suuri nykyään.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kunnianhimoisuutta ei kuitenkaan kaudella 1999 puuttunut Bernieltä hänen neuvotellessa uusista ratapaikoista tulevaisuuden kannalta. Arabiemiraattien ja sinne silloin mietityn Dubain katuratahankkeen ohella Berniellä oli mielessä myös Kairoon suunniteltava Egyptin Grand Prix. Ikävä kyllä 10.10.1999 ja täsmälleen kuukautta myöhemmin tehdyn vierailun perusteella Kairon kilpailusta ei tullut mitään ja siten Bernie Ecclestone alkoi neuvotella enemmän Arabiemiraatteihin suunnitellusta kilpailusta 2000-luvulle.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 2000 Englannin Grand Prix pidettiin lopulta kiukuttelun jälkeen Silverstonessa kaikesta ennakkokohusta ja sateen aiheuttamasta vaarasta huolimatta. Sen sijaan kaudeksi 2002 suunniteltua Brands Hatchin kilpailua ei pidetty. Toisaalta ratayhtiö sai FIA:n hylätessä radan F1-kisan osalta harvinaisesti takaisin sijoittamiaan ratamaksusummia. Summan tarkkaa määrää ei tiettävästi ainakaan aikanaan laskettu julkisuuteen, mutta sen arveltiin olevan kokonaisuudessaan 11-22 miljoonaa dollaria.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1984 puhuttiin tulevaisuudessa uudesta katuradasta tai jopa moottoriradasta Ruotsissa. Göteborgiin olivat nämä hankkeet suunniteltuja. Tosin ennen vuotta 1986 ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia saada tuolloin uutta rataa rakennettua tai ainakaan ajettavaan kuntoon mikäli rata itsessään olisikin ollut valmis. Ruotsalaisten ainoa muu vaihtoehto olisi ollut tuolloin Anderstorpin turvallisuuden parantaminen ja sekin nähtiin liian kalliiksi. Kaudella 1984 Imatralle suunniteltiin uutta RR-rataa tai vanhan radan korjausta kalliilla hinnalla.

Lisäksi oltiin valmiina etenkin huhtikuussa 1984 toivottamaan tuleville vuosille lämpimästi tervetulleeksi Suomen Grand Prix Helsingissä. Kilpailu olisi ajettu Kaivopuiston alueella. Toisin kuin ruotsalaisten ideat niin Suomen Grand Prix Kaivopuistossa oli Helsingin Sanomien kauden 1984 aprillipila.:eek: Heinäkuussa 1984 ja tarkemmin sanottuna 19.7.1984 ensimmäistä kertaa kauden 1985 Euroopan Grand Prixin asemasta ainakin näkyvästi kilpaili myös Rooman ratahanke.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kauden 1984 lopulla eräs ensimmäinen suomalainen F1:siin liittyvä positiivinen aprillipila toistettiin jälleen. 1.4.1985 ajettaisiin kautta aikojen ensimmäinen Suomen Grand Prix.:eek: Valitettavasti kisaa ei koskaan ajettu.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Kaudella 1985 kilpailuja oli ehdolle varsin paljonkin ja Meadowlandsin kilpailun osalta armonaikaa annettiin todella pitkälle saakka. 29.9.1985 kisa piti ajaa tai hylätä käytännösä kokonaan ja myös lopullisesti. Rooman ratahanke hävisi pois kalenterista vain jonkin aikaa ennen lopullista Meadowlandsin kilpailunkin poismenoa.

Tätä aiemmin kaudella 1985 Monacon erikoisen sopimustilanteen johdosta tallit äänestivät eräälle poikkeukselle tarvittavan enemmistön. Sen mukaan kaudella 1985 olisi ollut tietyin ja tarkoin ehdoin mahdollista ajaa jopa 17 osakilpailua kaudella (kaudella 1985 oli aivan äärimmillään tilausta jopa 18 osakilpailun kaudelle Dallasin myötä, mutta Dallasin kisa peruttiin kalenterista paljon aikaisemmin kuin Rooman tai Meadowlandsin ratahankkeet.) Sittemmin Brands Hatch toimi eräällä tavalla kummankin kilpailun asemasta Euroopan Grand Prixinä koska sen pitoaikaa oltiin soviteltu eri puolille kalenteria aina lokakuun 13:sta päivään asti sinä vuonna. Adelaidea ja Kyalamia jopa hyvinkin pitkälle marraskuuhun kalenterin ollessa laajimmillaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
19.12.1986 oli aikanaan mielenkiintoinen päivä F1-historiassa omalla tavallaan. Tuona päivänä tapahtui kaksikin todella tärkeää ja mielenkiintoista asiaa:

Ensimmäinen niistä oli täydellisen lopullinen Japanin Grand Prixin varmistuminen Suzukan radalle vuodeksi 1987 vaikkakin jo marraskuusta 1985 alkaen Suzukan radalla ajettava Japanin Grand Prix oli käytännössä ollut varma tuloltaan takaisin F1-sarjaan aikanakin kulissien takana mikäli ei sitten muualla F1-maailman tietoisuudessa ja Japanin Grand Prix 1987 oli toteutumassa lopullisen kovaa vauhtia.

Toinen näistä asioista oli se, että Concorde-sopimuksen uudistuessa F1-tallit saivat itselleen vuodesta 1987 vuoteen 1992 ulottuvassa uudessa Concorde-sopimuksessa oikeuden tuolloisten sääntöjen mukaan ja olemukseltaan sensaatiomaisesti pidentää kalenteriin ilmoitettua kilpailukauden maksimimittaa yhdellä osakilpailulla korkeintaan jopa ilman varaosakilpailujakin mikäli tallit olisivat olleet ehdottoman varmoja ja yksimielisiä siitä, että he halusivat todella yhtä ylimääräistä kilpailua kauteen esimerkiksi mestaruuden ratkaisemista varten tai jonkin muun äärimmäisen painavan syyn takia jota varten ei millään normaali kilpailukausi tai tuon vuoden tavanmukainen 16 osakilpailun kalenteri olisi riittänyt ratkaisemaan.

Vuodesta 1987 eteenpäin vahvistettiin juurikin 19.12.1986 myös se asia, että lähtökohtaisesti kautta tultiin ajamaan 17 osakilpailun kautena Japanin Grand Prixin tulon myötä ja vaikka 18 osakilpailua tai jopa 19 osakilpailua olivat mahdollisuus niin Etelä-Afrikan Grand Prix Kyalamissa oli tietenkin peruttu jo vuonna 1986 eikä vuodesta 1987 tietenkään myöskään neuvoteltu vuoden 1985 Apartheid-kohun myötä ja Hollannin Grand Prix vuodeksi 1987 oli myös käytännössä täysi mahdottomuus Zandvoortin ratapromoottorien konkurssialttiuden vuoksi kun myös jo Hollannin Grand Prix 1986 jäi lopulta ennakoista huolimatta ajamatta ennen sen vuoden Italian Grand Prixiä Monzan radalla.

Samana päivänä pienimuotoisena vahvistettiin myös varaosakilpailujen lopullinen määrä neljään osakilpailuun säännöissäkin silloin kuin esimerkiksi ajettiin 16 osakilpailun kausi ja vähemmän mikäli haluttiin ajaa enemmän osakilpailuja kauteen. Aiemmin varaosakilpailujen määrää säännöissä ei ollut määritelty vaikka käytännössä määrä oli vakiintunut neljään varaosakilpailuun tai pikemminkin varaosakilpailuehdokkaaseen. Yleensä oli ollut ennen neljän varaosakilpailun aikaa 1-3 varaosakilpailua kun riittävän vanhaan aikaan mentiin ja nekin olivat vain suosituksia suurin piirtein ennen vuotta 1987.

Mitä kauden 1987 pidentämiseen tuli niin tallit lähtökohtaisesti kieltäytyivät pidentämästä kautta 1987 joulukuun 1986 tärkeässä kokouksessa 19.12.1986 Pariisissa koska se olisi haitannut Talvikauden 1987-1988 testejä mikäli vielä olisi ajettu vielä yksi ylimääräinen kilpailu.

Sille oli esimerkiksi McLarenin Ron Dennisin mukaan tuolloin vain prosenttiluokan mahdollisuuksia, että tallit todella suostuisivat vielä yhteen ylimääräiseen kisaan ja siihenkin olisi pitänyt olla todella merkittävät ja painavat syyt. Dennis ei aikonut muuttaa mielipidettään edes mahdollisen Kanadan Grand Prixin 1987 peruuntumisenkaan myötä kuten lopulta tietenkin tapahtui kesäkuussa 1987 ja kun ei edes syksyllä 1987 Formula 1 vieraillut Montrealin radalla...

Tosiaankin aiemmin oli vuoden 1986 joulukuussa lyöty jo kalenteri F1:stä vuodeksi 1987 lukkoon ja tuolloin kausi olisi päättynyt jo Australian Adelaideen 1.11.1987, mutta lopulta tallien kieltäytyessä yhden ylimääräisen kisan Veto-oikeudestaan tallit suostuivat ehdoitta pidentämään kautta 1987 kaksi viikkoa vaikka Goodyearia moinen suostuvaisuus tietenkin harmitti pahasti.

Toisaalta kauden viivästyminen kaksi viikkoa päättymään 15.11.1987 verrattuna vielä yhteen kokonaan ylimääräiseen kilpailuun verrattuna oli kuitenkin lopulta kaikkien mielestä tuolloin pienempi paha kuin pitää vielä yksi ylimääräinen kilpailu ja aivan todella viivästyttää Talvikauden 1987-1988 testejä jotka eivät sentään uudella aikataulutuksella muutenkaan viivästyisi kohtuuttomasti.

Kun näin kävi niin tallit jättivät mahdollisen teoreettisen kauden pidentämisen avaimet vain FISA:n ja FOCA:n haltuun jota tietenkään ne eivät käyttäneet ja kun mitään peruutuksiakaan Montrealia lukuun ottamatta ei tullut enempää vuonna 1987 niin talleilla oli hyvin vähän haluakaan käyttää tätä ensi kertaa tuolloin voimassa ollutta mahdollisuutta pidentää kautta.

Mitä tuohon Kauden Pidentämisen Oikeuteen Poikkeusoloissa tuli niin vuoden 1992 alussa Concorden jälleen uudistuessa F1-tallit saivat jälleen vuoden 1991 lopussa pidetyssä kokouksessa Pariisissa oikeuden pidentää kautta tarvittaessa yhdellä kilpailulla jälleen lisää jopa ilman varakilpailujen käyttöönottoakin mikäli niitä ei käytettäisi ja mikäli syyt olisivat olleet äärimmäisen painavat.

Tällöin esimerkiksi olisi voitu ajaa vaikka 17 osakilpailua ja siten kausi olisi pidentynyt 18 osakilpailuun ilman muita seurauksia kun taas vuosien 1987-1991 oikeus oli koskenut vain korkeintaan 16 osakilpailun kautta ja 17 osakilpailun tai sitä pidemmissä kisakausissa sopimus ei enää olisi ollut voimassa kuten ei esimerkiksi myöskään vuonna 1992 mikäli olisi ajettu esimerkiksi vaikkapa 18 tai 19 osakilpailua.

Juuri koskaan asiaa Kauden Pidentämisen Oikeutta ei vuosina 1992-1996 harkittu tai haluttu taaskaan monista eri syistä johtuen, mutta sensaatiomaisesti vuonna 1997 Jerezin kilpailun kuohuttavissa jälkimainingeissa oltiin todella, todella lähellä päästä tallien kesken sopimukseen poikkeuksellisesta Kauden Pidentämisen Oikeudesta koska tallit eivät olleet aiemmin ennen vuotta 1997 muutoin kieltäytyneet vaan olivat pitäneet vuoden 1996 lopussa oikeuden sille vuodelle pidentää kilpailuvuotta tarvittaessa. Portugalin Grand Prix 1997 oli melkoinen ajamisen ja ajamattomuuden välillä ollut empimisen aihe.

Kilpailu oli monta kertaa peruttu ja se oli myös palannut kalenteriin. Lopulta Estorilin kilpailua ei sensaatiomaisesti ajettu vuonna 1997 ylimääräisenä kauden lopun kilpailuna kun Ron Dennis, Jean Todt ja Peter Sauber kieltäytyivät allekirjoittamasta Pidentämisen Oikeuden Sopimusta kukin tunnetuista omista syistään johon olivat pistäneet nimensä alle kaikki muut tallipäälliköt, FIA:n ja FOPA:n pamput ja lopulta myös tietysti itse Max Mosley ja Bernie Ecclestone mikä tietenkin oli hyvä asia.

Kuitenkin suostuessaan siihen he vaativat jo ennakkoa vuoden 1998 vastaavan tallien välisen Veto-oikeuden kumoamisesta jo etukäteen mihin kaikki vuoden 1997 Pidentämisen Oikeuden Sopimuksen allekirjoittaneet tallit myös suostuivat ja kaiketi myös McLaren, Ferrari ja Sauber olisivat suostuneet mikäli he olisivat suostuneet sitten kuitenkin ylimääräiseen kisaan.

Näin ei kuitenkaan käynyt ja vaikka Ferrari ja Sauber olisivat suostuneet mikäli tunnetuista syistä eräät nimeltä mainitsemattomat kuljettajat olisi vapautettu syytteistä mitkä Jerezin 1997 kilpailua koskivat juuri heidän talleistaan puhuttaessa niin McLaren ei siltikään ainakaan Ron Dennisin päätäntävallan olisi suostunut kun Dennis vetosi muutenkin erikoisesti taas vuoden 1987 tapaan talvikauden testien viivästymisellä mikäli kautta olisi jatkettu pidempään ja koska sille ei ollut erityisen suurta tarvetta.

Myöhemmin ilmeisesti 2000-luvulla jossakin välin jossakin Concorde-sopimuksesta tuosta Kauden Pidentämisen Oikeudesta tuli käytännössä olematon kun F1-kisamäärä kautta kohti nousi ja samalla myös varaosakilpailuistakin tuli tarpeettomia.
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Grand Prix of America tosiaan näiden vuosien aikana vaikuttaa peruuntuneen kokonaan edes alustavankaan hankkeena kun kolmeen vuoteen ja sitten vuoden 2016 ei kilpailusta varsinaisesti ole kuulunut mitään edes alustavanakaan ennakkona.

Siten se kuuluu tälle listalle ajamattomiin kilpailuihin.

Aiemmin tämän toikin toisessa osiossa 23.12.2013 kirjoitin tuolloisesta FIA:n eri ratojen kuntoluokituksista joilla voitaisiin ajaa F1-kisa tai pitää niitä varaosakilpailuina mikäli tarvetta niille enää olisi vaikka käytännössä niille ei tietenkään ole ollut aikoihin tarvetta kun F1-kalenteri on ollut jo kauan niin laaja kuin on ollut.

Tähän päivään mennessä FIA:n kuntoluokitus 1T on poistunut ja nykyisin kuntoluokitukset F1:n suhteen ovat 1 eli varsinaiset F1-kisat ja ensisijaiset varakilpailut ja 2 eli viimesijaiset varakilpailut jotka soveltuvat kyllä periaatteessa varaosakilpailun paikaksi, mutta joita ei todellakaan ilman äärimmäisen suuria mullistuksia, lajin kunniapuheenjohtaja Bernien, Todtin ja Liberty Median pomojen valtavaa myötävaikutusta tuskin koskaan tullaan pitämään nykypäivänä varsinaisina F1-kisoina.

Kuntoluokan 2 kilpailunpidot ovat kaikessa epätodennäköisyydessään kuitenkin todennäköisempiä kuin kuntoluokan 3 ratojen mahdollisuudet pitää F1-kisaa koska kuntoluokan 3 lisenssit eivät riitä edes varaosakilpailunkaan vaatimuksiin vaikka ne kylläkin riittävän tarpeen tullen kaikkiin muihin mahdollisiin pienempien formulasarjojen ajattamisiin ja muihin autoluokkiin.

Viime vuosina Ruotsin Anderstorp ja Etelä-Afrikan Kyalami ovat kunnostettu vuoden 2013 jälkeen FIA:n kuntoluokan 3 radasta FIA:n kuntoluokan 2 radoiksi eli hyvin viimesijaisena varaosakilpailuna nämä voisivat olla käytettävissä F1-kisaksi, mutta äärettömän epätodennäköistä se tietenkin on varsinkin ensin mainitun kilpailun tapauksessa siinä missä Kyalamin tilanne on ehkä hieman parempi vaikkakin ei ennen 2020-lukua tai 2030-lukua näytä olevan Kyalamiinkaan paluukilpailua kun sekin on todennäköisesti myös kiinni eteläafrikkalaisen F1-kuskinkin tulemisesta lajiin ilman ihmeitä.

Laitan tähän niistä alle listaa:

FIA:n kuntoluokitus 1 eli ensisijaiset varaosakilpailun lisenssin omaavat ja F1:n varaosakilpailuun soveltuvat radat mikäli tarvetta niille tulee tulevaisuudessa

Imola

Estoril

Buddh Circuit (Ajettaisiin näillä näkymin mahdollisesti hyvinkin varmasti ihan kisanakin mikäli vain vero-ongelmat maassa saataisiin hoidettua ja lisäksi myös intialaisia kuskeja lajiin Force Indian lajista poistumisen myötä.)

Buriram Circuit (Tämä rata sijaitsee Thaimaassa ja erikoista onkin, että tätä 4,554 kilometriä pitkää rataa ei käytetä F1:ssä vaan sen edelle ennätti jopa Hanoin katurata Vietnamissa!:eek!:)

Magny-Cours (Oli ehdolla palaamaan F1-kisaksi, mutta Paul Ricard vei sen kunnian vaikka paluu Paul Ricardin kisan maineen epäonnistuessa on mahdollinen tännekin kun on varakilpailun lisenssi kunnossa.)

Circuito Valencia/Circuito Ricardo Tormo (Hyvinkin tunnettu MotoGP-rata jolla on mahdollista pitää poikkeusoloissa myös F1-kisakin.)

Barcelona (Mikäli joutuu pois ensi kaudella kalenterista ja pysyy myös poissa lähivuosina niin on hyvin ensisijainen paikka varakilpailua varten.)

Jerez (Barcelonan joutuessa kenties pois kalenterista Jerez voisi ottaa sen paikan tai olla edes lähivuosina Espanjan Grand Prixin paluurata. Tosin todennäköistä Jerezin paluu F1:siin ei ole kun se on pitänyt enemmän tai vähemmän jo kohta kolmatta vuosikymmentä vain pelkkää varakisan lisenssiä huolimatta toki F1-kisan pidoista vuosina 1994 ja 1997.)

Zandvoort (Palaa ensi vuonna F1-kalenteriin ja on pitänyt varakilpailulisenssiä jo jonkun aikaa.)

Motorland Aragon (Tuttu moottoripyörien RR-ajojen tai vastaavien kilpailusarjojen rata kuten myös pienempien formuloidenkin rata vaikka voi olla yhtenä viimesijaisimmista varakilpailujen radoista.)

Dubai Autodrome (Arabiemiraattien kilpaileva rata Dubaissa mikä joskus voisi olla hyvä vaihtoehto kokeilla muutakin kisaa maassa kuin vain pelkkää Abu Dhabia. Rata olisi 5,39 kilometriä pitkä. Parhaimmillaan on ajettu GP2:n Aasian sarjaa.)

Fuji Speedway (Omaa varakilpailun lisenssin, mutta ei ole erityisen halukas välttämättä ottamaan Japanin Grand Prixiä vastaan mikäli Suzuka jostain syystä luopuisi pitämästä Japanin Grand Prixiä kun ratayhtiöllä on ollut talousvaikeuksia ajoittakin kovastikin. Toki kaikkien asioiden tullessa kuntoon paluu tänne on mahdollisempi kuin monelle muulle radalle F1-kisan meno Japanissa sen sijaan.)

Indianapolis Motor Speedway (Omaa varakilpailun lisenssin ja Yhdysvaltain Grand Prix on edelleen mahdollinen mikäli Austin luopuisi syystä tai toisesta kisanpidosta.)

Istanbul Park (Omaa varakilpailun lisenssin vaikka Turkissa ei ole Grand Prix-kilpailua ajettukaan vuosiin.)

Yeongam (On ollut viimeksi lähellä pitää vuoden 2014 20:n osakilpailun, mutta kilpailu peruttiin kun ratayhtiölle ei Soulista irronnut lisärahoitusta rahojen mennessä muun muassa Etelä-Korean Talviolympialaisten hankkeeseen. Yeongam on kuitenkin kaikki nämä vuodet pitänyt varakilpailun lisenssiä hallussaan ja voisi kenties yleisöongelmansa ratkaistuaan palata kalenteriin ihan kisaksikin. Asiaa auttaisi tietenkin myös oman maan kuljettajan saaminen mukaan lajiin.)

Kuwait Motor Town (Tulee valmistuessaan aivan täysin valmiiksi olemaan F1:n varakilpailun lisenssin täyttävä rata. On Kuwait Cityn katuratahankkeen jälkeen ehkä maan selvin lähivuosien F1-kisan hankerata. Rata on tosin avattu jo 28.3 tänä vuonna, mutta radan rakennustöiden viimeistelyn takia se ei ole vielä käyttökelpoisessa kunnossa. Lähivuosina eli ehkä siinä vuosina 2021-2025 voidaan todennäköisesti ajaa tällä 5,608 kilometriä pitkällä radalla F1-kisakin.)

Losail (Tuttu RR-kisojen MotoGP:n puolelta ja välillä voisi Qatarissakin ajaa F1-kilpailu. Sen varakilpailun lisenssin jatko on epävarma kun rahoituksen keskipiste ovat näinä päivinä Qatarissa maan pahennusta herättäneet Jalkapallon MM-kisat.)

Moscow Raceway (Ylläpitää varakilpailun lisenssiä ja voisi olla vaihtoehtoinen Venäjän Grand Prixin pitopaikka.)

Nürburgring (Kärsii rahoitusongelmista vaikkakin ihme kyllä on ollut varaa silti ylläpitää varakilpailun lisenssi. Paluu kisaksi F1:siin tuskin kuitenkaan on mahdollinen ilman lajin järjestäjien kustannusten kattamista.)

Sepang (Järjestäjät ylläpitävät varakilpailun lisenssiä, mutta eivät ole sanojensa mukaisesti palaamassa F1-kalenteriin ilman merkittävää hinnan halpenemista tai myös malesialaisten kuljettajien esiintuloa vaikka poikkeus toki on ainakin periaatteessa mahdollinen.)

Assen (Huomattavien muutostöiden johdosta periaatteessa tämä rata ennen Zandvoortin näillä näkymin selväksi tulevaa tai tullutta F1-kisan paikkaa oli ehdolla olemaan Hollannissa paluukisa F1:lle huolimatta maineestaan moottoripyörien ratana.)

Valencia (Ehkä epätodennäköisin olemaan F1:n varaosakilpailu kun radan kuntoluokitus on ollut huonoimmillaan enemmän FIA:n kuntoluokan 2 tai kuntoluokan 3 tasoa. Valencian huonoimpina päivinä F1-kisojen päättymisten jälkeen koko rata näytti lähinnä kaatopaikalta. Siltikin radalla on kaikesta huolimatta varakilpailun lisenssi.)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Ja sitten vielä FIA:n kuntoluokitus 2 eli viimesijaiset varaosakilpailuun soveltuvat radat joita ei käytetä kuin vain äärimmäisen hädän tullen F1-kisana ja mielellään vasta kun myös FIA:n kuntoluokan 1 ratoja peruuntuisi niiden edeltä:

FIA:n kuntoluokitus 2 eli viimesijaiset varaosakilpailun lisenssin omaavat ja F1:n varaosakilpailuun poikkeusoloissa soveltuvat radat

Adria International Raceway (Sijaitsee Italiassa ja on 2,702 kilometriä pitkä rata lähinnä vakioautoille, urheiluautoille ja pikkuformuloille tai enintään Italian F3-sarjalle.)

Algarve Circuit/Portimao Circuit (Sijaitsee Portugalissa ja on parhaimmillaan ollut ihan hyväkin rata, mutta on viime vuosina kärvistellyt velkaongelmissa ja remontoimattomuudessa. On 4,684 kilometriä pitkä.)

Autodrom Most (Sijaitsee Tsekissä.)

Circuito San Juan Villicum (Sijaitsee Argentiinassa, on viime vuonna avautunut ja siellä ovat ajaneet Argentiinan urheiluautosarjat ja jopa Superbike-kisa moottoripyörien puolella on pidetty siellä.)

Autodromo Internacional de Codegua (Sijaitsee Chilessä missä ovat ajaneet Argentiinan urheiluautosarjat maan kansallisten sarjojen ohella ja on ollut ehdolla mahdolliseksi MotoGP-radaksi mikäli F1:n varsinaiseen varaosakilpailun lisenssin saamiseen ei saa rahoitusta.)

Autodromo Termas de Rio Hondo (Tuttu rata Argetiinassa mikä voisi olla Argentiinan Grand Prixin paluurata Buenos Airesin ohella.)

Buenos Aires (Mikäli rahat ja kunnostaminen riittäisi niin paluu ihan F1-kisaksi asti on mahdollinen.)

Autodromo Victor Borrat Fabini (Sijaitsee Uruguayssa, on tällä hetkellä 3,534 kilometriä ja laajennustöiden jälkeen pidempi jolloin tulevaisuudessa ensimmäinen Uruguayn Grand Prix voi olla mahdollinen.)

Automotordrom Slovakiaring (Sijaitsee Slovakiassa ja tuttu vakioautojen ja urheiluautojen kisa.)

Autopolis (Japanin hyvinkin tuttu varaosakilpailun ehdokas, mutta viime vuosien huonomman tilan takia ei välttämättä ole kovinkaan suurella ehdolla edes ensisijaisemmaksikaan varaosakilpailuksi.)

Brands Hatch (Viime vuosina on saanut varaosakilpailun lisenssinsä Anderstorpin ja Kyalamin ohella, mutta varsin viimesijainen se on eikä todennäköinen pitopaikaksi.)

Brno (Pitää varaosakilpailun viimesijaisuuden lisenssiä, mutta enimmäkseen soveltuu moottoripyörien radaksi jatkossakin ilman ihmeitä.)

Taupo Motorsports Park/Bruce McLaren Motorsports Park/McLaren Motorsports Park (Uuden-Seelannin mahdollinen tulevaisuuden F1-rata pitää tällä hetkellä viimesijaista varaosakilpailun lisenssiä.)

Bugatti Circuit (Mahdollinen mikäli Le Mansin pitkää rataa ei haluttaisi käyttää, mutta kaikkiaan todennäköinen se ei ole Ranskan F1-kisaksi vaikka vuonna 1967 kertaalleen Ranskan Grand Prix pidettiin Le Mansissa.)

Circuit de Ledenon (Sijaitsee Ranskassa ja on parhaimmillaan pitänyt Formula Renault-kisoja. Paras mahdollisuus pitää F1-kisa oli 1970-luvulla, mutta Pierre Ugeuxia ei tuolloin saatu vakuutettua sen soveltuvuudesta F1:siin ja Bernie ihme kyllä piti lajiedeltäjänsä kannan myös kun rata tuntui niin kovin syrjäiseltä. Pitää yllä kuitenkin viimesijaisen varakilpailun lisenssiä.)

Circuit International Automobile Moulay El Hassan/Marrakech Street Circuit (Mahdollinen Marokon Grand Prixin pitopaikka jonakin päivänä.)

Circuit Paul Armangnac/Nogaro (Pitää yllä varaosakilpailun viimesijaista lisenssiä, mutta ei kovin todennäköinen olemaan Ranskan Grand Prixin pitopaikka siinäkään tapauksessa. Parhaimmillaan on ollut F2-kisana ja F3000-sarjan kisana.)

Zolder (Tuttu rata, mutta ei toivoakaan paluusta käytännössä vaikka Zandvoort onnistuikin sen tekemään.)

Circuito de Navarra (Sijaitsee Espanjassa ja olisi ehkä ollut Valenciaan verrattuna jopa ehkä parempi paikka ylläpitää F1-kisa. Voisi olla tulevaisuudessa ehdolla uusi F1-kisan pitopaikka Espanjassa.)

Jarama (Ei todennäköisesti ole palaamassa tavoittelemaan järkevää varaosakilpailun paikkaa vaikka lisenssi päivittyi kuntoluokankin osalta kolmosesta kakkoseen.)

Circuito dos Cristais (Sijaitsee Brasiliassa ja on 4,4 kilometriä pitkä Brasilian Urheiluautojen kisarata. Voi olla mielenkiintoinen rata tulevaisuudessa F1:n kannalta.)

Dijon-Prenois (Ei taida olla paluuta kalenteriin vaikka viimesijaisen varakilpailun lisenssi onkin hallussa.)

Donington (Vielä ennen vuotta 2010 näytti siltä, että Donington palaisi jopa ihan F1-kisaksi Silverstonen sijaan. Vajaan vuosikymmenen mittaan sen varaosakilpailun mahdollisuus on helposti tippunut ensisijaisesta viimesijaiseksi.)

Lausitzring (Radan omistaja eli Dekra ei välttämättä enää halua pitää moottoriurheilua radalla muutoin kuin DTM:n kisoja ja erinäisiä muita autoilutestejä varten vaikka omistaakin vielä nimellisesti viimesijaisen varakilpailun lisenssin.)

Fort Grozny Autodrom (Sijaitsee Venäjällä ja sillä on lisenssi varakilpailun viimesijaisuutta varten, mutta 3,086 kilometriä pitkänä se olisi lyhin rata kalenterissa mikäli teoreettinen F1-kisa ajettaisiin.)

Inje Speedium/Inje Circuit (Sijaitsee Etelä-Koreassa ja voi olla tulevaisuuden F1-kisa Etelä-Koreassa mikäli Yeongamin rata kokisi TI Circuit Aidan kohtalon. Injessä on ajettu Aasian Le Mans-sarjaa ja muita urheiluautojen kisoja.)

Kazan Ring (Sijaitsee Venäjällä ja voisi tulevaisuudessa ehkä olla Venäjän Grand Prixin vaihtoehtoinen pitopaikka.)

Mokpo Circuit (Sijaitsee Etelä-Koreassa lähellä Yeongamia Mokpossa. F1-kisan mahdollisuuksia rajoittaa Yeongamin tapaan kaukaisuus liikenneyhteyksien varrelta ja lyhyys. Rata on vain 3,045 kilometriä pitkä.)

Kyalami (Tuttu rata jota on paljon kunnostettu mahdollista F1-paluuta varten tulevaisuudessa kuten myös ensisijaista varakilpailun lisenssiä varten.)

Madras Motor Race Track/Irungattukottai Race Track (Sijaitsee Intiassa ja voisi olla F1-kisapaikka mikäli Buddh Circuit ei siihen kelpaisi.)

Circuito Marco Simoncelli/Misano (Moottoripyörien tuttu rata jolla on myös varakilpailun viimesijainen lisenssi hallussaan.)

Motorsport Arena Oschersleben A (Tuttu DTM-rata ja Saksan F3-sarjan rata kuten myös F3:n Eurosarjan rata pitää yllä varakilpailun viimesijaista lisenssiä.)

Ningbo International Circuit (Sijaitsee Kiinassa ja on mahdollinen Kiinan Grand Prixin tulevaisuuden pitopaikka. Toistaiseksi ei todennäköisesti pitkään aikaan kun on melko uusi rata.)

Norisring (Lyhyys rajoittaa pitämistä vaikka periaatteessa viimesijaisen varakilpailun lisenssi hallussa onkin.)

TI Circuit/OI Circuit/MI Circuit Aida (Parhaimmillaan F1-kisana ollut rata on näinä päivinä Doningtonin tapaan melko heikossa kunnossa sinänsä ainakin talouspuoleltaan ja vaikka ei olisikaan niin viimesijaisen varakilpailun lisenssin omistamisesta huolimatta tällä radalla ei todennäköistä paluuta lajiin ole. Jo ylipäänsä selväksi varakilpailuksi pääseminen ja saatikka sitten nimeäminen olisi jo suuri ihme.)

Ordos International Circuit (Sijaitsee kovin latinalaisperäisestä nimestään huolimatta itse asiassa Kiinassa. Voisi olla tulevaisuudessa yksi muu mahdollinen Kiinan Grand Prixin pitopaikka. Tällä hetkellä kuitenkin vain varakilpailun viimesijaisen lisenssin omaava rata.)

Penbay International Circuit (Sijaitsee Taiwanissa tai Kansallisessa Kiinassa. Voisi olla ilman poliittisia ongelmia ja kunnostusten osuessa kohdilleen hyvinkin mielenkiintoinen kisapaikka.)

Potrero de los Funes (Argentiinan mahdollinen F1-kisan paluurata.)

Sachsenring (Tuttu RR-ajojen rata ja myös DTM-rata jolla myös on ollut vaikeuksia viime vuosina olla oikein edes ensisijaisen varaosakilpailun lisenssinkään arvoinen rata.)

Anderstorp (Takavuosikymmenten tuttu formularata länsinaapurissamme on onnistuttu päivittämään nykyaikaan päin, mutta näillä näkymin ensisijaiseen varakilpailuun asti saamiseen ei taida halukkuus riittää.)

Sentul (Indonesian Grand Prixin oletettava pitopaikka pitää kyllä yllä varakilpailun viimesijaista lisenssiä, mutta ilman Indonesian valtion isompaa panosta tai Rio Haryanton paluuta lajiin ei taida olla tälle kisalle tulemista F1:siin.)

Snetterton (Kovin ponnistuksin on tämäkin rata muutettu vastaamaan edes viimesijaisen F1:n varakilpailun vaatimuksia, mutta yksi epätodennäköisimpiä paikkoja pitää F1-kisa tämä kyllä olisi. Tosin pienemmille formuloille rata kyllä sopii.)

Sportsland SUGO (Japanin tuttu kisarata on viime vuosina kiinnostunut hankkimaan varakilpailun viimesijaisen lisenssin ja mikäli rahoitus järjestyy niin ensisijainen varakilpailun lisenssi ei suinkaan ole mahdottomuus. Turvallisuuspuoli voi kuitenkin olla este FIA:n ja sen välillä.)

Sydney Motorsport Park/Eastern Creek (Hyvinkin tuttu rata australialaisen moottoriurheilun seuraajille ei ole kovin todennäköinen muuksi kuin vain viimesijaisen varakilpailun pitopaikaksi.)

The Bend Motorsport Park (Sijaitsee Australiassa ja voisi olla tulevaisuuden mahdollinen F1-rata Australiassa koska muutamaan muuhun Australian potentiaaliseen F1-rataan verrattuna sen omistajat ovat saamassa rahoitusta tulevaisuudelle viimeisijaisen varakilpailulisenssin päivittämistä varten ensisijaiseen varakilpailun lisenssiin.)

Tokachi International Speedway/Takikubo International Speedway/Sarabetsu International Speedway/Hokkaido International Speedway (Sijaitsee Japanissa ja on tuttu Japanin GT-sarjojen rata ja voisi olla tulevaisuudessa F1-pitopaikka.)

Motegi Circuit (Tutun ovaaliradan moottoriradasta puhuttaessa sillä tällä hetkellä on hallussaan varakilpailun viimesijainen lisenssi.)

Vallelunga (Yksi heikoimmista varakilpailun viimeisijaisen lisenssin haltijoista F1:stä varten huolimatta sen pidosta joten ei välttämättä ole tulossa lähivuosina ja ihme on jos vuosikymmeninäkään.:eek:)

Zheijiang International Circuit/Shaoxing International Circuit (Sijaitsee Kiinassa ja on melko kehuttu, mutta erittäin lyhyt rata olemaan F1-tasolla ilman pidennystä.)

Zhuhai (Tuttu Kiinan Grand Prixin melkein ensimmäinen pitopaikka joka on näinä vuosina vaihtelevasti pitänyt varakilpailua yllä niin ensisijaisesti kuin viimesijaisestikin.)
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Vuosien 2013-2018 aikana FIA:n jo alle F1:n varaosakilpailutason eli kuntoluokan 2 radaksi eli FIA:n kuntoluokan 3 radaksi ovat tällä aikavälillä tippuneet vähemmän yllättäen Mont-Tremblant Kanadasta ja selvemmin yllättäen itse asiassa Adelaide jonka kyllä luulisi olevan ihan hyvässä kunnossa, mutta ilmeisesti taloudelliset tai muut poliittiset syyt lienevät Adelaiden kuntoluokan tason tippumisen taustalla.
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Osaatko kertoa mikä on Buenos Airesin tilanne tarkemmin tällä hetkellä?
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Osaatko kertoa mikä on Buenos Airesin tilanne tarkemmin tällä hetkellä?
Tietenkin sen viimesijaisen varakilpailulisenssin omistamisen lisäksi en paljoakaan.

Neuvottelut näillä näkymin lähivuosien mahdollista F1-paluuta tai edes ensisijaisen varakilpailulisenssin saamista varten ovat kyllä jatkuneet kulisseissa viime talven tapaan kun tuolloin oli paljon puhetta asiasta kun edesmennyt Charlie Whiting kävi jopa tarkastamassa Buenos Airesin päivitetyn radankin.

Ihan viime vuoden tai muutamien vuosien takaiseen puheeseen nähden tuolloin oletetun tämän vuoden tai seuraavan vuoden paluuseen ei tietenkään ole asiaa, mutta lähivuosille ja ehkä siitä vuodesta 2025 eteenpäin voisi olla mikäli neuvottelut onnistuvat.

Tätä aiemmin kai vain mikäli useampi F1-kisa jäisi pois kalenterista ja siihen mennessä olisivat ne ensisijaisen varakilpailun lisenssiasiat kunnossa.
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Tietenkin sen viimesijaisen varakilpailulisenssin omistamisen lisäksi en paljoakaan.

Neuvottelut näillä näkymin lähivuosien mahdollista F1-paluuta tai edes ensisijaisen varakilpailulisenssin saamista varten ovat kyllä jatkuneet kulisseissa viime talven tapaan kun tuolloin oli paljon puhetta asiasta kun edesmennyt Charlie Whiting kävi jopa tarkastamassa Buenos Airesin päivitetyn radankin.

Ihan viime vuoden tai muutamien vuosien takaiseen puheeseen nähden tuolloin oletetun tämän vuoden tai seuraavan vuoden paluuseen ei tietenkään ole asiaa, mutta lähivuosille ja ehkä siitä vuodesta 2025 eteenpäin voisi olla mikäli neuvottelut onnistuvat.

Tätä aiemmin kai vain mikäli useampi F1-kisa jäisi pois kalenterista ja siihen mennessä olisivat ne ensisijaisen varakilpailun lisenssiasiat kunnossa.
Rataprofiilia ei ilmeisesti ole muutettu sitten viimeisimmän Grand Prix'n? Joku siinä on että haluaisin nähdä Formulat Argentiinassa taas.
 
Ylös