CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15056
Venezuelassa F1:llä ei juuri perinteitä ollut ennen 80-luvun alkua. Television alkutaival oli yhtä hankalaa. Vuonna 1977 kuitenkin Venezuelan tv-kanavista RCTV eli Radio Caracasin Televisio lähetti kuitenkin maan ensimmäisen suoran f1-kisan lähetyksen Yhdysvaltain Long Beachista.
Osin koko tilanne oli mahdollinen CBS:n suostuessa maksamaan osan televisiokanavan kisan siirtokorvausmaksusta mediapomo Pierre Ugeauxille. Sekaannusta aiheutti myös alkuperäisen kilpailun siirtokorvausmaksun kieltäminen Venevisionilta joka oli ja on edelleen toinen Venezuelan kilpaileva televisioyhtiö.
1970-luvulla monet Etelä-Amerikan maat saattoivat toisinaan ostaa tiettyjä Pohjois-Amerikan kilpailuja suurilta televisiokanavilta hyvään hintaan. Suurin osa maista näytti koosteita, mutta toisinaan myös suoriakin kisoja ostettiin ja erityisesti mikäli hintaan sisältyi usean eri maan saman hintaluokan pakettimaksuja.
Pierre Ugeauxin lyhyellä valtakaudella f1:n mediapomona alettiin vasta oppia markkinoimaan f1:siä myös sellaisiinkin maihin minne ei tavallisesti kysyntää ollut.
Kyseisen kilpailun jälkeen Venezuelassa oli pitkään hiljaista f1:n osalta. Moottoripyörien RR-ajoja Venezuelan televisio näytti varsin paljon. 80-luvun alussa vuosina 1982-1984 tuli kilpailuja suorien lähetysten ja koosteiden muodossa varsin paljon.
Vuoden 1984 jälkeen Venezuelassa oli pitkä tauko lähetyksissä ja vasta Juan Pablo Montoya toi jälleen vähän mielenkiintoa Venezuelaankin.