F1-Uutisia 2020

SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Ei välttämättä. Mitä tuota firmaa tutkin, niin uskovat pidempiaikaisiin sijoituksiin.
Niin, vaikka yleensä se, että omistus myydään sijoitusfirmalle, on riski jatkuvuudelle, voi Williamsin kohdalla tosiaan käydä paremminkin. Dorilton Capitalin kaltaiset "family equity" -varainhoitopalvelut hoitaa yleensä yhden henkilön, perheen tai perikunnan sijoituksia. Käsittääkseni niillä on vähemmän taipumusta käyttää velkavipua hankintoihin ja nopeahkosti likvidoida hankittu omaisuus. Tällöin tavoitteena ei välttämättä ole edes muuttaa sijoituskohdetta jatkuvasti tuottavaksi vaan tehdä sijoituskohteesta arvokas. Tuosta näkökulmasta Williamsin suurin arvo onkin sen nimi ja asema osana F1:n perintöä eikä siten suoraan liity tallin viime vuosien menestykseen. Tätä taustaa vasten ajateltuna on hyvinkin loogista, että ostoilmoituksen yhteydessä korostettiin tallin nimen säilymistä ja toimintojen jatkamista Grovessa. Jos historia on se mistä maksettiin, sitä ei haluta menettää.

Concorde-sopimuksen vahvistuminen oli varmaankin kynnyskysymyksiä kaupan muodostumisessa, joten myyntisopimuksen sinetöinnin ajoitus on ymmärrettävä. Williamsistahan käsittääkseni oli jo aiemmin myyty erillinen suunnittelu/insinööripuoli ja jäljellä oli itse F1-talli. Jos Concorde-sopimusta (ja Williamsin jatkoa F1:ssä) ei olisi vahvistettu, olisi käteen jäänyt käytännössä tallitoiminnot ilman sarjaa, missä kisata - eli ei paljoa käyttöä sinällään.
Claire Williams pitää saada helvettiin pomon paikalta kyllä.
Muutoksia johtoon varmasti tulee, ellei ole jo tullut. Dorilton Capitalin chairman Matthew Savage on ottanut hallituksen puheenjohtajan paikan tiettävästi kaikissa Doriltonin hankkimissa firmoissa, joten sama kohdannee Williamsia. Tosin siitä, miten tämä mahdollisesti vaikuttaa Clairen jatkoon tallipäällikkönä tai muuhun käytännön toimintojen johtoon, en nyt lähde arvailemaan mitään suuntaan tai toiseen.

Lopuksi Williamsin oma tiedote aiheesta tässä linkissä:
https://www.williamsf1.com/news/2020/08/williams-racing-is-acquired-by-dorilton-capital
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Taika-Fernandon viimeinen Indy 500 -kisa jäi vaisuksi. Mies körötteli joukon hännillä ja sijoittui lopputuloksissa kolmanneksi viimeiselle sijalle ollen 21:s. Mielenkiintoinen nippelitieto – ehkä kohtalon ivaakin – on se, että vuosituhannen alussa F1-sarjassa flopannut Takuma Sato voitti jälleen. Hän voitti myös vuonna 2017, kun Alonso ajoi ensimmäistä Indy 500 -kisaansa. Alonson läsnäolo vaikuttaa olevan onnenkalu Takuma-sanille.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4183
Tästä Williams-kaupasta vielä se että ilmeisesti kysymyksessä oli Frankin ja muun perheen omistusoikeuksien myymisestä sijoittajille. Yritysthän on julkisesti noteeratttu yhtiö Lontoon pörssissä. Tämä myös osaltaan selittää sijoittajien intressin, kurssien mahdollisesti noustessa se voidaan likvitoida osin tai kokonaan erittäin helposti.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
8363
Sijainti
Helsinki
Taika-Fernandon viimeinen Indy 500 -kisa jäi vaisuksi. Mies körötteli joukon hännillä ja sijoittui lopputuloksissa kolmanneksi viimeiselle sijalle ollen 21:s. Mielenkiintoinen nippelitieto – ehkä kohtalon ivaakin – on se, että vuosituhannen alussa F1-sarjassa flopannut Takuma Sato voitti jälleen. Hän voitti myös vuonna 2017, kun Alonso ajoi ensimmäistä Indy 500 -kisaansa. Alonson läsnäolo vaikuttaa olevan onnenkalu Takuma-sanille.
Indycar-toikissa keskustelua itse kilpailusta, koska viestisi keskittyi f1-kuskeihin, niin tämä saa pysyä täällä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Oi niitä aikoja, kun metakeskustelu eli keskustelu muiden käyttäjien tavasta keskustella oli kiellettyä.
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Olisi varmasti asiallinen korvaaja noille kuskeille, mutta ei hänellä ole oikeastaan mitään asiaa noille paikoille. Räikkönen saa kyllä ajaa jos kiinnostaa, Giovin tilalle Ferrari nostaa jonkun F2-junnun ja Red Bull samaten Kvyatin tilalle. Grosjean on ainoa kysymysmerkki.
 
Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752

Haasille voisi Hülkenberg päästä kaudelle 2021tai Alfalle jos Kimi ei jatka uraansa.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Voisiko Williams saada myynnin myötä sen verran rahaa käyttöönsä ettei tarvitsisi Latifia ajattaa? Sopimus on kyllä ensi vuodelle, mutta eiköhän siinä jotkut suorituspykälät ole tehty että se voidaan purkaa.
 
Ei ole kyllä. Latifi vakuuttanut verratessa talli kaveriin. Gridin heikoimpia kuskeja.
 
SergioCresto

Well-known member
Liittynyt
28.2.2012
Viestit
467
Voisiko Williams saada myynnin myötä sen verran rahaa käyttöönsä ettei tarvitsisi Latifia ajattaa?
Jaa-a... Williams on aika vahvasti kiinni Latifissa. Pääsponsori Sofina on hänen isänsä firma ja lisäksi mm. Williamsin historiallinen F1-autokokoelma on pantattu Nicholasin faijan rahoja vastaan.
 
markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4183
Voisiko Williams saada myynnin myötä sen verran rahaa käyttöönsä ettei tarvitsisi Latifia ajattaa? Sopimus on kyllä ensi vuodelle, mutta eiköhän siinä jotkut suorituspykälät ole tehty että se voidaan purkaa.
Noi rahat on Frankin ja perheen tulevaisuuden turvaksi. Ei niillä makseta penniäkään kilpailutoiminnan kuluja, nämä on uuden omistajan "ongelma".
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1290
Noi rahat on Frankin ja perheen tulevaisuuden turvaksi. Ei niillä makseta penniäkään kilpailutoiminnan kuluja, nämä on uuden omistajan "ongelma".
Tarkoitin sitä että kasvaako uuden omistajan myötä tallin budjetti niin paljon että Latifia ei tarvitsisi ajattaa.

Tarkoitin siis Williamsia tallina, en Williamsin perhettä
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Noi rahat on Frankin ja perheen tulevaisuuden turvaksi. Ei niillä makseta penniäkään kilpailutoiminnan kuluja, nämä on uuden omistajan "ongelma".
Kysehän oli muistaakseni kymmenistä miljoonista. Niitä tuskin ollaan maksamassa kertalinttuulla pois, siinä ei ole pääomasijoittajan näkökulmasta mitään järkeä. Jos auto on liian hidas ottamaan pisteitä, niin sillä ei ole mitään väliä, kuka sitä ajaa, kunhan ei nyt romua tee koko ajan.

Latifi vakuuttanut verratessa talli kaveriin.
Latifi ei ole vakuuttanut ketään muuta. Sarjan hitain kuljettaja nyt kun Stroll on oppinut ajamaan vuosien yrittämisen jälkeen.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4566
Nyt tuli vahvistus 4 kisasta. Eli kausi käsittäisi yhteensä 17 kisaa. Turkki, Bahrain x 2 ja Abu Dhabi sitten päättäisi kauden 13.12.

Lähde: F1 IG-tili
 
Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
879
Nyt tuli vahvistus 4 kisasta. Eli kausi käsittäisi yhteensä 17 kisaa. Turkki, Bahrain x 2 ja Abu Dhabi sitten päättäisi kauden 13.12.

Lähde: F1 IG-tili
Onkohan missään mitään tietoa siitä ajetaanko Bahrainin kisat samalla layoutilla?
 
Ylös