Dieselmoottori
Well-known member
- Liittynyt
- 25.4.2021
- Viestit
- 4273
Yhtä hassulta kuin kauden 2010 BMW Sauber-FerrariAlfa Romeo - Mercedes kuulostaa aika hassulta
Yhtä hassulta kuin kauden 2010 BMW Sauber-FerrariAlfa Romeo - Mercedes kuulostaa aika hassulta
Miksi?Sama täällä. melkein toivoisin, että Bottas lopettaisi, jos siis ei jatka Mersulla.
En jaksa yhtään uskoa, että Alfa olisi juurikaan kummallisempi ensi- kuin tänä vuonna.
Siksi, että taaperrus jatkuu, nyt vain häntäpäässä.Miksi?
Jaa, itse toivon että menisi kaikesta huolimatta Williamsille ja saisi uran uuteen nousuun. Viime vuodet on tullut niin paljon paskaa niskaan ja vähättelyä joka paikasta, että olisi oikein jos saisi vielä takaisin sen arvostuksen jonka oikeasti ansaitsee.Siksi, että taaperrus jatkuu, nyt vain häntäpäässä.
Vaikka siniristilippujen osuus olisi nolla lähtöruudukossa, silti kisoja seuraisin siloin tällöin. Ihan niin kuin nytkin.
Tai sitten taaperrus jatkuu Williamsilla, jos tallikaverina on joku pikkuformuloissa loistanut nykypäivän "tuleva tähtikuski". Pitää kuitenkin muistaa, että Bottaksen tallikavereina Williamsilla olivat Maldonado ja Unkarin 2009 onnettomuuden jälkeinen Massa. Ei esim. Ricciardollakaan ole ollut helppoa pysyä Norrisin vauhdissa McLarenilla.Jaa, itse toivon että menisi kaikesta huolimatta Williamsille ja saisi uran uuteen nousuun. Viime vuodet on tullut niin paljon paskaa niskaan ja vähättelyä joka paikasta, että olisi oikein jos saisi vielä takaisin sen arvostuksen jonka oikeasti ansaitsee.
Kumpaan tahansa Alfa Romeo/Williams Bottas päätyykään niin nyt muutetaan helvetin kovan tallikaverin vierestä vaatimattompaan Giovi/junnu tai Latifin tallikaveriksi, joten rima on melko paljon alempana kuin Mersulla. Uskon Bottaksen ottavan langat käsiin kuten Kimi teki ekalla kaudella Alfa Romeolla.Tai sitten taaperrus jatkuu Williamsilla, jos tallikaverina on joku pikkuformuloissa loistanut nykypäivän "tuleva tähtikuski". Pitää kuitenkin muistaa, että Bottaksen tallikavereina Williamsilla olivat Maldonado ja Unkarin 2009 onnettomuuden jälkeinen Massa. Ei esim. Ricciardollakaan ole ollut helppoa pysyä Norrisin vauhdissa McLarenilla.
Sauber - Mercedes taas ei. Ja auto mustaksi.Alfa Romeo - Mercedes kuulostaa aika hassulta
Lähde: GrandPX NewsLähdettä ei taaskaan löytynyt mistään. En jaksa lähteä jäljittämään. Aivan älytöntä paskaa. Sauber ja Ferrari solmivat nelivuotisen jatkosopimuksen voimayksiköistä vasta pari kuukautta sitten.
Kävi miten kävi, niin ainakaan ensi kaudeksi ei mikään talli enää tässä vaiheessa lähde vaihtamaan moottoreitaan. Mercedes ei myöskään voi toimittaa moottoreita yhteensä viidelle tallille, joten Sauber tuskin siirtyy heidän leiriinsä lähivuosina. McLarenin sopimus jatkuu kauden 2024 loppuun ja Williamsin vuotta pidemmälle. Aston Martinin tilannetta en nyt löytänyt, mutta kun Mercedes ja Toto Wolff ovat Aston Martinin automerkin osaomistajia, niin eiköhän heidän suhteensa ole aika vakaa.
No mutta Alfalla on aika iso sanavalta asioissa.Ottakaas huomioon, että talli on edelleen Sauber ja Alfa Romeo vain nimisponssi. Sauber-Mercedes kuulostaa jo ihan kivalta.
Lähdettä tälle? Siihen asti valeuutinen ja pelkkää paskaa. Lähteen pitää olla joko Sauber tai Ferrari. Muuten kukaan ei usko, koska lehdistö puhuu kuitenkin paskaa. Tämän olemme oppineen suomen f1-foorumilta.Sauber ja Ferrari solmivat nelivuotisen jatkosopimuksen voimayksiköistä vasta pari kuukautta sitten.
Niin kuin jutussakin kerrottiin, niin lähde on "Blick", mutten aiemmin onnistunut paikantamaan sieltä tätä ns. uutista. No nyt onnistuin. Pelkkää jaarittelua alusta loppuun. Kirjoittaja ei oikeastaan edes väitä tietävänsä mitään, kunhan vain tarinoi.Lähde: GrandPX News
Kaksi kuukautta vanhat jutut ovat yleistietoa. Ymmärrän toki, että jotkut ovat alkaneet seurata formuloita vasta viime viikolla, joten en ota liikaa nokkiini tästä.Lähdettä tälle? Siihen asti valeuutinen ja pelkkää paskaa. Lähteen pitää olla joko Sauber tai Ferrari. Muuten kukaan ei usko, koska lehdistö puhuu kuitenkin paskaa. Tämän olemme oppineen suomen f1-foorumilta.
Ei kannata, meillä oli pikkupoikina varma teoria että musta Lotus värinsä takia epäluotettava, kun kävi niin kuumana.Sauber - Mercedes taas ei. Ja auto mustaksi.
Tosin ihan höpö ”uutinen”.
Oot sää nolo. Nyt lähti pohja pois kaikelta sun meuhkaamiselta. Tulemme käyttämään yllä olevaa perustelua tästä lähtien joka kerta, kun sinä alat mesoamaan ja vaatimaan lähteitä. Teit itsestäsi juuri pellen meidän muiden silmissä. Sad, so sad.Kaksi kuukautta vanhat jutut ovat yleistietoa. Ymmärrän toki, että jotkut ovat alkaneet seurata formuloita vasta viime viikolla, joten en ota liikaa nokkiini tästä.