F1-Uutisia 2022

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
7627
Sijainti
Vantaa
Vaikka Latifille naureskellaan tällä hetkellä, niin se vain kertoo mielestäni tällä hetkellä F1-kuskien tasosta. Täysin surkimus ei saa pisteitä koko uralla ja Latifi on napannut niitä Williamsilla. Tällä hetkellä F1:ssä ei ole Mazepinin lähdön myötä yhtään tosi surkeaa, joten Latifi näyttäytyy todella huonoksi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
4383
Turha aina nostaa Mazepinia esille huonoista kuljettajista puhuttaessa. Netti-idiootit vihasivat häntä vain koska hän oli venäläinen ja oikein kaunis blondi. Mazepin olisi ajanut rinkiä Latifin ympärillä, jos olisivat joskus sattuneet samaan talliin. Latifi on ollut sarjan huonoin kuljettaja Esteban Gutierrézin jälkeen aivan kiistatta. Kyllä noita pisteitä saavat ihan onnettomatkin kuljettajat nykyaikana, kun niitä lahjoitetaan puolelle gridistä.

Latifin ainoat pisteet ovat tulleet kahdesta perättäisestä kisasta ja epäkisasta viime kaudella. Jotain näiden kisojen luonteesta kertonee se, että niistä ensimmäisen voitti Ocon ja että toista ei käytännössä ajettu ollenkaan, koska kisa keskeytettiin muutaman turva-auton perässä ajetun kierroksen jälkeen.
 
Nettitrollitko ne Mazepinin rattia käänteli. Schumacher pisteli Mazepinia köniin kunnolla, joten Latifille Mazepin olisi ollut helppo suupala. "Asiantuntemusta" korostaa vielä Esteben Gutierrezin rankkaaminen Mazepinia huonommaksi. Toki Mazepin saavutti urallaan mojovan pistepotin, ne taisi olla tosin rankkupisteitä.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
2626
Vaikka Latifille naureskellaan tällä hetkellä, niin se vain kertoo mielestäni tällä hetkellä F1-kuskien tasosta. Täysin surkimus ei saa pisteitä koko uralla ja Latifi on napannut niitä Williamsilla. Tällä hetkellä F1:ssä ei ole Mazepinin lähdön myötä yhtään tosi surkeaa, joten Latifi näyttäytyy todella huonoksi.
Latifi ei missään nimessä ole huonoimpia kuljettajia F1- historiassa. 1990- luvun maksukuljettajia paljon edellä. Myös Russellia vastaan osoitti välillä kykyjä viime kaudellakin. Oli seitsemäs Unkarissa viime vuonna, kun Russell oli kahdeksas.

Nykyään F1- taso on vaan niin äärettömän kova.
 
BJohnson

Well-known member
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
2754
Maze-Spin oli oikeasti todella huvittava kuski. Varmaan suurimmassa osassa ajosessioista kaveri pyörähteli tai oli radalta pihalla. No rahalla sai ja hevosella pääsi, kunnes Puttella muna veltostui lopullisesti ja piti höökiä uudestaan Ukrainaan.
 
Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
4730

Haas olisi todennäköisesti yhdeksäs pisteissä kaksikolla Schumi-Mazepin. Nyt ovat seitsemäntenä kun Magnussenkin on tuonut pisteitä talliin. Näin kierosti sanottuna Haas voi kiitellä Putleria.
 
Kagg

Well-known member
Liittynyt
19.8.2012
Viestit
228

Tässä voi miettiä, että otetaanko paljon rahaa tuova maksukuski vai vähintäänkin rattimiehen tasoinen kaveri tuomaan pistesijoja silloin kuin paikka on. Eipä Alfakaan kovin korkealla olisi tällä hetkellä ilman Valtteria jos tilalla olisi joku Latifin tasoinen kaveri. Pisteet on aina pisteitä ja helpompi houkutella talliin kuljettajiakin, kun pystyy näyttämään, että autolla on onnistuttu ajamaan jonkinsortin näyttöjä.
 
Ja Latifi saa vihdoin fudut aka sopimusta ei uusita Wiiliamsille.
 
spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
6753
Sijainti
Helsinki
Nykyään F1- taso on vaan niin äärettömän kova.
90-luvulla kuka tahansa, jolla oli tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pystyi ostamaan tallipaikan. Monen haalareissa oli Marlboron logot. Tuolloin riitti vain 300 km testi superlisenssiin. Nykyisen pistejärjestelmän ansiosta on osoitettava kyknsä F3- ja F2-luokissa.
 
-Teme-

Vormulaattori
Liittynyt
12.10.2002
Viestit
1337
Sijainti
F1-fanikatsomo
90-luvulla kuka tahansa, jolla oli tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pystyi ostamaan tallipaikan. Monen haalareissa oli Marlboron logot. Tuolloin riitti vain 300 km testi superlisenssiin. Nykyisen pistejärjestelmän ansiosta on osoitettava kyknsä F3- ja F2-luokissa.
Niin, valitettavasti vain FIAn alaiset luokat lasketaan…
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
537
90-luvulla kuka tahansa, jolla oli tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pystyi ostamaan tallipaikan. Monen haalareissa oli Marlboron logot. Tuolloin riitti vain 300 km testi superlisenssiin. Nykyisen pistejärjestelmän ansiosta on osoitettava kyknsä F3- ja F2-luokissa.
Ennen riitti kun löysi muutaman ison sponssin nii sai ostettua ajopaikan yksittäiseen kisaan mm. Mika Salo keräs Japanista sponssipaketin ja osti paikan Lotukselta, nykyään pitää isän olla miljardööri, että saa paikan ostettua
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
3971
Kuusi sprinttikisaa ensi kaudella.

Onpas tulossa kevyt ensi kausi: 24 normikisaa ja siihen 6 sprinttiä päälle.

Mitä seuraavaksi? No, eilen luin Twiitin (Tobi Grüner) että keskustelua on käyty seuraavista asioista shown parantamiseksi:
- DRS sallittaisiin heti kierroksella 1
- enemmän turva-autoa virtuaalisen turva-auton sijasta
- toinen aika-ajo sprinttiviikonlopuille

Suunta näyttää olevan se että showta yritetään kasvattaa kaikin keinoin.

Itse en tykkää nykysuunnasta, mutta mielipiteeni tuskin kiinnostaa ketään.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1094
Minulla ei varsinaisesti ole mitään sprinttikisoja vastaan, mutta nykytyyli on ankea, koska se ei kannusta minkäänlaiseen riskinottoon koska virheen seurakukset ovat niin suuret, ja lähtöruutukin on aika-ajojen mukainen. Jos haluttaisiin lisää show'ta, niin aika-ajot kokonaan pois, ja lähtöruudukko käännetyssä järjestyksessä pistetilanteen mukaan. Ei pisteitä sprintistä, mutta sijoituksen mukaan lähtöruutu pääkisaan. Toinen, kilpailullisempi, vaihtoehto on, että aika-ajot yhä mukana, mutta sprintti ei vaikuta pääkisan lähtöön, vaan aika-ajot olisivat sekä sprintille että pääkisalle samat. Että saataisiin vaihtelua, niin sprintin lähtöjärjestys määräytyisi ensimmäisen osion perusteella ja pääkisan nykyiselllä systeemillä.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
4383
Kisat alkaisivat toistaa toisiaan, jos sprinttiin ja "GP-kisaan" lähdettäisiin samoista asetelmista. Aika-ajoja ja sprinttikisoja on mahdotonta sovittaa yhteen ilman että sessioista toinen alkaa vaikuttaa mitättömältä. Taidan itsekin kallistua sille kannalle, että aika-ajot pois ja sprintteihin vähintään top 10:n osalta käännetyssä järjestyksessä. Pääkisaan lähdettäisiin edelleen sprintin lopputulosten mukaisessa järjestyksessä.

Tuollaista ratkaisua ei tietenkään tallien häntäpäässä hyväksyttäisi, koska se jättäisi paskatallit melko pysyvään epäedulliseen asemaan. Ehkä se sitten vaatii siitä, että koko gridi käännetään ympäri. Tällöin riskinä on kuitenkin se, että GP-kisasta tulee sitten tyhmää lottoa, jossa on liian helppoa voittaa huonolla autolla.
 
Minä taas luulen että tätä vastustavat nimenomaan kärkitallit. Jämätallit ovat siellä perällä joka tapauksessa, käännetty järjestys kärjessä saattaisi sentään aiheuttaa joskus jotain kolareita mitkä olisivat heidän edukseen. Kärkitallit taas vastustavat viimeiseen asti kaikkea mikä saattaisi siirtää heidät edes hetkellisesti pois sieltä kärjestä.
 
Ylös