F1-uutisia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Faustus

Well-known member
Liittynyt
31.3.2000
Viestit
6745
Tuskinpa onnistui. IS:n mukaan kaksi "gorillaa" ;) piti huolen siitä, ettei edes nimmaria irronnut.
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
E. Tuhero sanoi:
Eikös 2003 kausi aloitettu vanhalla autolla, siten että uuden auton sai koekäyttöön ensin Rubens sitten vasta Schumi? En muista ajoiko Schumi itseasiassa useammankin kisan vanhalla autolla.
Taisivat aloittaa aika monenakin vuonna vanhalla, mutta joskus oli niin että kauden 3 GP:n Rubens ajoi uudella kotikisassaan Brasiliassa. Schumi ajoi silloin vielä vanhalla. Jos kyseessä oli 2003 vuosi, niin sajetta oli ja pahasti.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
MTV3 sanoi:
Schumille nimikkopilvenpiirtäjä Dubaihin
25.11.2007 11:47

F1-sarjan seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher saa oman nimikkopilvenpiirtäjän Dubaihin.

Dubaissa ilmestyvä Arabian Business -sanomalehti kertoo saksalaisen ACI-yhtiön aloittavan Michael Schumacher Business Avenue -nimellä tunnetun projektin rakennustyöt seuraavan kolmen kuukauden kuluessa.

Yhtiö rakentaa samaan aikaan paikalle myös saksalaisen tennistähti Boris Beckerin nimeä kantavan pilvenpiirtäjän. Schumacherin mukaan nimetyn rakennuksen huhutaan olevan 29 kerroksinen.

Schumacher on lehden saamien tietojen mukaan mukana projektin käynnistävissä juhlallisuuksissa tammikuussa.

- Puhumme nyt maailmanlaajuisesti urheilun kahdesta suurimmasta nimestä, joten projektin brändi ei voi tästä enää paljon parantua, hehkutti ACI-yhtiön Robin Lohmann.

(MTV3)
Schumille senkuin sataa kunniaa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Iltalehti sanoi:
Räikkönen Vuoden autourheilija

Kimi Räikkönen sai yhden kunniamaininnan lisää lauantaina Lahdessa autourheilun kansallisen kattojärjestön AKK-Motorsportin gaalassa. Formula ykkösten maailmanmestari valittiin Vuoden autourheilijaksi. Lahti-hallissa pidetyssä gaalassa oli paikalla yli tuhat vierasta.

Räikköselle titteli ei ollut ensimmäinen. Hänet valittiin Vuoden autourheilijaksi myös 2005. Ralliuransa loppuhuipennukseen valmistautuva Marcus Grönholm sai kakkoskuljettajansa Timo Rautiaisen kanssa Hans Laineen muistopalkinnon. Se annetaan vuoden suomalaisen autourheiluteon kunniaksi. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972, jolloin sen sai ensimmäinen F1-kilpailun ajanut suomalaiskuljettaja Leo Kinnunen.

Grönholm ajaa ensi viikolla Walesin rallin, joka jää näillä näkymin hänen viimeiseksi MM-rallikseen ainakin koko MM-sarjaa kiertävänä tehdaskuljettajana.

Vuoden suomalaiseksi kakkoskuljettajaksi valittiin Jari-Matti Latvalalle nuotteja lukeva Miikka Anttila. Nuoren mestarin kiertopalkinto meni 19-vuotiaalle Mika Mäelle, joka voitti formula-autojen Italian Formula Renault- sarjan. Mika Häkkisen lahjoittaman Mestarin Malja -kiertopalkinnon sai Espoon UA:n 12-vuotias karting-kuski Emil Aho, joka voitti Raket karnevaalin.

Vuoden karting-kuljettajaksi valittiin joensuulainen Matias Laine. Hän voitti Formula A:n Suomen mestaruuden. Vuoden tulokkaan kiertopalkinnon vei Valtteri Bottas, joka ajoi Formula Renaultin Pohjois-Euroopan cupissa kolmanneksi.

AKK-Motorsportin mitaligaalassa jaettiin myös kauden SM-mitalit ja muut sarjapalkinnot.
Peukkua kaikille palkituille:thumbup:
 

CamoN

Kurvailija
Liittynyt
11.7.2007
Viestit
1640
Sijainti
Kouvola
Mosley visits Serbia for circuit talks

No johan nyt on. Mosley kaavailee Serbiaan F1-rataa. Mikähän Serbiasta nyt yhtäkkiä tekee niin suotuisan markkina-alueen moottoriurheilulle. Asukkaita n. 10 miljoonaa ja BKT n. $54 000 000 000, Suomen vastaavat lukemat yli 5 miljoonaa ja n. $163 000 000 000. (wikipedia.org)

Kyllä Suomi varmaan olisi urheilullisesti paljon parempi paikka F1:lle, mutta taitaa Serbian päättäjien silmissä kiiltää turismidollarit aika paljon kirkkaammin kuin täällä... :rolleyes:
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
CamoN sanoi:
Mosley visits Serbia for circuit talks

No johan nyt on. Mosley kaavailee Serbiaan F1-rataa. Mikähän Serbiasta nyt yhtäkkiä tekee niin suotuisan markkina-alueen moottoriurheilulle. Asukkaita n. 10 miljoonaa ja BKT n. $54 000 000 000, Suomen vastaavat lukemat yli 5 miljoonaa ja n. $163 000 000 000. (wikipedia.org)

Kyllä Suomi varmaan olisi urheilullisesti paljon parempi paikka F1:lle, mutta taitaa Serbian päättäjien silmissä kiiltää turismidollarit aika paljon kirkkaammin kuin täällä... :rolleyes:
Ei kyllä mitään kisaa tule (Bernie ;) ). Rautaesiripun taakse laitettiin jo kisa (Unkari) ja Balkanin lähistöllä on muutenkin tarpeeksi kisoja (mm. Turkki). Niin ja kun on tosiaan niin pieni maakin.

edit: Ja jos rata tulee niin korkeintaan testaukseen.
 

Otto Hokkanen

Well-known member
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
8542
Sijainti
Tampere
Meinaakohan serbitkin palkata Tilken väsäämään uuden radan, vai kunnostaisivatko Beranovacin F1-kelpoiseksi...
 

talakem

Iltalehden toimitus
Liittynyt
4.3.2002
Viestit
3610
CamoN sanoi:
Mosley visits Serbia for circuit talks

No johan nyt on. Mosley kaavailee Serbiaan F1-rataa. Mikähän Serbiasta nyt yhtäkkiä tekee niin suotuisan markkina-alueen moottoriurheilulle. Asukkaita n. 10 miljoonaa ja BKT n. $54 000 000 000, Suomen vastaavat lukemat yli 5 miljoonaa ja n. $163 000 000 000. (wikipedia.org)

Kyllä Suomi varmaan olisi urheilullisesti paljon parempi paikka F1:lle, mutta taitaa Serbian päättäjien silmissä kiiltää turismidollarit aika paljon kirkkaammin kuin täällä... :rolleyes:
No, yksi maailman kauneimmista kolkista kun ei pälyile niitä pääkalloja joita on joka puolella jopa tuhansien vuosien takaa. Ykköset saa se maa jonka hallitus rahottaa radan eli periaatteessa kisan saisi Suomeenkin mutta käytännössä ei. Onneksi ennemmin tai myöhemmin yksi kisa on Pietarissa.
 

herb

Well-known member
Liittynyt
10.1.1999
Viestit
339
Ei nyt ihan uutinen, mutta en oikein keksinyt muutakaan paikkaa tälle.

ITV:n kolumnissa Coulthard valottaa vähän lisää Mclaren kuskien tasapuolista kohtelua. DC sanoo että talli on aina antanut tasaveroiset lähtökohdat kuskeille, esim moottoreista valittiin kaksi parasta kisaa varten ja sitten arvottiin kumpi kone menee kummalle, tämä tehtiin jopa riippumatta siitä mikä oli kuskien asema mestaruus taistossa. :eek:

Jotenkin en osaa kuvitella Jean Todtia arpomassa koneita Schumin ja EI/RB/FM:n autoihin pitkin vuotta. Enkä myöskään näe Flavion kättä hatussa vetämässä numeroa joka määrää mikä kone menee Alonsolle, mikä apupojalle.

Ehkäpä ne jotka väittää että Mclaren ei ole sen tasapuolisempi kuin Ferrari oli Schumin aikoihin saavat tästä vähän pohdiskeltavaa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
herb sanoi:
Ei nyt ihan uutinen, mutta en oikein keksinyt muutakaan paikkaa tälle.

ITV:n kolumnissa Coulthard valottaa vähän lisää Mclaren kuskien tasapuolista kohtelua. DC sanoo että talli on aina antanut tasaveroiset lähtökohdat kuskeille, esim moottoreista valittiin kaksi parasta kisaa varten ja sitten arvottiin kumpi kone menee kummalle, tämä tehtiin jopa riippumatta siitä mikä oli kuskien asema mestaruus taistossa. :eek:
Eikös DC vasta itkenyt miten häntä sorsittiin tallissa?:doubtful:
 

Timppa78

License to SPY
Liittynyt
28.8.2006
Viestit
1523
Sijainti
Täällä
kouvotsvoni sanoi:
Eikös DC vasta itkenyt miten häntä sorsittiin tallissa?:doubtful:
On tainnut Dennis vierailla Coulthardin kotona ja pakottanut Daviddia perumaan sanansa, vaikka pientä korvausta vastaan :D
 

herb

Well-known member
Liittynyt
10.1.1999
Viestit
339
kouvotsvoni sanoi:
Eikös DC vasta itkenyt miten häntä sorsittiin tallissa?:doubtful:
Niin, ehkäpä se oli sitä samaa itkua mitä Alonso ja Montoya itkivät: "Jotenkin tuntuu, että Ron tykkää enemmän tosta toisesta kuskista kun musta", se nyt ei kuitenkaan ole vielä mitään ykköskuski/kakkoskuski jaottelua. Saattaahan se tietysti herkkiä hipiäinen prima donna kokea sen yhtä lailla kakkoskuskin asemaan joutumiselta kuin mitä Schumin tallikaverit olivat.

Mutta jos kerran tasapuolisuudessa mentiin niin pitkälle että moottorit arvottiin jopa silloin kun toinen oli selkeästi paremassa asemassa taistella mestaruudesta, niin onhan se silloin selvää että talli toimii todellakin juuri niin tasapuolisesti kuin Ron on jatkuvasti väittänytkin. Ei kai nyt siinä olisi järkeä, että ensin arvottaisiin ykköskuskille vähän heikompi mylly, sitten alettaisiin sabotoida toista kuskia. :confused:
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
E. Tuhero sanoi:
Eikös 2003 kausi aloitettu vanhalla autolla, siten että uuden auton sai koekäyttöön ensin Rubens sitten vasta Schumi? En muista ajoiko Schumi itseasiassa useammankin kisan vanhalla autolla.
2002 ajoivat pari ekaa päivitetyllä F2001:llä joka oli autona silti aivan omassa luokassa verrattuna Mäkin ja Williamsin uutuuksiin. Brasliaan Schumi sai sitten käyttöönsä uuden F2002 auton mutta Rubens joutu oottaa Imolaan kun sitten sai uuden auton käsiinsä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
kouvotsvoni sanoi:
Eikös DC vasta itkenyt miten häntä sorsittiin tallissa?:doubtful:
Taisi mainita Mikan ollen Ronin suosikki. Tuossa ITV:n kolumnissaan DC kertoo Mercedeksen arponeen moottorit.

ITV-F1.com sanoi:
In my autobiography 'It is what it is', I talk at length about some of the ups and downs I had with Ron Dennis and how he communicated with his drivers.

But one thing I didn't mention is that Mercedes' way of going racing has always been fair.

They would always take the two best engines they could get to the race and then make the race engineers pull a number out of hat to see which went in which car.

There was never any preference irrespective of which driver was in the running for the world championship.
http://www.itv-f1.com/Feature.aspx?Type=David_Coulthard
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Hondan tuki

Trone sanoi:
Onko 90 henkilöä työllistävä F1-tiimi enää vakavasti otettava näinä aikoina? Toisaalta, esimerkiksi ART Grand Prix tahkoo GP2:n standardiautosarjaa 22 henkilön voimin, joten onhan tuossa vielä miltei viisinkertainen määrä henkilöstöä..
Tuo Super-Agurin henkilöstön määrä riippuu, ajaako Super-Aguri kenties samalla autolla kuin Honda. Tietysti sitä on muutettu jonkin verran, että menee FIA:n tarkastuksesta läpi. Ajattihan Honda nyt testeissäkin tämän vuoden Hondaa Super-Agurin nimissä. Hyöty olisi molemminpuolinen: Honda saisi neljä autoa radalle, 2 kisa-autoa ja kaksi testiautoa. Super Aguri ei tarvitse niin paljon miehitystä kehitystyöhön!
 

Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Tuo pelko juttu ei sinänsä ole mikään uutinen? Ihmetyttää lähinnä miksi tämä nyt uutisoidaan noin?

Tietääkseni Häkä ilmoitti sapattivapaan alkaessa oikeastaan tuon saman ja syyksi 01 australian kolarin, josta hänelle tuli mieleen Adelaiden onnettomuus! Jos ei tule mieleen, niin Häkällä lähti auto käsistä hieman samaan tapaan kuin -95, ripustukset petti ja noin paria sataa rengasvalliin! Tässä Aussi tapauksessa renkaita kuitenkin oli huomattavasti suurempi kasa ja autokin oli huomattavasti turvallisempi!

Tais olla sitten se Monacon kisa missä Häkää rupes oikein kunnolla pelottamaan, ei enää uskaltanu vetää seinien välissä ja sanoi syyksi että ohjauksessa jotain vikaa. Vaikka taisi tutkimuksissa käydä selville, että auto oli ihan kunnossa?

Valitettavaa sinänsä, että loistavalle kuljettajalle käy noin mutta niin se ura yleensä loppuu. Jossain vaiheessa tulee mieleen ne muut asiat kuin se kilpa-autoilu!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös