FIA tutkii Singaporen GP:n 2008 tapahtumia

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Systeemi on perseestä jos koijaamalla saadun hyödyn saa pitää :thumbfh:
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Systeemi on perseestä jos koijaamalla saadun hyödyn saa pitää :thumbfh:
Vanheneehan muutkin rikokset - no Suomessa murha ei, mutta muuten. Silti olen vakuuttunut myös Alonson syyllisyydestä (totta hitossa on tiennyt, mutta todistusta ei ole tullut, joka taas olisi ollut tyhmää tässä tapauksessa).
 

Peter

Svedu
Liittynyt
14.8.2008
Viestit
387
Tällainen pitääkin kaivaa esiin vaikka vuoden päästä. Tuloksien muuttaminen on toki aika mahdotonta ja turhaakin. Silti edelleen... en voi ymmärtää että Alonso ja Rellukin päästettiin kuin koira veräjästä.
Mitenköhän paljon Renaultin ylinjohto oli vaikuttanut tähän kolariin, emoyhtiö vielä vähemmän?
Käsittääkseni tästä tiesi vain Flavio, Pat ja Nelson, joten olisi suorastaan vääryys rankaista niitä viattomia työntekijöitä, jotka tuskin edes tiesivät tästä asiasta ennen kuin nyt.

Fernandon syyttömyydestä tai syylisyydestä en ota kantaa sen enempää, mutta jos tutkimukset osoittaa niin, että hän on syytön niin hän on syytön. Ei ketään tuomita ilman näyttöjä. Luulisi ihmisten sen verran paljon lukeneen lakioppia.
 

CARTer

Well-known member
Liittynyt
20.9.2004
Viestit
2315
Systeemi on perseestä jos koijaamalla saadun hyödyn saa pitää :thumbfh:
Nythän voisi jopa sanoa niin, että FIA ei hyväksy tällaisen toiminnan suunnittelemista tai siihen kannustamista, mutta toteututtamisesta (Piquet) ja tiimin siitä hyötymisestä (tiimin toinen auto voitti) he eivät näe mitään väärää. Näin Kansainvälinen autoliitto siis ratkaisi varsin vaikean kysymyksen ja Pandoran laatikkoa vain raotettiin, mutta heidän onnekseen, se saatiin nopeasti painettua kiinni.

Ja elämä Place de la Concordella jatkuu mukavana. Taas yksi luoti saatiin väistettyä.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Fernandon syyttömyydestä tai syylisyydestä en ota kantaa sen enempää, mutta jos tutkimukset osoittaa niin, että hän on syytön niin hän on syytön. Ei ketään tuomita ilman näyttöjä. Luulisi ihmisten sen verran paljon lukeneen lakioppia.
Jep, ja kuten täälläkin olen aiemmin todennut, niin saihan Karalahtikin tuomion pelkkien oletusten perusteella :nope: Sen oikeellisuudesta sitten voidaan olla montaa mieltä, mutta saipahan Alonso taas yhden tahran rinnuksilleen :D Olkaamme tyytyväisiä, että suomalaiset kuljettajat (no, Salon rattijuopumus...) ovat moisilta välttyneet.
 

Mauro

Well-known member
Liittynyt
15.5.2006
Viestit
127
Sijainti
Espoo
Kyllä se vaan niin on, että niin kovin kuin minäkin uskon Alonson tienneen asiasta (mahdollisesti jopa suunnitelleen sitä yhdessä Patin ja Briatin kanssa), niin kenenkään ei tarvitse todistaa syytömyyttään. Olen 100 % varma, että Alonso on tähän(kin) sotkeutunut, mutta jos sitä ei voida todistaa, kuten ilmeisesti nyt ei voida, niin ei siitä rankkua voi antaa.

Näinhän oikeusvaltio toimii. On pienempi paha, että joku syyllinen jää rankaisematta kuin että joku syytön tuomitaan. Siksi rikoksisoikeuksissakin näytön pitää olla "beyond all reasonable doubt" = kiistaton :D
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4297
Mitenköhän paljon Renaultin ylinjohto oli vaikuttanut tähän kolariin, emoyhtiö vielä vähemmän?
Käsittääkseni tästä tiesi vain Flavio, Pat ja Nelson, joten olisi suorastaan vääryys rankaista niitä viattomia työntekijöitä, jotka tuskin edes tiesivät tästä asiasta ennen kuin nyt.

Fernandon syyttömyydestä tai syylisyydestä en ota kantaa sen enempää, mutta jos tutkimukset osoittaa niin, että hän on syytön niin hän on syytön. Ei ketään tuomita ilman näyttöjä. Luulisi ihmisten sen verran paljon lukeneen lakioppia.
Et kai sä oikeasti usko että oikeus on tapahtunut ja totuus on tullut ilmi?
 

Pobeda

Well-known member
Liittynyt
18.4.2008
Viestit
936
Ainakin FIA jaksoi kaivella kun otti tämänkin kisan tapahtumat tutkintaan.
Ei tässä mitään tutkintaa tehty, Alonso kävi suuren neuvoston edessä kuultavana. Kaksi konnaa erosi ja heitäkään ei kuulusteltu vaan veivät tiedot mennessään. Onko edes selvää kenen keksintö kolari oli? Ei kai mitään tutkintaa tekevää instanssia ole edes olemassa, sellainen ilmeisesti kuuluisi Vatasen haluamaan elimeen. Näimme pelkän näytelmän.

Tässä kävi kuten oikeassakin elämässä. Lakituvassa toimitaan niillä tiedoilla joita sinne tuodaan, siis mitä asiasta on selvitetty, tässä tapauksessa ei mitään. Tutkinta ratkaisee (taustojen eli politiikan lisäksi).

Sohlberg sanoi urheiluruudussa että FIA ei voi jättää selvittämättä kuka on vuotanut tutkimuksia julkisuuteen. Onko tietoa mitä hän tarkoitti?
 
Viimeksi muokattu:

klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
Käytännössä näin kannattaa parin vuoden välein tehdä varsinkin jos taistelee maailmanmestaruudesta. Selviää ilman sanktiota. :D
 

öö ruz

Speed for ever
Liittynyt
28.12.2002
Viestit
4297
Aina ei mene yksiin oikeus ja totuus. ja ne kaksi pääpahista (pat ja Flavio) saivat kyllä tuntea tuomion nahoissaan.
Se on totta mutta olen ennenkin sanonut että F1 on ensisijaisesti suurta showta ja miljardibisnes. Tämä ei kun vahvistaa sitä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mietin mitäs tapahtuu Singaporen valmistajien voittopystille? Olisivat kyllä saaneet sen pois ottaa ja taannehtivasti valmistajien 10 pistettä.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
FIAn puoleltahan sanottiin, että tuloksiin ei voida enää puuttua. Ja miksi ihmeessä mennä poistamaan Alonsolta ne 10 pojoa tai kaikki pisteet? Ne tuskin Alonsoa juurikaan liikuttaa vaikka ne menisikin. Tai että Renaultilta tallipisteet pois, miten sekään vaikuttaa asiaan?

Ketä hei kiinnostaa onko Alonsolla yksi voitto vähemmän tai 10 pojoa vähemmän mitä ennen? Ne ei Alonson tilastoja paljoon mikskään muuta.
Ai miksi ihmeessä mennä poistamaan pisteitä? No siksi että ne on tulleet huijaamalla ja sääntöjä rikkomalla. Miksi antaa Hamiltonille aikasakko Spassa? Miksi antaa yhtään kenellekään läpiajorangaistuksia, sakkoja, kilpailukieltoja? Sääntöjä saa rikkoa mielin määrin, ajella sitten vaan maaliin ja voittaa kisa ja kukaan ei sano mitään? Mitä helvetin virkaa millään säännöillä sitten on? Kaikki saa ajella miten lystää ja mistä lystää, oikoa shikaanit ja kilkkoa vastustajat radalta pois ja ei muuta kun rokki soimaan? Ei hyvää päivää.
 

Goblet

Iceman
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
3109
Sijainti
Finland
Veidt puhuu asiaa. Kyllä olisi pitänyt ainakin voitto ottaa Alonsolta pois. Eihän siitä tule mitään, jos säännöillä ei ole käytännön merkitystä. Nyt pääsi rikoksesta hyötynyt pälkähästä. :thumbdown
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Piquen lausunnoista:

Nelsonin kertomus asioiden kulusta on varsin uskottava. Vaikka Pique oli katkera kohtelustaan Rellulla ja potkuistaan niin ei ole uskottavaa, että hän olisi keksinyt moisen tarinan :thumbup:

Itse tapahtumasta:

Loistavaa taktikointia Rellulta. Tuollaisesta neroudesta on jo itse Ross Brawn kateellinen :D

FIA:n päätöksestä:

FIA on ollut päätöksissään niin epäjohdonmukainen, että tulevaa päätöstä on mahdoton ennustaa. Kulissien takana voidaan myös tehdä jotain sopimuksia :alppu:

Lopputuloksesta:

Täysin FIA:n päätöksestä riippumatta Rellu lopettaa F1-sarjassa, viimeistään kuluvan kauden jälkeen :ahem:
Nyt sitten odotetaan enää, pitääkö tuo viimeinen ennustus paikkansa. Saattaa ratketa sekin jo lähipäivinä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Et kai sä oikeasti usko että oikeus on tapahtunut ja totuus on tullut ilmi?
Usko ei liity asiaan mitenkään. Vain näyttö ratkaisee.

Sen perusteella mitä julkisuuteen on annettu pääjehut on tuomittu ja vain toteuttaja Piquet selvisi rangaistuksetta, koska jos ilmiantajia rangaistaan, niin ilmiannot loppuvat siihen.

Se mikä olisi se "oikeus" vaihtelee riippuen siitä keneltä kysytään. Itse en usko syyttömien rankaisemiseen. Ja jos puhutaan Alonson voiton mitätöinnistä, niin sillä ei tässä vaiheessa ole enää mitään merkitystä. Kyseinen voitto on joka tapauksessa tahrattu, vaikka valitusaika tulosten muuttamiseksi onkin jo mennyt umpeen.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Sohlberg sanoi urheiluruudussa että FIA ei voi jättää selvittämättä kuka on vuotanut tutkimuksia julkisuuteen. Onko tietoa mitä hän tarkoitti?
Eiköhän tällä viitata siihen, että tutkintaan liittyviä dokumentteja vuosi julkisuuteen kesken tutkinnan.

Se radiokeskustelujen ja telemetrian tutkiminen ja asianosaisten kuuleminen on juuri sitä tutkintaa, jota mielestäsi ei tehty.
 

tieri

Banned
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
571
Tuomio oli juuri sellaista paskaa mitä jääviltä tuomioistuimelta voi odottaa.
Saa olla melko idiootti jos uskoo että oviedon puuttuva lenkki ei tiennyt mitään mitä tallissa touhuttiin. Noh, syytön kunnes toisin todistetaan...

Paska päätös joka kuvastaa hyvin WMSC:n korruptuneisuutta ja lajin mädänneisyyttä. Raha herrat helvettiin ja urheilu takas!!!!:jaska:
 
Ylös