Foorumin paras vittuililija - keräilyerä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FW08
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mossea en laske hyväksi vittuilijaksi, koska joutuu usein itse banniin kun menee yli. Eli siis ampuu itseään jalkaan.
Hyvä vittuilija harrastaa myös paljon piilovittuilua, jolla vähän koijataan kohdetta. Hyvä vittuilija ei myöskään ole ilkeä ja omaa hyvän tilannetajun.

Usein? Montako vuotta sitten? Silloin kun vittuilin RK-62:sen provoon vai?
 
Mitä parempi vittuilija, niin sitä vaikeampi sitä on tunnistaa. Kunnon vittuilija vie kohdettaan kuin pässiä narussa eikä kohde sitä edes huomaa.

Jep. Ja tosi onneton vittuilija luulee vievänsä kohdetta em. tavalla.

Ja vittuilijoiden vittuilija eli ns kuningasvittuilija, on niin taitava vittuilemaan, että ei tiedä edes itse vittuilevansa. Kuningasvittuilija vittuilee silloinkin kun on vaiti. Sillon se vasta vittuileekin. Kun kuningasvittuilija on poissa niin paikallaolijat kierivät tuskaisissa mielikuvissaan, että mitä se kuningasvittuilija nyt tähänkin sanoisi tai jättäisi sanomatta. Joka on saanut sieluunsa ns. vittuilukosketuksen kuningasvittuilijalta ei toivu siitä koskaan vaan lopun ikäänsä kärsii vainoharhoista, pelkää ja yrittää keksiä vastavittuiluja kuningasvittuijan äänelle sisimmässään. Turhaan. Aivan turhaan.

Sellainen on kuningasvittuilija. Kuningasvittuilijoita on äärimmäisen harvassa.
 
Ei tähän tule mieleen kuin yksi hahmo, joka menee näihin kriteereihin:

Runar ja Kyllikki!
 
Usein? Montako vuotta sitten? Silloin kun vittuilin RK-62:sen provoon vai?
Mites olisi viime kesä? Ensin kimpoaa seinille kuin uhmaikäinen kakara ja saatuaan jäähyn, itkee vielä modeille, kun äitiä ei ole paikalla, jps'lle kanssa bannia, se suututti mut.
 
Näinhän se meni. Sun mielestä.

Jos sun mielestä se meidän keskustelu oli seinille kimpoamista, niin olet muuttanut mieltä. Silloinhan olit sitä mieltä että kevein perustein tuli jäähy.

Nooh, ehkä aika on taas kuultanut muistot.:o
 
Joku vois ehottaa siipiveikkoa, joka on sangen kelpo keljuilija tässä kuitenki aika kehnossa otannassa. Ite käytin jo valintani. Sormet on muuten jotenki epäsynkassa tänään. Kirjaimet menee vähä väliä väärään järjestykseen.
 
Näinhän se meni. Sun mielestä.

Jos sun mielestä se meidän keskustelu oli seinille kimpoamista, niin olet muuttanut mieltä. Silloinhan olit sitä mieltä että kevein perustein tuli jäähy.

Nooh, ehkä aika on taas kuultanut muistot.:o
En ole muuttanut mieltäni, sitä paitsi mun jäähy ei tullut kevein perustein vaan täysin perusteetta. Mun jäähy johtui ainoastaan siitä, ettet osaa suomen kieltä, jonka perusteella arvelin sinua ruotsinkieliseksi.

Mä sain bannin siitä, että sä kiipesit seinille. En ole edes nähnyt sun jäähyyn johtanutta kommenttia.
 
Kaipa mä viittasin sun alkoholin käyttöön ja siitä seuraaviin kirjoitusvirheisiin.
 
Joo-o, vastaavaa kun 10-vuotias huutelee HOMO, HUORA ja pitää itseään fiksuna huikeasta omaleimaisesta oivalluksesta.
 
Kyllä mä oon kans sitä mieltä, että sairaudesta tai ammatinvalinnasta ei sais vittuilla.
 
Mun käsittääkseni homous ei ole sairaus, eikä sen puoleen ammattikaan.

On se kuulemma. Niitä on sellasia homonparannusleirejäkin. Siellä eheytetään tai jotain. Lyödään vitulla päähän niin kauan että paranee. Ja Raamatulla komppi.
 
Jonille vois vinkata, jotta tuollaisella olis pildee tarjolla.
 
Joo-o, vastaavaa kun 10-vuotias huutelee HOMO, HUORA ja pitää itseään fiksuna huikeasta omaleimaisesta oivalluksesta.

Mielenkiintoista että väität mun kimpoilleen seinille vaikka et edes postausta nähnyt. :D

Oletko yhtä rehellinen kuin tyttäresi?

Mä nimittäin muistan sanamuodon mun viestistä ja se oli kysymysmuodossa eikä väite. Eli npi sun homo ja huora-jutut on sun normaalia liiottelua ja valetta.

Hermo kireellä vai? Tussua vailla?
 
Varsinaista vittuilua täällä suoritetaan lopulta vähän. Illistelyä ja jänkkäystä ja kiusoittelua vähän enemmän.

Selkeästi vittuilla osaavat:
jps - monasti lähes puhtaan suoraa vittuilua, mutta taiten piilotetusti. Yleensä ihan aiheesta. Söpö pikku nallukka.
Toleranssisiipi - vähän niinkuin mukasuoraa vittuilua, muttei lopulta kuitenkaan ilman isohkoa kierrettä. Lutunen pikku koiruli.
Timo Toikki - tarvittaessa vetää suoraa kohti ja osuu ytimeen ja hermokeskukseen. Jengin reaktiot lähtee automaatilla alitajunnasta kuolan kera. Herttainen pikku pupujussi.
 
Joo-o, vastaavaa kun 10-vuotias huutelee HOMO, HUORA ja pitää itseään fiksuna huikeasta omaleimaisesta oivalluksesta.

Eräs, ainakin omasta mielestään fiksu, käytti viereenkirjoittaneesta ilmaisuja: Tollo, henkisesesti vähälahjainen ja idiootti.

Että pata kattilaa soimaa. Vissiin kimpoilet seinille. :D
 
Ylös