On nää nähnyt jo aijemminkin tällä kaudella, aina sit kun kisa tulee onkin montapykälää parempi.Ai hittolainen, olisipa ihanaa olla nyt Ferrarin pilttuussa hymyilemässä.
Odotellaan Domen lausuntoja. Tämä on vielä helppo kääntää. Siis täällä Turkissa on niin kauheita kuoppia radassa, että ne on saatava tasoitettua ensi kaudelle, jotta tähti loistaisi.:thumbup:Pitäisiköhän Lonsolla olla jonkinlainen optio tuonne kolmosaika-ajoon. Ei jäisi osa tähtikuljettajan suorituksista sitten näkemättä suurelta yleisöltä.
Heiveröiset ovat olleet omat suorituksesi, laskevat samaa tahtia El Bancon kanssa.On nää nähnyt jo aijemminkin tällä kaudella, aina sit kun kisa tulee onkin montapykälää parempi.
Alonso varmaan kuskeista ehkä eniten ohituksiakin tehnyt tällä kaudella, ei mikään häveröinen suoritus.
Toiset ois saattanu vaan aika ajo sijoituksella körötelllä kisan loppuun asti.
Itse en hänen faninaan näihin pety, se oli vaan aika-ajo.
No saahan niitä ohituksia tehdäkin, kun turailee tuohon malliin.On nää nähnyt jo aijemminkin tällä kaudella, aina sit kun kisa tulee onkin montapykälää parempi.
Alonso varmaan kuskeista ehkä eniten ohituksiakin tehnyt tällä kaudella, ei mikään häveröinen suoritus.
Toiset ois saattanu vaan aika ajo sijoituksella körötelllä kisan loppuun asti.
Itse en hänen faninaan näihin pety, se oli vaan aika-ajo.
Mutta luulis kuitenkin, että eturiveistä olisi mukavampi lähteä - vaikka ohitettavia ei niin paljon olisikaan. No, Massa on huono ohittelija - se joutuu ajaan ihan kärjen ruutuihinOn nää nähnyt jo aijemminkin tällä kaudella, aina sit kun kisa tulee onkin montapykälää parempi.
Alonso varmaan kuskeista ehkä eniten ohituksiakin tehnyt tällä kaudella, ei mikään häveröinen suoritus.
Toiset ois saattanu vaan aika ajo sijoituksella körötelllä kisan loppuun asti.
Itse en hänen faninaan näihin pety, se oli vaan aika-ajo.
Alonso siis mokaa tahallaan mahkunsa aika-ajoissa, että pääse tekemään loistavia ohituksia kilpailussa ja näyttämään hyvältä, eikä tästä voi millään tavalla kiittää turva-auton radalletuloja oikeisiin aikoihin?On nää nähnyt jo aijemminkin tällä kaudella, aina sit kun kisa tulee onkin montapykälää parempi.
Alonso varmaan kuskeista ehkä eniten ohituksiakin tehnyt tällä kaudella, ei mikään häveröinen suoritus.
Toiset ois saattanu vaan aika ajo sijoituksella körötelllä kisan loppuun asti.
Itse en hänen faninaan näihin pety, se oli vaan aika-ajo.
En ohituksilla tarkottanut ainostaan Monacon GP:tä on hän ohitellut muissakin kisoissa tällä kaudella esim Malesiassa jne.Alonso siis mokaa tahallaan mahkunsa aika-ajoissa, että pääse tekemään loistavia ohituksia kilpailussa ja näyttämään hyvältä, eikä tästä voi millään tavalla kiittää turva-auton radalletuloja oikeisiin aikoihin?
Moottorin hajottua .Pihallehan se Malesiassakin päätyi
Ajo liian kovaa? :wink:Moottorin hajottua .
Hyvin sanottu.Hiton Vettel. Webber sais jo lopettaa ton menestymisen.