Formula 1 - 2012 - Monza: Kisan jälkipyykki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Renngeist
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En itse tiedä, niin kysynkin että onko se nykyään kiellettyä? Viime vuosina sitä on nähty aina sillointällöin. Eri asia ollut kun varikolta päästetty niin että tulee kolari.

Eikös siitä sakkoja ole tullut ilman kolareitakin?
 
En itse tiedä, niin kysynkin että onko se nykyään kiellettyä? Viime vuosina sitä on nähty aina sillointällöin. Eri asia ollut kun varikolta päästetty niin että tulee kolari.
Vettelin ei tarvinnut väistää eikä kolaria tullut, joten nähdäkseni väistämisvelvollisuutta ei laiminlyöty. Läheltä ei lasketa.
 
Rinnakkain varikolla ajoa voidaan kyllä katsoa vaaralliseksi.
Monzassa on kuulemma kaksi eri "väylää" ajaa varikolla, ja koska Vettel ajoi vasenta niin Alonso meni oikealle väylälle. Tällöin ei vaaratilannetta syntynyt. (Skylla siis sanottiin näin).

Tiedä nyt näistä. Näköjään on eri säännöt eri radoilla koska pitlanet ovat erilaisia. Kyllä vähän kummallista sekin.
 
Svdycin kuvakokoelman nähtyäni voi kyllä ihan suoraan sanoa, että Alonsoa suositaan. Tai sitten Ferrarikuskia. Tulen kirahtelemaan riemusta, kun Alonso jälleen jää ilman mestaruutta. Vei sen sitten vaikka puusilmä-Hamilton.
 
Se kuulosti lähinnä Brundlen mutuilulta ja johtui siitä, että paikkoja joihin autot varikolla pysähtyvät olisi kuulemma siirretty lähemmäs varikkorakennusta. Tiedä sitten onko mitään virallista toista väylää missään. Ja onhan noita ennenkin tutkittu vaikkei kolisisikaan, aina ei tuomiota kuitenkaan tule. Nyt ei edes tutkittu.
 
Svdycin kuvakokoelman nähtyäni voi kyllä ihan suoraan sanoa, että Alonsoa suositaan. Tai sitten Ferrarikuskia. Tulen kirahtelemaan riemusta, kun Alonso jälleen jää ilman mestaruutta. Vei sen sitten vaikka puusilmä-Hamilton.
Heikki Kulta kirjoittaunut aiheesta seuraavaa:

Turun Sanomat sanoi:
Rosberg aiheutti sääntömuutoksen

Mutta itse asiassa tätä ja viime vuoden tilannetta näiden kahden mestarin välillä on turha verrata, koska säännöt ovat vaihtuneet tässä välissä.

Syynä on Nico Rosbergin vastaava paikkansa puolustaminen Bahrainin Grand Prix -kisassa niin Lewis Hamiltonia kuin Alonsoa vastaan.

Tilanteet kuohuttivat mieliä ja sen jälkeen Kanadan GP-viikonloppuna kilpapäällikkö Charlie Whiting julisti sääntötarkennuksen, että tuollaisessa tilanteessa edelläolevan on jätettävä kokonainen auton leveys tilaa paikkaa puolustaessaan.

Tämä merkitsee, että jos vastaava sääntö olisi ollut voimassa viime vuonna, myös Alonsolle olisi langetettu varikkoajorangaistus vaaratilanteen aiheuttamisesta, kun hän tuolloin jätti Vettelille kolmen neljäsosan autoleveyden ohitusta estäessään.

http://www.ts.fi/moottoriurheilu/f1/388798/Vettelin+ja+Alonson+vaannoissa+eri+saannot

EDIT: Mutta joo, vähän yhtenäisyyttä kaipaisin kun muutamat tilanteet joissa ei jätetty ohittajalle tilaa jäivät kokonaan tutkimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Taitaa olla kiinni siitä kuka on kenenkin rinnalla:

BA1AE.jpg

4p3tK.jpg

Idtnq.jpg

Alonson kiilausta ei kai edes tutkittu.

Tämmöstä en huomannutkaan kun Räikköstä koko ajan tuijottelin, mutta suorastaan hävytöntä kaksinaamaisuutta. Vai onko niin että ekoilla kiekoilla ei säännöt oo ihan niin justiinsa. :mad_old:
 
Whiting ei rankaise ekan kierroksen tilanteista niin herkästi. Eka mutka on tietenkin eri asia.

ahaa.. tässä alkaa jo miettiin, että voikohan tähtien asennollakin olla jotain merkitystä sääntöjen tulkinnassa? Vai voiko span lähtökolarin perusteluja käyttää myös käänteisesti? Kärkimiehet saa helpommin sikailla muita(top-6:sen ulkopuolisia) kuskeja vastaan? Tulkinnanvara on ok (kisaamistahan tämä kuitenkin on), mut joku johdonmukaisuus niissä vois olla. Kuskien tai tallien nimillä ei pitäis olla mitään väliä. Tai heidän piste-erolla/sijoituksella mestaruuspisteissä. Siellä on ihan jokaisella mahdollisuus voittaa jokainen kisa (:)).

edit: miksi eka mutka on eri asia? entä toinen mutka? kolmannessa saa varmaankin jo kiilata (paitsi kärkinimiä), mutta ei saakkaan, jos.. mutta saaki jos.. tai ehkä saaki jos... ?
 
Viimeksi muokattu:
Whiting ei rankaise ekan kierroksen tilanteista niin herkästi. Eka mutka on tietenkin eri asia.

Tarkoitit kai, että Whiting ei rankaise, jos rikkeen tekee punainen kiesi.

Kuvasarjasta myös näkee, että Alonso työntää FI:n auton ulos radalta tarkotuksella.
 
Tarkoitit kai, että Whiting ei rankaise, jos rikkeen tekee punainen kiesi.

Kuvasarjasta myös näkee, että Alonso työntää FI:n auton ulos radalta tarkotuksella.

Monza ja Ferrari varmaan painavat hieman vaakakupissa rangaistusten jaossa, mutta ekalla kierroksella ollaan niin sumpussa, että on uniikki tilanne loppu kisaa ajatellen.
 
edit: miksi eka mutka on eri asia? entä toinen mutka? kolmannessa saa varmaankin jo kiilata (paitsi kärkinimiä), mutta ei saakkaan, jos.. mutta saaki jos.. tai ehkä saaki jos... ?
Lähdössä autot ovat niin lähekkäin, että käytännössä jokainen (pl. ensimmäinen ja viimeinen) on sekä edellä- että takana-ajava. Liikkuvia osia on niin paljon, ettei kuskeilta voi edellyttää kaiken sataprosenttista huomioimista. Jos tiukalla kammalla tulkittaisiin, niin puolet autoistahan olisi drive-thrulla joka lähdön jälkeen. Selvät tilanteet (esim. Grosjean, jonka lähellä edessä ja takana ei muita autoja ollut) ovatkin sitten helpompi tuomita.
 
Tuli mieleen, että varmaan ton tilanteen takia Di Resta ei saanut rankkua, kun ajoi Sennan ulos toisessa shikaanissa.
 
Lähdössä autot ovat niin lähekkäin, että käytännössä jokainen (pl. ensimmäinen ja viimeinen) on sekä edellä- että takana-ajava. Liikkuvia osia on niin paljon, ettei kuskeilta voi edellyttää kaiken sataprosenttista huomioimista. Jos tiukalla kammalla tulkittaisiin, niin puolet autoistahan olisi drive-thrulla joka lähdön jälkeen. Selvät tilanteet (esim. Grosjean, jonka lähellä edessä ja takana ei muita autoja ollut) ovatkin sitten helpompi tuomita.

Tämä selvä, mutta ihmettelin juurikin, että miksi tuomarointi ekalla kierroksella olisi löysempää pl. eka mutka.

Tämä ToXiCiTyn viesti siis :)
Whiting ei rankaise ekan kierroksen tilanteista niin herkästi. Eka mutka on tietenkin eri asia.
 
Viimeksi muokattu:
Lähdössä autot ovat niin lähekkäin, että käytännössä jokainen (pl. ensimmäinen ja viimeinen) on sekä edellä- että takana-ajava. Liikkuvia osia on niin paljon, ettei kuskeilta voi edellyttää kaiken sataprosenttista huomioimista. Jos tiukalla kammalla tulkittaisiin, niin puolet autoistahan olisi drive-thrulla joka lähdön jälkeen. Selvät tilanteet (esim. Grosjean, jonka lähellä edessä ja takana ei muita autoja ollut) ovatkin sitten helpompi tuomita.

Toi Alonson ja di Restan tilanne oli ekan shikaanin jälkeen, eli autot olivat pääasiassa jonossa. Lähtöselitys pätee mielestäni vain lähtösuoralla ennen ekaa mutkaa.
 
Sinänsä jännä kuitenkin, että Force Indiakaan ei tuosta tilanteesta tainnut tehdä edes tutkintapyyntöä.. Vai muistelenko väärin?
 
Oisipa vaan di Resta kammennut päin Alonsoa, ni olisi mielenkiintoista nähdä miten tuomaristo reagoi. Hemmetti noita tilan poispuristamisia kun toinen auto jo on rinnalla :thumbdown
 
Ylös