Formula 1 - 2015 - Iso-Britannia- Kisan jälkihöyryt

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Säälittäväksi on palstan taso mennyt, kun palstalaiset yhdessä Oskari "yhdeksän surmanluotia" Saari kanssa kiljuvat kilpaa vaatimuksia tallimääräyksistä. Ensin itketään kuukausia kuorossa, kun kisat on tylsiä ja mitään ei tapahdu ja sitten, kun ensimmäistä kertaa kuukausiin nähdään edes jonkinlaista kisailua niin alkaa karmea parkuminen, kun suomalaista muka sorsitaan. Kaiken lisäksi oikeasti järkevämpi tallimääräys olisi ollut käskeä Bottaksen hidastelemaan mutkaisellla osuuksilla. Williams on suorilla niin vahva, että olisivat helposti pystyneet pitämään asemansa.

Kun kovat renkaat laitettiin alle niin Bottas kaiken lisäksi jäi kuin pieru saharaan.
Tottahan on, että vain yhdellä Williamsilla oli mahdollisuus pärjätä Mersuja vastaan, joten taktisemmin olisi pitänyt ajaa. Vaikka just niin, että Valtteri pidättelis Mersuja hidastelemalla ja Massa ois kirinyt pakoon. Tai toisinpäin, tänään ei oikein nappiin mennyt. Tolla pidättelytaktiikalla ois ollut edes toinen mitä todennäköisemmin podiumilla.

Tallipeli on silloin tylsää, kun tallin autot lähtökohtaisesti ottavat 1-2 -tilat kisassa kuin kisassa. Kuten Mersulla tällä kaudella, ja melko pitkälti viime kaudellakin.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Luulen kans, että katsojat olivat innoissaan siitä, että Williams pystyi edes kiusaamaan mersua, jonka dominointi on ollut puuduttavaa. Mulle tuli ainakin sellainen olo, että ihan sama onko hyötyjä tilanteesta Bottas vai Massa, olisi pitänyt yrittää maksimoida tilanne tallille, niin saadaan vähän kiilaa mersulle. Bottas edelle ja jos hän ei olisi ollutkaan nopeampi, niin jossain vaiheessa olisi antanut paikkansa takaisin Massalle.

Sade tietysti muutti tilanteen, mutta siinä vaiheessa, kun Bottas oli nopeampi, sitä ei tiedetty.
 

Charlie

Elämän jakojäännös
Liittynyt
13.12.1999
Viestit
6454
Sijainti
Pahassa paikassa
Hyvä kisa, huono tulos. Alku ja loppu olivat kyllä mielenkiintoisia ja paljon ratkesi aina siihen kuka sai tulla kierrosta aiemmin varikolle ja kuka ei.

Bottashan oli alussa potentiaalisesti tippumassa kärkinelikon viimeiseksi, koska Mercedes oli se joka aloitti varikkoruletin. Onneksi Massan ja Rosbergin taistelu hidasti heitä sen verran, että lopulta vain Hamilton pääsi ohi. Valtterin olisi myös lähdössä pitänyt ehdottomasti blokata Hamilton suosiolla kolmannelle sijalle, nythän Vale käytännössä luovutti kakkossijansa pois, toki sai sen takaisin uusintalähdössä.

Kimin tilanteessa ei tainnut olla hyviä vaihtoehtoja jos kerran nopeutta kuivankelin renkailla kostealla radalla ei ollut. Valinta tulla vaihtamaan heti välikelin renkaat oli tietysti jälkeenpäin katsottuna väärä, ja riskiltä se vaikutti jo siinäkin vaiheessa kun se tehtiin. Yksikään muu kärkitallien kuskeista ei tehnyt vastaavaa ratkaisua, se kertonee jotain odotusarvosta. Vettelillä ja Hamiltonilla oli taas täydellinen ajoitus juuri ennenkuin sade alkoi kovempana uudelleen. Ehkä sadetutkaa oli tuolloin tutkittu vähän tarkemmin. Rosberg ajoi lopun hyvin ottaen huomioon että joutui pysymään pidempään radalla kuivankelin renkailla.

Tästä vaan kohti uusia pettymyksiä. :thumbup:
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9345
Tuloksista, niin eikö Button ollut radalla pitempään kuin Grosjean ? Meinaan kun on tuloksissa viimeisenä ?
Ei muuten muttakun oli Grosjean keskeyttää ensimmäisenä 19.00 kertoimella.
Samalla kierroksella keskeyttäneet järjestetään sen mukaan, kumpi oli viimeisellä täydellä kierroksella edellä. Ensimmäisellä kierroksella keskeyttäneiden kohdalla käytetään lähtöjärjestystä.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Tottahan on, että vain yhdellä Williamsilla oli mahdollisuus pärjätä Mersuja vastaan, joten taktisemmin olisi pitänyt ajaa. Vaikka just niin, että Valtteri pidättelis Mersuja hidastelemalla ja Massa ois kirinyt pakoon. Tai toisinpäin, tänään ei oikein nappiin mennyt. Tolla pidättelytaktiikalla ois ollut edes toinen mitä todennäköisemmin podiumilla.
Tällaiset näkökulmat ihmetyttää. Kyllä siinä oli Valtterilla ihan tekemistä, että Hamilton ei päässy yrittämään ohitusta. Hidastelu olisi todennäköisesti kostautunut ja Hamilton olisi päräyttänyt DRS-alueella ohi.

Koska Bottaksella oli enemmän vauhtia, hänen olisi pitänyt vetää Massaa DRS:n auttaessa jälkimmäistä.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24312
Sijainti
lappeen Ranta
Olis siinä Valtterin ohi päästämisessä sellainen jutska voinut olla, että sieltä olisi sitten Hamilton ja Rosberg tulleet kanssa ohi Massasta. Mahdollisesti Valtterilla (miksihän tulee käytettyä kotimaisista kuskeista etunimeä ja ulkomaisista sukunimeä :confused: :doubtful:?) oli meno eri radan kohdissa lähempänä takana tulevia mersumiehiä ja nämä eivät siksi päässeet Valtterista ohi yrittämään, mutta mahdollisesti Massasta olisivat päässeet. Ainakin myöhemmässä kisan vaiheessa Rosbergilla oli paljon isompia hankaluuksia päästä ohi Valtterista kuin Massasta. Mutta tiedä näistä sitten, jos Massa olis Vatterin ohi päästänyt, niin voitais spekuloita ihan jotain ties mitä muuta skenaariota.
 

Karpow

Korpikylän korskea orhi
Liittynyt
26.3.2001
Viestit
3316
Sijainti
Kauhajoki
Ei, tuo tapahtui niillä tuhoutuneilla intereillä hävityn uhkapelin jälkeen kun alkoi taas satamaan, Vettel oli jo edellä.
Oukei. Tuosta ei juuri Maikkarin kanavilla puhuttu. Illan toisessa extrassa Kimi vain totesi pyörähtäneen, mutta ei selvinnyt, että koska.
 

Ananas

Well-known member
Liittynyt
18.3.2014
Viestit
371
Pakko nyt takertua tähän. Kimi itse tuli ohitetuksi Vettelin toimesta ennen kuin meni varikolle hänellä ollen samat renkaat alla mitä Vettelillä. Osoittaa sen, että vaikka kuivalla Kimi oli koko viikonlopun nopeampi, ei sateella edelleenkään kulje ollenkaan. Kärkitason kuljettajan tulee olla nopea myös sateella. Kimi ei ole paluunsa jälkeen ollut enää koskaan sadekelillä oikein missään vauhdissa. Siispä tällä(kin) kertaa on aivan turha syyttää huonoa tuuria tai mitään muutakaan, mies ei ollut näissä olosuhteissa tarpeeksi nopea, tämän johdosta yritti riskiä, epäonnistui. Ilman riskiäkin olisi silti hävinnyt Vettelille, joten pulinat pois kiitos.
Jos olisit lukenut koko tekstin niin olisit huomannut, että kirjoitin Kimin ongelmista viileällä kelillä, joka myös sateella konkretisoituu, joten turhaan kitiset. Ei Kimi olisi mitä todennäköisimmin hävinnyt Vettelille ilman sadetta. Se, että sade tai muut ongelmat tuntuvat tulevan aina silloin, kun olosuhteet on Kimin kannalta edulliset ja hyvä tulos olisi tulossa, on paskaa tuuria. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, kuten kirjoitin, että nykyisten renkaiden takia olosuhteet ovat Kimin kannalta turhan harvoin edulliset, jolloin Kimi tuskin tulee enää palaamaan jatkuvasti voittavaksi kuljettajaksi, jos suurempia sääntömuutoksia ei tule. Kuumissa kisoissa Kimi voi silti väläyttää yksittäisiä onnistumisia.
 

Ananas

Well-known member
Liittynyt
18.3.2014
Viestit
371
Säälittäväksi on palstan taso mennyt, kun palstalaiset yhdessä Oskari "yhdeksän surmanluotia" Saari kanssa kiljuvat kilpaa vaatimuksia tallimääräyksistä. Ensin itketään kuukausia kuorossa, kun kisat on tylsiä ja mitään ei tapahdu ja sitten, kun ensimmäistä kertaa kuukausiin nähdään edes jonkinlaista kisailua niin alkaa karmea parkuminen, kun suomalaista muka sorsitaan. Kaiken lisäksi oikeasti järkevämpi tallimääräys olisi ollut käskeä Bottaksen hidastelemaan mutkaisellla osuuksilla. Williams on suorilla niin vahva, että olisivat helposti pystyneet pitämään asemansa.
Jep, tallimääräykset on perseestä, vaikka niillä usein saisikin etua tiimille. Voitotkin maistuu paremmalta, kun ne otetaan reilusti kisaamalla. Williamsia voi kuitenkin kritisoida siitä, että aluksi Bottakselle annettiin tallimääräys olla ohittamatta ja miehen omien sanojen mukaan juuri tuolloin olisi ollut vauhtia ohitukseen. Tiedä sitten olisiko päässyt ohi vai ei, mutta melkoista sekoilua kyllä tallin puolelta, kun siellä ei osata päättää mitä pitäisi tehdä tai kuinka päin olla. Smedleyn kiemurtelu kisan jälkeisessä haastattelussa tiivisti hyvin nämä fiilikset.
 

Spidey

Well-known member
Liittynyt
12.3.2015
Viestit
193
Näin tämän videon vasta nyt. Nyt on helpompi ymmärtää Räikkösen päätöstä kun näkee tuon nopeuseron.

https://vid.me/1n0N
Onhan tuo Kimi melko lapanen sateella. Sinänsä tuosta kädettömyydestä sateella ei ole haittaa lähellekään aina, mutta kun aika-ajoissa tasoerot on samaa luokkaa niin......

Tuossa videossa on tavallaan kuvattu tämän hetkinen tilanne, Vettel näkee tilaisuuden hyökätä ja Kimi yrittää vain pitää autoa radalla jatkosopparin ja kauden aiempien mokien takia.
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Näin tämän videon vasta nyt. Nyt on helpompi ymmärtää Räikkösen päätöstä kun näkee tuon nopeuseron.
Tuon videon perusteella on myös helpompi ymmärtää Ferrarin (tulevaa) päätöstä heittää Kimi tallista ulos kun näkee tuon tasoeron kuskien välillä.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Tuon videon perusteella on myös helpompi ymmärtää Ferrarin (tulevaa) päätöstä heittää Kimi tallista ulos kun näkee tuon tasoeron kuskien välillä.
Tällaisella ajattelutavalla Mersun siis pitää heittää Hamilton ulos tallista? Rosberg oli vastaavalla tavalla Hamiltonia nopeampi ennen Hamiltonin toista varikkopysähdystä.
 

Vegelius

Well-known member
Liittynyt
30.11.2006
Viestit
199
Musta on hieno olla Suomalainen ja kannattaa meidän pienen kansan hurjapäitä. Mikä vitun tarve on vaan dissata kokoajan. Koskaan ette ole tyytyväisiä, ette edes mestaruusvuonna. Vielä tulee se aika ettei mitään menestystä ole näköpiirissä, onko edes kuskeja. Johan tuo on rallissa käyny toteen.
 
Ylös