Antsa Rieppo
Well-known member
Hienoa että meidän Nico voitti, vaikkakin tuurilla.
Muutenkin allekirjoittaneella on tunne, että FIA:n tuomarointi ei paljon itä-suomen käräjäoikeudelle häviä, siis epäoikeudenmukaisuudessaan ja johdonmukaisuuden puutteessaan.
Alonsolta lähti auto käsistä, Ricciardo ei tehnyt ajovirhettä. Pikemminkin virhe oli Räikkösen, koska hän käänsi päälle. Todennäköisesti olisi pitänyt paikkansa jättämällä sen kymmenen senttiä enemmän tilaa ja varmistamalla puhtaan linjan seuraavaan mutkaan.Johdonmukaisuus siitä nimenomaan puuttuu. Johdonmukaisuuden puutteen perussyy liittyy siihen, että jokaisesta kolhaisusta tai oman paikan puolustamisesta annetaan rangaistus tai ainakin saatetaan antaa rangaistus.
En tietenkään huutaisi, mutta en myöskään vastaan purnaisi.Kuinka moni teistä huutaisi Kimille rangaistusta, jos tilanne olisi ollut toisin päin? En minäkään.
Johdonmukaisuus siitä nimenomaan puuttuu. Johdonmukaisuuden puutteen perussyy liittyy siihen, että jokaisesta kolhaisusta tai oman paikan puolustamisesta annetaan rangaistus tai ainakin saatetaan antaa rangaistus.
Jopa monet fanit tuomitsevat yritteliäät ohitukset, joissa otetaan riskejä.
Mitäpä jos vain oikeat sikamaisuudet ja harkitsemattomuudet rangaistaisiin ja tiukkoihin väleihin tunkemiset ja paikkansa puolustamiset sallittaisiin? Vähitellen kuljettajat oppisivat ottamaan itse vastuuta ohituksista, koska tietäisivät, että liikaa yrittäessä saattaa omakin matkanteko loppua.
Alonsolta lähti auto käsistä, Ricciardo ei tehnyt ajovirhettä. Pikemminkin virhe oli Räikkösen, koska hän käänsi päälle. Todennäköisesti olisi pitänyt paikkansa jättämällä sen kymmenen senttiä enemmän tilaa ja varmistamalla puhtaan linjan seuraavaan mutkaan.
Lewis Hamilton sanoi:You rely on the team and I saw a screen and it looked like the team was out.
I thought the guys behind were pitting so when the team said stay out, I said these tyres would drop in temps and what I was concerned they were on options – so with that thinking I came in with the full confidence that the others had done the same.
motorsport.com
Ainakaan tällä kertaa ei syytä tapahtuneesta muita, vaikka sanookin, että pitää analysoida mitä pieleen meni.. Itsehän Hamilton sen valinnan teki, ei se sen kummempaa analyysia taida vaatia..
Sukellushan se oli, mutta tämä vielä korostuu lisää renkaiden vaikutuksesta. Ricciardolla uudehkot supersoftit ja Kimillä vanhahkot softit. Sama epäsuhta nähtiin myös Verstappenin kohelluksessa. Jos olisi vauhdikkaammassa paikassa Ricciardo sukeltanut, olisi hiilikuitu lennellyt.
Muutenkin olen sitä mieltä, että ohitukset joissa lähdetään olettamaan ohitettavan vetävän parkkiin ulkokurviin taikka kolisee ja helisee, ovat kaikkea muuta kuin puhtaita.
Kisan jälkeen tiimiradiossa Hamiltonilta kuitenkin pyydettiin anteeksi tuota virhettä. Hiukan ristiriitaista olisi jos tiimi pyytelisi anteeksi, mikäli Hamilton vastoin määräyksiä ajoi varikolle? Ja ketä varten mersut pilttuusta ulos olisivat tulleet, eiväthän he kaksoisjohdosta olisi voineet reagoida muiden tiimien päätöksiin noiden pitstoppien osalta.
En kyllä jaksa uskoa että Hamilton lähtee turva-auton takaa pysähtymään kärkipaikalta jos talli on käskenyt pysymään radalla, varsinkin kun ratana on Monaco, kierroksia jäljellä kymmenen ja täyttä varmuutta siitä jatkuuko kisa ylipäätään (mikäli ratavalli olisi vaurioitunut niin pahoin, että kilpailu olisi ajettu turva-auton perässä maaliin) ei ole.
En tiedä milloin on lisätty, koska se oli siellä jo silloin, kun sitä ensimmäisen kerran etsin. Kari O. Sohlbergin mukaanhan sääntö oli ollut olemassa jo ainakin koko hänen FIA-aikansa, eli 30 vuotta (ja siitä kun tuo lausunto tuli Urheilukanavalla on joku 15 vuotta).Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, koska tuo "riittävästi" pykälä on sinne lisätty ja onko sitä sen tarkemmin määritelty mikä on riittävästi?
Ehkä noin 4/5 johdonmukainen, eli noin joka viides päätös menisi vastoin omia linjauksia.Miten johdonmukainen mielestäsi FIA on näissä tilan jättämisissä mielestäsi viime vuosina ollut?
Kuskifanien tunne onkin usein tuo, koska asioihin ei suhtauduta puolueettomasti. Oman suosikin ei oikein koskaan nähdä tekevän mitään väärää, mutta kaikkien muiden osumat suosikkiin ovat vastapuolen vika.Kysyn, koska omaan mielipidettäni saattaa vääristää se, että penaltit tuntuvat aina menevän vastoin sääntöjä, juuri lempi kuljettajieni kohdalla.
Kamikazesyöksy ja jarrutuksen myöhästyminen ovat kaksi eri asiaa. Kamikaze on tarkoituksellinen sukeltaminen liian myöhään. Ei Ricciardo sitä tavoitellut.Heh. Että kamikaze syöksyt on erikseen ja heti perään kaveri itse vielä käytännössä myöntää "syöksyneensä". Taisi itsekkin ymmärtää, että veti melkoisella riskillä. Jos olisi ollut itse Kimin housuissa, voin vain kuvitella sitä itkun määrää.
En ymmärrä väitettä siitä, että pohjaisin oman perusteluni yleiseen tai muiden mielipiteeseen. Ne voivat toimia omaa näkemystäni tukevina asioina, jotka nostan esiin, mutta oman näkemykseni muodostan itsenäisesti ja sääntöihin ja aikaisempiin linjauksiin perustuen.Muutenkaan en oikein niele perustelujasi, jotka pohjaavat "yleiseen" tai "muiden" mielipiteeseen. Mielestäni tilanne oli kuitenkin selkeä vaaran aiheuttaminen toiselle kuljettajalle (Vielä selkeämmin kuin Alonson tapauksessa, jossa hän menetti autonsa hallinan. Riccardon teko oli harkittu.), ja etenkin Monacon kaltaisella radalla, jossa turva-alueita ei käytännössä juurikaan ole, tulisi tuollaisiin puuttua herkemmin. Ymmärrän kyllä senkin, että Formuloissa (valitettavasti) on kyse enemmän showsta, kuin rehdistä kilpailemisesta.
Minusta naurettavaa Kimi-Ricciardo-keississä oli se, että tapausta tutkittiin kolarin aiheuttamisena. Eh? Sääntökirjssa on ainakin sellainen nimike kuin kuljettajan pakottaminen pois radalta, mikä olisi mielestäni sopinut paljon paremmin, sillä Kimi kirjaimellisesti puskettiin pois ajolinjalta. Vai liekö Kimiä sitten tutkivat, koska hänhän siinä eteen käänsi?Minun mielestäni nykyään rangaistaan aivan liian helposti. Ennenhän pieni viaton töötti perään ei ollut rangaistuksen arvoinen. Rangaistuksia tiukennettu ja kilvanajo loppunut täysin samaan aikaan, joten siksi haikailen kevyempää systeemiä takaisin. Nykylinjalla penalty olisi ehkä pitänyt antaa, mutta itse en siihen näe tarvetta.
Minusta naurettavaa Kimi-Ricciardo-keississä oli se, että tapausta tutkittiin kolarin aiheuttamisena. Eh? Sääntökirjssa on ainakin sellainen nimike kuin kuljettajan pakottaminen pois radalta, mikä olisi mielestäni sopinut paljon paremmin, sillä Kimi kirjaimellisesti puskettiin pois ajolinjalta. Vai liekö Kimiä sitten tutkivat, koska hänhän siinä eteen käänsi?
Mersu joka itseään jalkaan ampui, vaan Hamilton. Mutta sinä et voi uskoa vaikka Hamilton itse myöntäisi töpänneensä? Kaveri ei kuitenkaan ole missään määrin tunnettu nöyrästä asenteestaan.
Autosportin foorumit jo kaatuneet, joten se palsta on seuraavan viikon ainakin lukukelvoton, kun britit huutavat kilpaa kuinka tottakai kultapoika Rosberg nostettiin Mersun toimesta voittajaksi.
Kamikazesyöksy ja jarrutuksen myöhästyminen ovat kaksi eri asiaa. Kamikaze on tarkoituksellinen sukeltaminen liian myöhään. Ei Ricciardo sitä tavoitellut.
Täytyy itse varmaan kaivaa tuo haastattelu jostain, kun tunnut aika ristiriitaisesti siitä kommentoivan, mutta tuskin edes Kimi olisi myöntänyt jälkikäteen yrittäneensä kamikazena olemattomaan välii, vaan olisi juurikin hymykare suupielessä heittänyt jotain myöhästyneestä jarrutuksesta. Ei se silti tosiasioita mihinkään muuta, vaikka kuskeilla ei olekkaan selkärankaa julkisesti virheitään myöntää, etenkin jos niistä pääsee vielä kuin koira veräjästä.Daniel taisi kisan jälkeen myöntää, että vähän myöhään jarrutti...
En ymmärrä väitettä siitä, että pohjaisin oman perusteluni yleiseen tai muiden mielipiteeseen. Ne voivat toimia omaa näkemystäni tukevina asioina, jotka nostan esiin, mutta oman näkemykseni muodostan itsenäisesti ja sääntöihin ja aikaisempiin linjauksiin perustuen.
Jokuhan tuolla kisaketjussa valitti, että miksi siitä Alonson ja Hulkenbergin osumasta piti rankaista. Jos sekin rangaistus oli joidenkin mielestä turha, niin Ricciardon rangaistus olisi ollut vielä turhempi.
Alonson tapausta en ole vielä nähnyt riittävän selkeästi muodostaakseeni siitä mitään mielipidettä. Mitä "vaaran aiheuttamiseen" tulee, niin Mirabeaun mutkassa vauhdit eivät ole kovin kovat. Verstappenin tilanne oli huomattavasti vaarallisempi. Mutta eipä siitäkään tainnut rangaistusta tulla.