Albert Oil
Hippi ja juntti
Onkos kukaan sitten Jacques Laffiten onnistunut olemaan voittamatta mestaruutta vietyään kauden kaksi ensimmäistä kisaa nimiinsä?
Ymmärrettävästi. Auto ei kulje niin ku pitäis. Kolari ja penalty. Ei oo paljon käteen jääny kahdesta kisasta vaikka tänään viivalta irtosi varmaan parhaiten koko kärkiporukasta. Ekat 5 sekuntia meni loistavasti, sitten alamäkeä seuraavat 1½ tuntia.Bottas oli haastattelussa tosi masentuneen oloinen
Pitää vielä nähdä kuinka Williamsin uusi aeropaketti saadaan toimimaan, mutta totta on että muut tulee jo vilkku päällä rinnalle.
Ausseissa Lewis sai maistaa omaa lääkettään. Nico teki vain saman minkä Lewis lukuisia kertoja viime vuonna Nicolle. Ohitti tallikaverin startissa ja leikkasi mutkan ulostulossa eteen vieden tilan toiselta. Sääntöjen tulkintahan antaa näin tehdä. Nico ansaitsisi kyllä urallaan mestaruuden. Aika näyttää onko tämä se kausi jonka päätteeksi Nicolla olisi enemmän pisteitä kuin muilla.En näiden kisojen perusteella lähtisi jakamaan mestaruutta mihinkään suuntaan. Molemmissa kisoissa Hamilton pudonnut startissa kauas milloin mistäkin syystä ja Nicolla ollut helppo työ ajaa maaliin ykkösenä, Ausseissa Ferrarit olivat toki alussa edellä. Aika-ajoissa Lewis on ollut vahvempi, joten tiukkaa tulee mestaruudesta joka tapauksessa.
Hölmöä uhrata kisa jos paketti ei toimi. Uutuuskeulan käyttämistä olisi pitänyt siirtää.
Ausseissa Lewis sai maistaa omaa lääkettään. Nico teki vain saman minkä Lewis lukuisia kertoja viime vuonna Nicolle. Ohitti tallikaverin startissa ja leikkasi mutkan ulostulossa eteen vieden tilan toiselta. Sääntöjen tulkintahan antaa näin tehdä.
Kyllä on myös Sauberilla uusi moottori. Mitä ongelmiin tulee, niin ainakin Haas on saavuutellut harkoissa ja Gutierrezkin tänään keskeytti.
Pitää vielä nähdä kuinka Williamsin uusi aeropaketti saadaan toimimaan, mutta totta on että muut tulee jo vilkku päällä rinnalle.
Ok.Gutilla meni jarrut.
Gutilla meni jarrut.
Onkos kukaan sitten Jacques Laffiten onnistunut olemaan voittamatta mestaruutta vietyään kauden kaksi ensimmäistä kisaa nimiinsä?
Hamilton ei saanut yhtään mitään varikolla peruuttelusta niin kyllä tuli taas kilometrien pituinen miinus tuomariston toimintaan.
Bottas oli haastattelussa tosi masentuneen oloinen
Tuloslistan mukaan kukaan, mukaan lukien Haryanto ei jäänyt kahta kierrosta.muutenkin ohituksia tapahtui vähän kaikkien välillä. Kivaa oli myös nähdä että kaikki kierroksella ohitetut (paitsi Haryanto?) ohitettiin vain kerran kun ennen Menorit on ollu +3 kiekkaa perässä. Eteenpäin on tultu :thumbup: