Mielenkiintoiselta vaikuttaa tämä uusin tulokas MM-Sarjaan.
Bakun rata tosiaan on kaikkein ahtaimmillaan...
No, todella ahdas.
Leveimmillään sitten todella leveä hieman Long Beachin, Dallasin Fair Parkin ja Australian Adelaiden tyyliin. Ahtaudessa mittelee kyllä vanhan Detroitin radan kaikkein ahtaimpien kohtien kanssa eikä niissäkään sentään tuollaista aivan pahinta mahdollista shikaania, pientä kanttaria ja linnanmuuria ollut vastassa. Lähinnä hemmetin nopeasti pysäyttävä ramppi ja mikäli ramppi ei riittänyt niin betonikaide riitti kyllä.
Rata muistuttaa hieman myös Phoenixin katurataa vanhemmilta ajoilta lähinnä noista 90 asteen mutkasta ja tuosta yhdestä nopeasta puskevan nopeasta suorasta johon sisältyy sokea mutka sen sisään. Todella vanhoista radoista puhuttaessa tuo luonnon vehreys ja kaupunkimaisuus toi mieleen Portugalin Circuito da Boavistan ja Monsanto Parkin radat myöskin.
Ympäristöltään Azerbaidzhan on kyllä melkoisesti muuttunut neuvostoaikojen jälkeen ja maa taitaa olla ensimmäinen entinen neuvostotasavalta joka saa myös oman f1-kilpailunsa ja tavallaan jopa hyvin surkuhupaisasti kun kaikkea vanhempaa aikaa ja taustaa vasten asiaa miettii. Baku oli toki suuri kaupunki jopa neuvostoaikana, mutta uneliaisuus ja neuvostoaikaiset sirpin ja vasaran sisältäneet moskeijat ovat jotenkin jääneet länsimaistumisen myötä hyvinkin huomaamattomaksi.
Azerbaidzhanin muslimit ovat olleet kaikkea nykypäivän kamaluutta ja jopa vanhempienkin aikojen ongelmia vasten aina yllättävänkin rauhallista ja pidättyväistä väkeä jotka pois lukien kahakkoja Armenian kanssa ikävästä Vuoristo-Karabahin seudusta lukuun ottamatta ovat olleet hyvinkin omillaan ja omissa oloissaan pitäytyvää väkeä.
Sekularistinen valtio Azerbaidzhan on joskin käytännössä tunnustavat Islaminuskoa. Islaminuskon lisäksi maassa on rajoitettu määrä myös kristinuskoista ja ikiomaa Azerbaidzhanin Juutalaisten väestöä.
Shiiamuslimit ovat todella suuri enemmistö ja 1-8 % muslimeista ovat sunneja. Pieniä taustaryhmittymiä muslimien sisällä on, mutta nekin erot ovat pieniä. Shiiamuslimitkin ovat äärimmäisen rauhallisia moneen muuhun muslimimaahan verrattuna joissa on shiiamuslimeja. Taloudellisesti maa on yllättävänkin omavarainen entiseksi neuvostotasavallaksi tai jopa islaminuskoiseksi maaksikin.
Toisaalta viime vuosina löytyneet tai hyödynnettäväksi tulossa olevat öljyvarat maakaasuvarojen yhdessä hiekka, kaasu, luonnonkivi ja meriöljyvarojen kanssa voivat todella mullistaa maan tulevaisuuden jo nykyisinkin erittäin mullistuneesta tulevaisuudesta. Ja nimenomaan positiiviseen suuntaan.
Ainoat ongelmat ovat olleet lähinnä korruption kanssa ja aikaisemmin myös julkisen sektorin kanssa. Kaikkia kun valitettavasti eivät öljy tai maakaasu muiden mineraalien tai arvometallien kanssa hyödytä.
Toisaalta taas Azerbaidzhan on naapurimaihinsa nähden kyennyt toistaiseksi selättämään tai ainakin pitämään omat talousongelmansa taloustaantumana ja aikaisemmin hyvinkin autoritäärisenä presidenttinä pidetty Alliyev Junior on isästään poiketen näillä näkymin taipumassa pahimman julkisuuden valokeilassa paistattelun jälkeen puolipresidentilliseen valtaan jossa pääministerillä ja maan kaikista asioista oikein viime kädessä ainakin teoriassa päättävän Milli Majlisin tai Milli Maclisin Puhemiehellä olisi nykyistä enemmän sananvaltaa maan asioihin.
Tuo kyseinen Milli Majlis tai Milli Maclis on muuten vanhin ja ehkä ensimmäinen länsimaistyyppinen ja sekulaarinen parlamentti islaminuskoisessa maassa historialtaan. Vanhin ja vahvin se on myös ainakin historialtaan mikäli Turkin vastaavia ei lasketa mukaan. Muiden maiden kuin Armenian kanssa ei juuri ole ollut paitsi ajoittain Iranin kanssa silloin tällöin.
Vanhaan aikaan Suomessa maahan muuttaneita azereita sanottiin sen ajan tietämyksen varassa tai sen puutteessa usein Vuorten Muslimeiksi, Vuorten Tattareiksi, Kaukasian Tattareiksi, Nokinaamatattareiksi, Mustalaistattareiksi tai Muslimiryssiksi.
Toki toisinaan positiivisemmin vain pelkiksi Muslimeiksi, Tattareiksi tai Turkin Tattareiksi joita eräässä hyvinkin tunnetussa joululaulussa siteerataan. Joitakin kymmeniä heitä tiettävästi Suomeen vanhempina aikoina saapui ja silloin kun Suomessa oli Suuriruhtinaskunta niin ajoittain azereita oli muidenkin ajoittain Suomen Suuriruhtinaskunnassa vierailleiden muslimikansojen joukossa ja tietysti talvisodassa ja jatkosodassa azeritaustaisiakin sotavankejakin saatiin silloin tällöin koska Azerbaidzhan oli aikanaan osa Neuvostoliittoa Toisen Maailmansodan aikana.
Se politiikasta ja maantieteestä.
Kilpailusta tulee kyllä hyvin mielenkiintoinen. Polttoainetta kuluu melko varmasti erittäin paljon, mutta nykyaikana ei kyllä juuri oikein edes yrittämälläkään joudu todella kunnolliseen vanhemman ajan säästöajoon joskin tietysti aina vähän säästellään kun ei ole välitankkausta käytössä. Renkaat vaikuttaisi kestävän, mutta radan ulkonäkö voi pettää. Etenkin mikäli tuo on totta kuten sanotaan, että asvaltti on tuoretta ja vedetty käytännössä mukulakivien tai normaalin maakiviainesten ja mineraalien muokkaaman tien päälle.
Kokonaan uudesta radasta kun on kyse niin pidättäydyn tuomitsemiselta vielä tämän vuoden kuten mahdollisesti tulevasta seuraavan vuoden kilpailusta joskin tietysti jälkimmäisen osalta vain mikäli tulee Bakussa hyvin harvinaista tai parhaimmillaankin harvinaista sadetta. Ja voihan se tämän vuoden kilpailuunkin tulla, mutta erittäin huono todennäköisyys sateelle kuitenkin on vaikka ainahan kesäsäässä mikä tahansa sinänsä on mahdollista. Jotenkin pitäisin kuitenkin muita kolareita, radan pidottomuutta ajoittain tai mahdollisia jarruongelmia Adelaiden radan tapaan tämän radan tulevana tyyppiongelmana.
Nähtäväksi jää, että miten käy viikonlopun jatkuessa.