Joo Kimi ei parantanut vikassa sektorissa ollenkaan. En nyt mitään isoa virhettä ollut huomaavinani, mutta jos rengas vaan antoi periksi kierroksen lopussa kun sai enempi irti alkukierroksella? Helppohan tuollainen kymmenys on silti hukataMillainen Kimin aika olisi ollut, jos vika sektori olisi yhtä hyvä kuin ekalla vedolla? Vikan sektorin aika ei tainnut parantua viimeisellä vedolla, jos oikein huomasin..?
Niin ainakin toiselle. Tässä käy niin kuin bahrainissakin.. Bottas ohi ekaan mutkaan ja sen jälkeen mercedes onnistuu hyvällä taktiikallaan tiputtamaan Kimin neljänneksi.Musta tuntuu, et Kimi lähetettiin tarkoituksella vikalle vedolle, jotta Sebille jäisi tyhjä rata. Tämän tilanteen hän hyödynsi loistavalla paalukierroksella. Huominen kilpailu lupaa hyvää Maranellon punaiselle orille.
Haastattelut hoiti vuoden 2012 GP2-mestari Davide Valsecchi.
No sehä se oliski ollut mielenkiintoista, jos olis tuuletellu, ku joka tapauksessa olivat eturivissä..Näkyi muuten Arrivabenekin olevan hieman pettynyt kun Vettel vei paalun Kimin nenän edestä.
Veikkaan että Ferrarit ajavat karkuun, jos vain pitävät startissa paikkansa.Kimin avain voittoon voisi olla se, että on Vetteliä nopeampi samalla kun Mersu antaa painetta perässä. Se pakottaisi vaihtamaan kuskien paikkoja. Täällä on helpompi ohi päästä kuin Unkarissa, niin ei sama juttu toistuisi välttämättä. Jos Ferrarit ajavat karkuun Mersuilta, en usko että aletaan vaihtamaan kuskien paikkoja tai ainakaan anneta kisata keskenään.
Q3 eka veto :
https://i.imgur.com/FWaJQQG.png
Toka veto :
[IMG]https://i.imgur.com/fHQuXNp.png[
Joten Sebi edelleenkin nopein vaikka Kimin ekan vedon vika sektori vaihdettais.
Se ero tais tulla juurikin siinä 13 mutkan ulostulossa juuri niin kuin Salo mainitsi.[/QUOTE]
Sulla on nuo kimin kierrokset väärinpäin. Näillä tiedoilla Kimi jäi toisella vedollaan reilun kymmenyksen omasta parhaastaan vikassa sektorissa. Eli olisi parhailla sektoreillaan ollut paalulla.
Q3 eka veto :
https://i.imgur.com/FWaJQQG.png[/IMG
[/QUOTE]
Eikös tämä ole ainakin kimin toka veto
Lieköhän oli viimeinen mutka ratkaiseva? Melko paljon leveämmin meni kuin Vettelillä. Pitäis vertailla Kimin ekaan vedon kolmos-sektoriin, joka oli tuhannesosissa samaa luokkaa kuin Vettelin toisen vedon vika sektori.Hups meni vedot sekaisin.
Virallisten parhaiden sectorien mukaan laskettuna Kimi olis ollut paalulla.
Parhaat sektorit :
https://www.fia.com/file/67308/download?token=nPGqgC1j
Aivan mainiota. :ahem:Valtteri- Hamilton 2-1
Itse asiassa Bottas on ollu viimeisessä viidessä aika-ajossa neljässä Hamiltonin edellä.Nopealla vilkaisulla viimeksi Button on johtanut 2-1 kolmen kisan jälkeen Hamiltonia vuonna 2010. Aika-ajoissa oli tuolloin jotain outoa, kun Hamilton sijalla 11 Australiassa ja Malesiassa vielä taaempana.
Hyvin on Valtteri siis pistänyt kampoihin kaikkien aikojen aika-ajajaa vastaan.