Formula 1 - 2023 - 20 - Meksikon GP

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14199
Onko ihan normi homma että on määritelty pakolliset kisa & Q3 renkaat?
Näytä liitetiedosto 4107
Hmm.

Vastoittain näin tietysti oli turvallisuuden nimissä, että seokset oli pakolliseksi määritelty yhtä kisaa varten.

Juuri nyt tiedä sitten, että miksi näin mikäli jälleen käytäntöä jatkettaisiin?

Varsinkin ilman ääri-ihmeitä tuskin nähdään vanhempien aikojen nk. Meksikon Rengaslottoakaan ja uudelle radalle se olisikin Mexico Cityssä käytännössä ensimmäinen kerta kun niin kävisi.

Mitä nyt vuoden 2015 paluukisaan oli vähäisesti sitä muistuttavaa tilannetta ennen sitten tilanteen normaalimpaan suuntaan menemistä ja kapeammilla renkailla oli hieman enemmän kyllä rengaskulutusta kun mitä on ollut leveämmillä renkailla.

Muuten tietysti rajoitus voisi olla/olisi voinut olla vanhempien aikojen tyyliin joskus testiä ensi vuoden renkaita ajatellen, mutta ei siinäkään juuri olisi perusteita.

PS. Kun olin juuri kysyä kisalähtöä niin näyttäisi olevan Klo 22 lähtö eli sama kuin Austinissa oli. Eli tällä kertaa ajoittain sarjan virallisilla sivuilla vähän epätarkasti ilmaistua kellon lähtöaikaa ei nähtävästi tarvitse selvitellä kysymyksin täältä kuten joskus olen tehnyt niin.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3118
Rata on todennäköisesti edelleen aika epätasainen, niin RBn takana olevilla voisi olla teoriassa vielä täällä paikka, jos RB joutuu nostamaan ajokorkeuden samalla tavalla kuin viime vkl
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9189
Onko ihan normi homma että on määritelty pakolliset kisa & Q3 renkaat?
Näytä liitetiedosto 4107
Sillä tavalla tuo on, että Q3:ssa pitää olla yksi uusi pehmeä setti käytössä. Kisaa ajatellen tuo tarkoittaa sitä, että kun renkaita luovutetaan aina harjoitusten jälkeen, niin yksi kova ja yksi keskikova pitää jättää kisaan tarjolle. Mikään pakko ei ole noita molempia kisan aikana käyttää, eli yhden stopin kisan voi hyvin vetää käyttämällä pehmeintä seosta jommallakummalla stintillä.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3118
Mielenkiintoista nähdä Checon suoritus omalla kotiradallaan.
 

Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
885
Voi jeesus mitä romuja Alfat taas vaihteeksi. Pourchaire käynyt nyt kahdesti radalla, aikaa puoli tuntia jäljellä ja taulussa nolla aikaa, kun ilmeisesti anti stall temppuilee.

Edit: vissiin kuitenkin jarruissa sittenkin tuo ongelma. Joka tapauksessa tuli nyt jo kolmannen kerran takaisin varikolle ilman aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Davros

Well-known member
Liittynyt
14.5.2013
Viestit
5732
Voi jeesus mitä romuja Alfat taas vaihteeksi. Pourchaire käynyt nyt kahdesti radalla, aikaa puoli tuntia jäljellä ja taulussa nolla aikaa, kun ilmeisesti anti stall temppuilee.
Saapahan Pourchaire todenmukaisen kuvan siitä, mitä formulat parhaillaan on, jos sattuisi sen ajopaikan saamaan. Samalla Bottas voi tyytyväisenä hymäillä, ettei paljon missannut katsellessaan tätä sessiota sivusta.
 

Corvair

Well-known member
Liittynyt
10.10.2016
Viestit
885
Bottas peräti neljäntenä vain kolmisen kymmenystä kärkiajan ajanutta Verstappenia perässä Mexicon toisissa harjoituksissa. Vettä yritti tulla pariin otteeseen mikä varmasti vaikutti osaltaaan kierrosaikojen kehitykseen vaikka slikseillä kaikki session ajoivatkin.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4713
F1 MEKSIKO 2. HARJOITUKSET 2/2

1. Max Verstappen Red Bull 1.18,686
2. Lando Norris McLaren 1.18,805
3. Charles Leclerc Ferrari 1.18,952
4. Valtteri Bottas Alfa Rom 1.18,955
5. Sergio Perez Red Bull 1.18,988
6. Daniel Ricciardo AlphaTau 1.19,002
7. Lewis Hamilton Mercedes 1.19,024
8. Esteban Ocon BWT Alpi 1.19,077
9. Oscar Piastri McLaren 1.19,163
10. George Russell Mercedes 1.19,227

11. Carlos Sainz Jr. Ferrari 1.19,257
12. Yuki Tsunoda AlphaTau 1.19,290
13. Guanyu Zhou Alfa Rom 1.19,415
14. Alexander Albon Williams 1.19,446
15. Nico Hulkenberg Haas 1.19,535
16. Pierre Gasly BWT Alpi 1.19,642
17. Logan Sargeant Williams 1.19,900
18. Lance Stroll Aston Ma 1.20,075
19. Kevin Magnussen Haas 1.20,112
20. Fernando Alonso Aston Ma 1.20,426
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3118
Mese ja AM ajanevat taas enemmän nostetulla autolla
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
4713
Haas pienellä siivellä liikenteessä?
Kakkos-sektorilla tarvitsee eniten downforcea ja kolmannella mekaanista pitoa.
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3118
F9jBdqBWIAA35mK.jpeg
Albon vetäsi n.3s nopeamman ajan kuin viime vuotinen aika-ajoaika.. hyvin on Williams kehittynyt siitä.
Saas nähdä, että ketä siellä kärjessä tulee olemaan. Sen verran sekalaista sakkia top-10
 

comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
3118
Ric yllätti isosti. Valella myös hyvä vauhti Q1
 
Ylös