Formula 1 - 2025 - 13 - Belgian GP

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Jos joku 4/5 kisaviikonlopuista menee aina pieleen, alkaa olla aika mielenkiintoista hakea vikaa lähes pelkästään muualta kuin kuskista. Onhan tämä ollut Yukille huono kausi.
Ei ole ensimmäinen kerta lajin historiassa, että niin olisi tapahtunut ja niitä on tapahtunut monia, monia kertoja.

Sitten riippuu enää vain lähinnä toimittajista itsestään kuten asianomaisista tallipäälliköistä ja muista päätöshenkilöistä, että kykenevätkö myöntämään omia virheitään.

Yleensä eivät tai kiistävät niitä viimeiseen asti. Joskus hyvin harvoin tai kun on riittävästi vuosia takana niin sitten kyllä toisinaan muistavat pahoitella tai pahoittelevat asiaa.

Onhan näitä krokotiilinkyyneleisiä paskanpuhujia nähty ennenkin.

Sitten toki mikäli kerta kaikkiaan jonkun vuoden jokin tietty automalli on huono niin silloin on erittäin vaikeaa syyttää yhtään mistään tietyn tallin kuljettajaa/kuljettajia vaikka kuinka paljon mieli tekisi.

Ellei sitten kerta kaikkiaan ole vain jokin ihan älytön syyttäjäluonteinen tallipäällikkö kerta kaikkiaan. Ja välillä sitten ei edes tallikaan syytä vaan enemmän median oma toimittajakunta/valokeilajulkisuuden edustajat.

Onhan niitä tietysti ollut mikäli Tsunodaa ajatellaan niin lajissa paljon Tsunodaakin epäonnisempia kuljettajia. Ei vain juuri tämän kauden lähtöruudukossa ehkä juurikin jo usein aiemmin mainittua Carlos Sainz Junioria ja epäonneaan liioittelevaa Fernando Alonsoa huomioimatta, mutta kovaa vauhtia tätä menoa sitä samaa linjaa on lähestymässä myös Isack Hadjar.

Hadjarin kisoja kun nyt talli alkaa mokata vähän turhan paljon putkeen.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Edelleenkään renkaat ei ole se isoin ongelma, vaan autojen kehittynyt downforce mikä nostaa radalta veden ilmaan.
Alipainevoima kuten myös se, että ajetaan maaefektiautolla. Ei toki tasapohja-autonkaan aikana ennen maaefektipaluuta paljon voitu hurraa-huutoja jaella mitä nykypäiväisempään suuntaan homma meni.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Miten Hadjar pudonnut 2.viimeiseksi?
Talli mokasi isoilta osin kaiken ajoituksellaan ja lisäksi hidas pysähdys. Ihme vain, että tästä ei huudeta herjoja pää punaisena toisin kuin eräille nimeltä mainitsemattomille kuskeille oikeastaan vähän väliä.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Helvetin naurettavaa, että vielä rolling start :D
No tästä puhuen ero oli siinä, että se toinen puolisko radasta olisi ollut hieman liian märkä lähtöruudukossa ja toinen puolisko olisi saanut vähän turhan hyvää lähtöetua puolelleen.

Lähetyksessäkin osin mainittiin.

Toki parempi ratkaisu olisi ollut vielä vähän aikaa ajaa turva-auton perässä eli sen 1-5 kierrosta, mutta enintään ehkä vähän päälle kuusi kierrosta ja ei missään tapauksessa 10 kierrosta enempää, sitten vetäyttää turva-auto pois radalta ja kunnolla kuivuneelta lähtöruudukolta tuolloin ottaa lähtö valoineen päivineen.

Näin ei menetelty ja eihän tässä kisassa vastoin pelkoja kukaan lopulta keskeyttänyt.
 
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
6272

Mitä. Olisi pitänyt viivästyttää lähtöä vieläkin enemmän? Kyllä tässä tapettiin hyvä sadekelinkisa. Aikaisemmin radalle full weteillä. Ja kyllä, full weteillä on kisattu ennenkin maaefektiaikakaudella. Ongelma on housuihin paskova tuomaristo eikä mikään näkyvyys.
 
AaaVee

Well-known member
Liittynyt
12.12.2016
Viestit
73

Joo eipä siinä kun kisa saatiin viimein käyntiin paljoa enää vesisumua autoista edes noussut. Muutamassa kohtaa rataa, eikä edes mahdottomasti. 8 kierrosta myöhemmin haettiin jo sliksejä alle.
No kaikki pääsi maaliin ja ei tosiaan taidettu edes keltaisia lippuja nähdä. Jäi kaikille hyvä mieli😂
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Mitä. Olisi pitänyt viivästyttää lähtöä vieläkin enemmän? Kyllä tässä tapettiin hyvä sadekelinkisa. Aikaisemmin radalle full weteillä. Ja kyllä, full weteillä on kisattu ennenkin maaefektiaikakaudella. Ongelma on housuihin paskova tuomaristo.
Ei kovin paljon enempää ja ehkä olisi voitu lähteä jopa aikaisemmin, mutta ei mitenkään erityisen paljon aikaisemmin. Lähinnä tuota lähtöruudukon saamista täysin kuivaksi pohdin, että vuorenvarmaksi saamiseksi olisi päättyneissä oloissa ajaa vielä sen hetken aikaa pidempään ruudukon saamiseksi kuivaksi. Kun muuten olisi ollut tosiaan tuo etupuoli tai sitten huonoimmillaan todella paljon romua kolareineen ja sijoitusparannuksia tai pudotuksia turhan suurella sattumalla luvassa.

Ei tosin nykyisillä täyden sateen renkailla paljonkaan ole ajettu. Tuomaristo ja vielä oikeammin tosiaan ainakin tämän hetken lajin virallinen lähettäjä mahdollisesti myös kilpailunjohtajana tai sitten ei on enemmän vastuussa tuosta kaikesta.

Mika Salo muuten Viaplayn lähetyksessä selvensi vihdoin ja viimein tuota paljon kyseltyä nykytilannetta kun säännöt ovat noiltakin osin jonkin verran muuttuneet aiemmasta normaalitilanteesta.

Toki Salo vähän väärin muisti nuo poikkeustilanteet sillä tuomaristo edelleen voi määrätä/nousta kapinaan lajin virallisen lähettäjän päätöstä vastaan mikäli ihan sekoillaan miten satutaan tai yritetään umpihuonoilla päätöksillä pilata kaikki.

Barcelonaan 1996 muun muassa oli tällainen kohu mistä sitten mielensä pahoitti silloinen lajin virallinen lähettäjä melkoisestikin. Siitä puhuminen laajemmin katsotaan jos jaksetaan tai puhutaan tuolla nostalgiatoikin puolella sitten suuremmin.

Salo muisti myös vähän väärin Suzukan 1994 Brundlen kolaritilanteen. Mikäli ihan olisi kunnolla osunut Bianchi-tyyliin ja tosiaan kauhakuormaimen kanssa yhteen niin ei olisi ollut Martin Brundle keskuudessamme päälle 30 vuoteen! Osui vähän muuhun kohtaan ja ikävästi ratavalvojalle kävi kyllä tilanteessa melko huonosti. Toisaalta ilman sadetta ei ikinä Brundlella mokomaa kolaria olisi sattunutkaan.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Joo eipä siinä kun kisa saatiin viimein käyntiin paljoa enää vesisumua autoista edes noussut. Muutamassa kohtaa rataa, eikä edes mahdottomasti. 8 kierrosta myöhemmin haettiin jo sliksejä alle.
No kaikki pääsi maaliin ja ei tosiaan taidettu edes keltaisia lippuja nähdä. Jäi kaikille hyvä mieli😂
No ei varmasti useimmille varsinkin sadekelin renkaista kuivan kelin renkaisiin vaihtaneille kuljettajille siellä maaliin ajaneista kuljettajista noin kenelle tahansa puolivälin paikkeilta tai Liam Lawsonia alemmas sijoittuneille kuskeille.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Tiedä sitten kun mietti tuota kaikkea niin erikoista oli muuten Viaplayn lähetyksissä kun Tsunodalla alkoi kisa mennä varikkokäynnin jälkeen penkin alle niin nostaa välillä esille ihan oikein tuo Red Bullin tallin kuskien suhteen enemmän välikeliin tai sateelle viritetymmällä autolla lähteminen ongelmaksi kuivuvalla radalla/kuivalla radalla kun oli enemmän kai siipeä autossa, mutta välillä sitten oli taas Tsunodan vaikeudet muka oma vika.

Vaihtui pikaisesti laskien ainakin sen 5-6 kertaa Juuselan ja Oikarisen selostuksissa syyllisyys/syyttömyysolettama asiaan sitten loppupuolella jälleen jääden syyllisyysnimittelyyn Tsunodaa kohtaan.

Erikoisen vähissä tuntuu olevan muiden kuskien syyllistely vaikka oli siellä välillä Oconin ja Sainz Juniorin syyttelyä mausteeksi päälle.
 
-Teme-

Vormulaattori
Liittynyt
12.10.2002
Viestit
3931
Sijainti
F1-fanikatsomo
Intereistä slickseihin vaihdossa Hamilton taisi olla ainoa selkeästi vaihdossa voittanut kuski, eteenkin kun oli vielä se heikommalla sijalla kisassa ollut. Kaikki muut ”2.kuskit” hävisivät kun joutuivat ajamaan kierroksen pidempään
 
En Viaplayta katso, mutta gridillä peiliä ehkä eniten tarvitsee Sainz. Kaveri parkuu tänäkin päivänä sitä miksei Red Bull ollut kiinnostunut hänestä. Pitäisi varmaan ensiksi laskea ego sille Kouvolan miljöön tasolle ja lähteä tekemään töitä ja edes peitota ensin Verstappenin myllyttämä Albon.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
6684
Intereistä slickseihin vaihdossa Hamilton taisi olla ainoa selkeästi vaihdossa voittanut kuski, eteenkin kun oli vielä se heikommalla sijalla kisassa ollut. Kaikki muut ”2.kuskit” hävisivät kun joutuivat ajamaan kierroksen pidempään
Nousihan Hulkki myös hyvin siinä.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Tosin kun miettii vielä tuota Red Bullin tilannetta tämän päivän lopulta onneksi täysin pistein päätettyyn Span kisaan neljän vuoden takaisen farssin välttäen ainakin puolittain osin tietyllä tapaa ja lopulta kokonaan kyllä niin kyllä sen näki, että Lawsonin tapainen taktiikka olisi pitänyt valita.

Lisäksi mikäli kerran aivan pakko oli yrittää Tsunodan suhteen sitä mitä yritettiin ajoituksella niin ainoa muu juttu tehdä kuten tehtiin olisi ollut ehkä jopa ottaa Red Bullilta tuplapysähdys.

Siinä olisi ollut väliä ja ennen kaikkea olisi ollut varikkomiehistö paljon valmiimpi eikä olisi sitten tullut sitä välitöntä mokailun tunnetta niin helposti liikepelissä.

Tämä oli muun viikonlopun mentyä aikoihin sitten Tsunodalla hyvin ehkä ainoaa vapaata harjoitusta ja osin varauksella pienoiskilpailua huomioimatta hyvin niin todella, todella pirullinen paikka ottaa Red Bull-ajan ensimmäinen huono pysähdys.

Tähän asti vaikka kisat olisivat sujuneet miten huonosti tahansa niin pysähdykset ovat olleet hyviä ja nopeita. Nyt oli aina huonoon pysähdykseen asti hyvä kisa.

Melkein välillä jopa toivoi punaista lippua tai edes vaikka pistepuolitusta, että Tsunodalle olisi tullut pisteitä tai näin käyden kuten kävi niin edes muille vähemmän pisteitä niin ei takamatka olisi taas niin hirveä.

Suunta kuitenkin aivan viime kisoissa on ollut oikea ja toivottavasti elintärkeästi Hungaroringillä tilanne jatkuisi yhtä myönteisenä ja viimein tulisi pisteitä.

Ongelmana tietysti on myös Red Bullin oikukkaan automallin käytös todella vaihtelevasti kisasta kisaan kun sama ongelma osin on ollut ihan Max Verstappenillakin ja sitten tietysti taas tallin suunnalta mokailun tapahtuminen jossakin aikaisemmassa kohtaa viikonloppua.

Red Bull sai viimein uusia päivityksiä tai niitä on voinut käyttää myös Tsunodankin autossa jossain määrin eikä vain ja ainoastaan Verstappenin autossa kuten tähän asti.

Silti on vain ihmetellä saanut varauksella ehkä Silverstonea huomioimatta, että miten pitkästä aikaa vihdoin ja viimein Red Bullin automalli sitten nyt Spassa toimi omien oikkujensa kanssa niin hyvin kuin toimi ja kun pitkään aikaan ehkä sitten varauksella viimeksi osin Imolassa näin hyvin on molemmilla kuskeilla niin miten niin hirveän vaikeaa ja toimimatonta se on sitten ollut siis varauksella yhtään Imolasta eteenpäin ollut saada autoa toimimaan?
 
-Teme-

Vormulaattori
Liittynyt
12.10.2002
Viestit
3931
Sijainti
F1-fanikatsomo
Mekies julkisesti pahoitellut Yukin varikko kämmiä. Tsunoda kutsuttiin varikolle just portilla eikä ehtinyt kurvata Maxin perässä samalta kierrokselta sisään
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15473
Mekies julkisesti pahoitellut Yukin varikko kämmiä. Tsunoda kutsuttiin varikolle just portilla eikä ehtinyt kurvata Maxin perässä samalta kierrokselta sisään
Hyvä, että pahoitteli. Lienee ensimmäinen tai ensimmäisiä kertoja tällä kaudella kuin pahoittelee tallipäällikkö virheitä. Muuten on vain ollut jotain epämääräistä myhäilyä tai muuta ongelmaa niin olevinaan tai sitten syyttelyä ja milloin ei niin rivien välistä käytännössä kuin syyttelynä pidettävää juttua ollut näissä asioissa. Ja eihän syyttelijänä aina ollut itse edeltävä tallipäällikkö vaan sitten eräs toinen 'johtohahmo' ja muutoin sitten jostain syystä japanilaisesta pitämättömät toimittajat ja median muu herjahuutelusakin edustajat.

Olisivat siis yrittäneet tänään tuplapysähdystä. Sitä samaa juuri mietin, että mitä olisi aiemmin kannattanut tehdä. Eli päälle mokattiin vielä ajoitus ja kaiken kruunasi se vuoden ensimmäinen hidas pysähdys sitten kuitenkin kaikkiin aiempien kisojen nopeisiin pysähdyksiin nähden menipä niissä hyvin tai huonosti. Huonosti viime aikoina, mutta on ollut hyviäkin kisoja koko vuotta katsoen.
 
speedster?

Well-known member
Liittynyt
11.12.2007
Viestit
559
Sekä sprintti että pääkisa osoittivat, että Norrisin mestaruushaaveet kariutuvat jos kaveri ei löydä kovuutta ja tylyyttä ajamiseensa.
 
Ylös