Tää on aika mielenkiintoinen. Voi olla, et Hamilla tosiaan oli jonkinlainen power-issue, mut on outoa, ettei siitä ole raportoitu esim. hänen itsensä toimesta tai tallin.
Koska yleensä varsinkin kuljettajat ovat melko innokkaina sanomaan teknisistä murheista jos ei pärjää tallikaverilleen. Niin ja näin, Ham sai tietenkin massiivisen edun stoppaamalla SC:n aikana. Mutta kun hän taisteli heti SC:n jälkeen kovasti, niin ehkä hän siinä kulutti renkaitaan liikaa myös.
Ehkä on myös huomioitava se fakta, että myös viime kaudella Ham oli todella vahva Kiinassa, ja Lec sen sijaan sanoi ihan suoraan, "en ole koskaan ollut kovin hyvä täällä". Toivottavasti Ham ei vaan masennu taas jos jää hieman Lecin vauhdista silloinkin kun kaikki toimii.
Olisi ehkä hyvä ymmärtää Räikkösen lailla, että ikä tekee tehtävänsä - joillekin nopeammin, joillekin myöhemmin - ja että ei ole häpeä hävitä gridin erään nopeimman kuljettajan tallikaverina.
Niin, että sitten voisi vaan nauttia kilvan ajosta niin kauan kun se on mielekästä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos Ham häviää Lecille niin hän ei nauti tilanteesta pätkääkään. Onhan se toki 7-kertaiselle maailmanmestarille ihan ymmärrettävää. Mut reality-check olis paikallaan ja luulen, että hänen täytyy itse ymmärtää se. Kukaan ei hänelle mene sanomaan, että nythän on niin, että nauti siitä, ettet pärjää tallikaverille.