Kuinka se turva-auto oli alikäytetty? Kierroksia ei tietenkään kannata tuhlata turviksen takana, että punaista lippua vaan jos kisassa on selkeästi tiedossa pitkä katko. Näinhän tehdään nykyäänkin. Yhden ainutta vakavaa onnettomuutta en muista esim. tuplakeltaisten takana, mitä nyt se Bianchin mälli kaatosateessa. Tuplakeltaisiahan ei nykyään kisassa edes käytetä vaan se on aina VSC tai turva-auto.
Kyllä se turva-auto on nykypäivänä ylikäytetty ja siitä juuri juontaa selostajien marina. (Plus toki myös siitä, että brittikuski jäi kakkoseksi eikä saanut haastaa voitosta.)
Aika paljonkin ja etenkin turva-auton lajiin uudelleen palaamisen 'isän' Charlie Whitingin edeltäjän ja edeltäjän edeltäjän toimesta.
Roger Lane-Nott ja Roland 'Rolle' Bruynseraede olivat tosiaan nuo edeltäjät näin esimerkkinä menemättä tämän enempää historiaan. Saattaisi lajissa olla ollut 'hieman' enemmän turva-auto esiintynyt mikäli vain olisi Whiting jo heti vuodesta 1992 lähtien saanut olla tätä yhtä asiaa mitä hän oli vasta vuoden 1996 lopulta lähtien virkaatekevänä ja vuoden 1997 alusta lähtien:
Lajin Virallinen Lähettäjä.
Lajin Virallinen Tekninen Tarkastaja tuohon aikaan Whiting ikävä kyllä oli vaikkakin sai toki olla uudelleentulossa mitä turva-autoon tuli niin aina kisoissa 'pelkääjän' paikalla varsinkin alkuvuosina tuota uudelleentuloa. Sittemmin alkoi jäädä vähän enemmän sivuun kun häntä alettiin jo sovitella sitten tuohon tunnetumpaan virkaansa vähitellen ja varsinkin vuodesta 1995 lähtien.