Formulat voivat ratkaista MTV:n kohtalon
Ruotsalaisen Bonnier-konsernin tilinpäätös paljasti MTV:n ahdingon jatkuvan jo kuudetta vuotta peräkkäin.
Vaikka Bonnierin omistaman MTV:n kanava on Suomen toiseksi katsotuin heti Ylen TV1:n jälkeen, yhtiö ei ole onnistunut kääntämään tulostaan voitolliseksi. Liiketuloksen tappiot syvenivät viime vuonna entisestään lähes 22 miljoonaan euroon. Yhtiön oma tilinpäätös on luvassa ensi viikolla.
Markkinointi&Mainonnalle toimitusjohtaja Jarkko Nordlund selitti tappiota mainostulojen putoamisella. Ongelma on piinallisen tuttu niin printin kuin televisionkin puolella. Lääkkeeksi on tarjottu innovaatioita, mihin Nordlund selitti myös uponneen rahaa.
Ohjelmapuolella innovoinnista ei vielä näy jälkiä. Tv:tä katsellaan yhä useammin muilla laitteilla, mutta MTV:n katsotuin nettiohjelma on edelleen tv:n vakiosuosikki Salatut elämät. Yle sen sijaan on onnistunut houkuttelemaan vain Yle Areenassa näkyvillä Skam-sarjan tapaisilla löydöillään runsaasti uutta nuorta yleisöä.
MTV:n rahoja on laitettu maksulliseen C More -palveluun, jonka kautta katsotaan elokuvia, sarjoja – ja formuloita. MTV on omistanut F1-kisojen tv-oikeudet Suomessa vuodesta 1994.
Formuloiden menetys maksulliselle puolelle oli karvasta kalkkia faneille, mutta maksullisista ohjelmista se tuo todennäköisesti parhaiten rahaa MTV:lle. Korvasiko maksumuuri kuitenkaan mainostulojen menetystä, sitä on vaikea sanoa. Monia vähemmän innokkaita faneja se ajoi pois ruudun ääreltä. Formuloiden kansainväliset tv-oikeudet siirtyivät reilu vuosi sitten kisojen uudelle omistajalle Liberty Medialle. Vanha sopimus kattaa Maikkarilla vielä vuoden 2018, mutta edessä ovat uudet neuvottelut uuden omistajan kanssa.
Nämä neuvottelut voivat olla Maikkarille todellinen game changer, pelinkääntäjä.
Ei ihme , että Nordlund on toimitusjohtajan pestinsä alusta asti puhunut yhteistyöstä tv-alan eri toimijoiden kesken. Niin formuloiden kuin isojen kansainvälisten tv-tuotantojenkin hankintahinnat voivat uudenkarheina olla summia, joiden maksamiseen yhdelläkään suomalaisella tv-yhtiöllä ei ole varaa – ainakaan yksin.
Liberty Media on jo järjestämässä joillekin markkinoille suoran nettistriimauksen ainakin osasta kisoja. Tavoitteena ei ole kilpailla tv-oikeuksien ostajien kanssa, mutta jos hinta on liian kova tai Liberty Media ei halua MTV:lle enää yksinoikeuksia, voi MTV:n kallis lypsylehmä kuivahtaa.
Suomalaiset ovat urheilijakansaa, joka katsoo isot tapahtumat suorana lähetyksenä. Ilman urheilua ei MTV:kään pysy hengissä.