Forumilainen kommenttikiteytymänä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dominic
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olin Saija Palinin, Vanessa Forsmanin ja Nina Aution ympäröimänä. Kullakin oli hallussaan pilli, Saijalla vihreä, Vanessalla keltainen ja Ninalla, niin, tietenkin punainen. Imimme toisiamme pitkät tovit niin että he ensin minua ja minä sitten heitä intohimoisesti. Poskeni lommoillessa sattui myös käymään niin, että letkuni rupesi jo hieman tahdottomasti nytkähtelemään.
Tämä oli vasta alkua, sillä aivan kohta miekkamieheni torhistautui kunnon laukkaan tyttösten asettautuessa pyramidiasentoon eteeni. Ammensin läheisestä vesipisteestä käsieni kuppeihin hieman virkistävää hookaksoota ja tiputtelin sitä tippa kerrallaan Saijan ja Vanessan niskoille. Vesikuplat matelivat alaspäin kohti selkää inhottavan kiusoittelevasti. Ninan kohdalla kokeilin toista lähestymistapaa. Otin vettä suullisen ja purskuttelin sitä hänen antavaan dekolteeseensa. Kun elämän eliksiiri valui kupla kuplan jälkeen verkkaisella tahdilla kohti rintavakoa, olinkin jo mennyttä miestä ja täysin valmiina antautumaan vauhkoon horisontaaliseen paritanssiin kuin kiimainen Åke Blomqvist ikään.
 
Ei muuten ole mikään enää ennallaan. Saija Palinilla on lapsi, näin sen jossain TV5:n hömppäohjelmassa, jota katsoin muna kädessä kun kuulin, että Saija on siinä! En saanut enää nousemaan vaikka ajattelin Saijaa synnyttämässä mukulaansa.. Pillu levinneenä äärimmilleen.. kieltämättä kyllä hiukan kuitenkin kiihotti..
Fiilikseni nousi kun käänsin kanavaa ja satuin katsomaan nelosen säätiedotusta. Siellä on nuori kaunis säätyttö Anniina ja hänen terhakkaat rinnat valkoisen tiukan topin alla oi veljet sentään. Jauheliha on niin ysäriä joten kävin ostamassa broilerin fileitä pari kiloa. Muotoilin niistä pari mukavan kokoista palluraa ja liimasin perunaliimalla kiinni isoon joulukinkkuun. Oi jestas kun tämä luomus näytti samalta kuin säätytön paljas yläosaton keho. Otin munan esiin ja työnnyin "rintojen väliin". Ei kestänyt kauaa kun laukesin kerran kaksi kolme.. Huhhuh.. Vähän pisti hikoiluttamaan..
 
Tuleeks vielä?

Tulee.

Ostin 40 kg sikanautajauhelihaa. Muokkailen siitä Saija Palinia itselle kumppaniksi. Olis pitänyt ottaa pari kiloa lisää, niin olis saanut kunnon tuutit tehtyä hälle. Sellaiset kuppi DD:t. Innolla odotan Saijan viereen asettumista illalla.
 
Oho, vielä pitäs tuomarin jaksaa lukea teidän onnettomat sepustukset.
 
Unohdinpa kuitenki illalla... Voittajaksi seuloitui Albert Oil.
 
On mielestäni epäreilua, että "imitoitavat" hahmot pääsevät itse kirjoittamaan kommenttinsa Alpun nickillä.

Nytkin oli Alppu lahjonut dzeidzein Saija Palinin pilluhiellä kirjoittamaan tuon kommentin Alpun nimissä.
 
Menepäs Alppu sinne sillan alle kun olet aina siellä sillan alla senkin pulsu!

Ja haista DSQ paska kun olet ihan kusipää!

Heh, ja Joni sen kun ottaa kuvia, onpa pelle!

Mitäkäköhän on forumin konsesus paavo17:stä, että vois sitten komppailla? Hankalaa tämä persekärpäsen elämä.
 
Olette kaikki minua tyhmempiä.

Uuno Armeijassa on maailman paras leffa. :D Niin oivaltavaa huumoria.
 
Ajelen vain yli 700 hevosvoimaisilla uusilla jenkeilla, vaikka henkinen ikäni saikin vasta eilen mopokortin.
 
Taso ei ollut kovin hyvä, sillä ao. kaksi parastakin sortuivat subjektiivisen mielipiteen reflektointiin eli laittoivat imitoitavan suuhun sanoja, joita en usko sieltä löytyvän.

Menepäs Alppu sinne sillan alle kun olet aina siellä sillan alla senkin pulsu!

Ja haista DSQ paska kun olet ihan kusipää!

Heh, ja Joni sen kun ottaa kuvia, onpa pelle!

Mitäkäköhän on forumin konsesus paavo17:stä, että vois sitten komppailla? Hankalaa tämä persekärpäsen elämä.

Ajelen vain yli 700 hevosvoimaisilla uusilla jenkeilla, vaikka henkinen ikäni saikin vasta eilen mopokortin.

Kyllähän tämä nyt kummiskin Azizille menee, sillä se oli kiistatta hauska.


Albert Oil 11
Pyryf 5
Jacques 3.5
kouvotsvoni 3
Burb 3
markoj 3
Aziz 3
JPP 2
PekPoy 2
Mosse 2
Dominic 2
Racer X 2
PuoliPöhkö 1
Tsuhna 1
FW08 1
Nipsuhuuli 1
P1rai 1

Semianalisoidut:
Olga
Pyryf
Runar&Kyllikki
Mosse
markoj
FW08
Timanfaya
Mangelo
kouvotsvoni
FO110K
PuoliPöhkö
Joni
Hartsa76
Mehe Rienarsuo
Troy
JayR
Sue_me
Albert Oil
tmoi
Kurski
Dominic
Ässämies
burb
CCMK
OoPee
Toxicity
jaska
Jacques
Andy
Trullinkaasu
Nipsuhuuli
Formulanomi
Il Tempo Gigante
Matxi
Kaktus
Racer X
Knoukka
JPP
AJ
Antti
Tsuhna
Timo Toikki
Jjusban
Sam
dzeidzei
P1 Rai
 
Ylös