Forumin Paskin Oma Keksimä Vitsi 2014 -kisa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja DSQ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Unohdit Joninkin ennen avioliiton satamaan purjehtimistaan suosiman sooloilutoiminnan.

-90 luvulla se koki jonkinasteisen renesanssin. Esim. Satriani ja Vai.
Jonin sooloura sijoittui tosin seuraaville vuosikymmenille, jolloin se oli auttamatta vanhanaikainen genre, paitsi pienissä piireissä, joihin nämä yleensä sitten jäävätkin hard core harrastajien ylläpitämiksi.

Sellaisen kriminalisointi olisi silti epähumaania. Kyllä kaikkien kukkien on saatava kukkia, myös siankärsämön ja tatin, vaikkei se kukka olekaan.
 
Koivu ja tähti sai pohjanmaalta kilpailijan.

520x0_bff26d_f9add5_laurithkjajohanna.jpg
 
Ei taida noita kahta saada enää tommoseen kuvaan, ainakaan kovin halvalla :frank:

Eikös Lauri/Jarkko luopunut omista oikeuksistaan Elonkerjuun suhteen aika täydellisesti. Mitä haastattelua vain kuulin aikoinaan ratiossa.
 
Eikös Lauri/Jarkko luopunut omista oikeuksistaan Elonkerjuun suhteen aika täydellisesti. Mitä haastattelua vain kuulin aikoinaan ratiossa.

Voi olla, en ole ihan niin hyvin perillä noista kuvioista, mutta jostain vaan muistan lukeneeni, että toi mimmi vittuuntui aika pahasti.
 
Voi olla, en ole ihan niin hyvin perillä noista kuvioista, mutta jostain vaan muistan lukeneeni, että toi mimmi vittuuntui aika pahasti.

Kaipa se oli ainoa, joka tajus, että Elonkerjuu ei ole Elonkerjuu ilman tähkää.
 
OoPee on yllättävän hyvin kartalla suomimusagenrestä. Olisinkohan itse vuosien esim. Fidzissä asustelun jälkeen. Se jää nähtäväksi.
 
Ai niin muuten menik...EN MÄ SINNE OLE MENOSSA!! Paitsi tietysti Howdya ja Jjusbania moikkaamaan vierailutunneilla joka toinen torstai.
 
OoPee on yllättävän hyvin kartalla suomimusagenrestä. Olisinkohan itse vuosien esim. Fidzissä asustelun jälkeen. Se jää nähtäväksi.

Netti, Iltapäivälehdet, spotify, nettiradio.. nykypäivänä aika helppoa. Olkkarin viritinvahvistinkin taitaa nettiradion, joten vois silläkin halutessa kuunnella melkein mitä tahansa suoamalista radiokanavaa, kännykkällä sama TunesInillä, treenatessa tullu sillointällöin kuunneltua tuon kautta Radio Novaa.

Mutta en mä siltikään kovin hyvin kartalla ole, mutta tota Elonkerjuuta tullu jonkin verran kuunneltua kuten nyt tässä viimepäivinä Haloo Helsinkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Lewis Carl Hamilton, joka onnistui tuhrimaan "varman" maailmanmestaruuden kaudella 2007 loppukauden tunaroinneillaan ja onnistui melkein toistamaan saman kaudella 2008 kertoo, että hänen tallikaverinsa, joka johtaa MM-sarjaa yli 20 pinnalla ei kestä paineita.
 
- Miksi Brigitte Niel Senin pihalla ei kasva kukkia?
- Koska Jesus Puras ne.

- Miksi Sylvester Stallo Nenin lattialla ei pidetä enää mattoja?
- Koska Pasi Nieli Käine.
 
Ylös