Fujin GP 2008 - Jälkipuinnit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kouvotsvoni
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hamilton oli Kimin takana. Kimi oli juuri kääntämässä mutkaan kun Hamilton "sukelsi" imusta. Silloinkin pysytään yleensä radalla, nyt ei pysytty edes radalla.

Katsot kokoajan ajoa Hamiltonin kannalta, siinä vaiheessa kun Hamilton siirtyi imusta rinnalle aletaan jo kääntämään mutkaan. Tuon näkee jo sokeakin, miksi väittää? Tuossa kun sanoin, että etusiiven pitäisi olla vähintään takarenkaiden kohdalla, niin tietenkin ennen kuin aletaan kääntämään mutkaan.
Kuten tuosta ylle tahmatusta pätkästäkin näkee, niin tämä on roskaa. Lewis tulee kyllä rinnalle suht aikaisin - tuossa kohdassa ei varmuudella aleta vielä mutkaan kääntämään. Mikäli tilanne olisi tapahtunut kuten väität, Kimi tuskin olisi tajunnut väistää.

Joka tapauksessa itsepäisemmänkin täytyy pikkuhiljaa uskoa, ettei Hamilton joko ole kovin fiksu tai sitten hermojen hallinnassa todella on ongelmia. Lewisin otteista tulee Schumi mieleen useammallakin tavalla, mikä ei toki ole pelkästään huono asia. Kyynärpäitä voisi silti käyttää rahtusen vähemmän.
 
Kimi oli juuri kääntämässä mutkaan kun Hamilton "sukelsi" imusta. Silloinkin pysytään yleensä radalla, nyt ei pysytty edes radalla.

Katsot kokoajan ajoa Hamiltonin kannalta, siinä vaiheessa kun Hamilton siirtyi imusta rinnalle aletaan jo kääntämään mutkaan. Tuon näkee jo sokeakin, miksi väittää?
Kaikki on suhteellista. Normaalia ajolinjaa ajettaessa jarrutuspaikka on hieman ennen radan poikki kulkevaa valkoista viivaa. Ainakin Räikkösellä. Valkoisen viivan kohdalla jarrutettaessa normaalilla ajolinjalla auto saattaa vielä kääntyä mutkaan. Tämä harjoituksista kerätyn materiaalin mukaan.

Nyt molemmat, sekä Räikkönen että Hamilton olivat selkeästi radan keskikohdan oikealla puolella, joten perinteinen jarrutuspaikka ei päde. Hamiltonin onboardista näkyy kuinka hän siirtyy radan sisäpuolelle juuri ennen kuin Räikkönen jarruttaa - verrattaen aika-ajoihin ja harjoituksiin suhteellisen aikaisin. Hamiltonkin jarruttaa tavallista aikaisemmin - ennen valkoista viivaa, koska hän on niin sisällä, ettei auto voi kääntyä ilman, että se suorittaisi maagiset 360 astetta ensimmäisen mutkan apexissa. Hamiltonin auton eturengas menee lukkoon puoli auton mittaa ennen valkoista viivaa, mikä aiheuttaa sen, että auto 22 liukuu kokonaan ohi apexin. Hamilton kuitenkin oli Räikkösen rinnalla siinä kohdassa, missä normaalilla ajolinjalla (ainakin Räikkösellä) oli jarrumerkki. Siksi en oikein ymmärrä Kimin kommenttia.

Aikaisemmin siitä, että toinen kuljettaja on lähdössä estänyt toista kuljettajaa leikkaamasta mutkan apexiin, ei ole rangaistu. Aikaisemmin siitä, että eturivistä lähteneet kuljettajat ovat kolaroineet ensimmäisessä mutkassa ja päässeet jatkamaan, ei ole rangaistu. Esimerkkinä tapaus David Coulthard ja Mikä Häkkinen Spassa 1999.

Vihdoinkin näin Massan ohituksen Webberistä onboard-kameran kautta. Massa ylittää selvästi valkoisen viivan eli radan reunan ja sen lisäksi vielä ajaa kilpaa varikon ja radan erottajalla. FIA:n kieron ajatuksen juoksun mukaan Massa poistui radalta, sai siitä hyötyä ohittaen kuljettajan, mutta se on täysin hyväksyttävää. Aika jännää... :rolleyes:
 
Kuten tuosta ylle tahmatusta pätkästäkin näkee, niin tämä on roskaa. Lewis tulee kyllä rinnalle suht aikaisin - tuossa kohdassa ei varmuudella aleta vielä mutkaan kääntämään. Mikäli tilanne olisi tapahtunut kuten väität, Kimi tuskin olisi tajunnut väistää.

http://www.formula1.com/news/headlines/2008/10/8530.html

Katso tuo video, kelaa siihen kohtaan kun alkaa Hamiltonin onboard kuvakulma lähdöstä. Totta hitossa se on rinnalla silmänräpäyksessä kun hyökkää imusta, kun toinen alkaa jarruttamaan ja kääntämään kohti mutkaa. Miksi luulet Kimin kääntäneen kohti Hamiltonia ensin? Huvikseen? Blokata jo rinnalla oleva auto? Eiköhän tarkoitus ollut kääntää mutkaan ja siinä vaiheessa Hamilton oli JUURI hyökännyt viime hetkellä IMUSTA, eli sukelsi ja syvälle.

Onko mutkan jarrupaikassa rinnalle tuleminen imusta mielestäsi suhteellisen aikaisin? Oliko tämä vitsi, en nähnyt hymiötä?

Oli todella lähellä, että ehti väistämään. Taisi olla vähän onneakin mukana.

Itselleni asia on kuitenkin päivänselvä.
 
Viimeksi muokattu:
eihän tuon väittämän mukainen hämiksen ajolinja päde, ellei vauhti sovi valitulle ajolinjalle. Sitähän Kimikin ihmetteli, vauhtia. Jos taas valitsee ajolinjan poikki kaarteen ( esim. mennäkseen parkkiin radan toiselle puolelle ), pitäisi päästää kilpaa ajavat ensin kääntämään alta pois.
 
Miksi luulet Kimin kääntäneen kohti Hamiltonia ensin? Huvikseen? Blokata jo rinnalla oleva auto? Eiköhän tarkoitus ollut kääntää mutkaan ja siinä vaiheessa Hamilton oli JUURI hyökännyt viime hetkellä IMUSTA.

Onko mutkan jarrupaikassa rinnalle tuleminen imusta mielestäsi suhteellisen aikaisin? Huumorimiehiä?
Hamiltonin rinnalletulon ajoituksessa en tuonkaan perusteella kykene näkemään mitään väärää, sillä itse linjanvaihto on onboardin mukaan ennen jarrutusta ja Kimin sisäpuolella on tilaa. Kimi ehtii vielä ensimmäisen väistöliikkeen jälkeenkin muuttaa linjaansa uudelleen ulommaksi ennen kuin aloittaa itse mutkaan kääntämisen, jonka joutuu keskeyttämään Hamiltonin pitkäksi menneen jarrutuksen takia. Ennen ensimmäistä väistöä Kimin linja ei ole radan mukaan vaan vinosti sisäkaarteeseen päin, minkä takia hän linjaansa muuttaa.

Eikös jarrutuksessa rinnalle tuleminen ole aika jokapäiväistä? Tähän asti olen kuvitellut tärkeää olevan erityisesti oman linjan valitsemisen ennen jarruille hyppäämistä. Minusta Hamiltonin ajamisessa ei ollut moitittavaa jarrutuksen ajankohtaa lukuunottamatta.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli vain mieleen tuosta Hamiltonin rangaistuksesta, että eikös säännöissä sanota tuosta turva-alueiden käyttämisestä jotakuinkin niin notta jos ajelet niitä hyväksi käyttäen, tulisi sinun palata sille paikalle, jolla olit ennen tätä tilannetta, eli tässä tapauksessa Hamiltonin olisi pitänyt palata Kimin taakse radalla..?

Menikö päin... :alppu:
 
Eikös jarrutuksessa rinnalle tuleminen ole aika jokapäiväistä? Tähän asti olen kuvitellut tärkeää olevan erityisesti oman linjan valitsemisen ennen jarruille hyppäämistä. Minusta Hamiltonin ajamisessa ei ollut moitittavaa jarrutuksen ajankohtaa lukuunottamatta.

Jos Hamilton olisi jarruttanut ajoissa, niin ei olisi päässyt Kimin rinnalle...

Kyllähän sillä oli jo ennen tuota tilannetta tuuria, että Kovalainen kerkesi väistämään kiilausliikkeen...

Kyllä se tuolla tyylillä aiheuttaa vielä joskus rytinää, jos ei olisi ensin Heikki väistänyt ja sen jälkeen Kimi tehnyt saman, niin olisi tullut romua aika paljon...
 
antaakohan Ferrari käskyn Kimille ajaa agressiivisesti Hamiltonia vastaan tulevaisuudessa. Tuossakin Kimi ois voinut kääntää kurviin sisään ja molempien kisa ois ollut siinä ja vika ois ollut vielä Hamiltonin.

Kyllähän Massa Kovalaisen pieksee ja täten tallipisteetkin Ferrarin eduksi.
 
Tuli vain mieleen tuosta Hamiltonin rangaistuksesta, että eikös säännöissä sanota tuosta turva-alueiden käyttämisestä jotakuinkin niin notta jos ajelet niitä hyväksi käyttäen, tulisi sinun palata sille paikalle, jolla olit ennen tätä tilannetta, eli tässä tapauksessa Hamiltonin olisi pitänyt palata Kimin taakse radalla..?

Menikö päin... :alppu:
Miten tuon nyt ottaa. Vaihtoehtoisesti olisi voinut palata kakkossijalle, jolla oli ennen tuota tilannetta :ahem:.
 
antaakohan Ferrari käskyn Kimille ajaa agressiivisesti Hamiltonia vastaan tulevaisuudessa. Tuossakin Kimi ois voinut kääntää kurviin sisään ja molempien kisa ois ollut siinä ja vika ois ollut vielä Hamiltonin.

Kyllähän Massa Kovalaisen pieksee ja täten tallipisteetkin Ferrarin eduksi.

Jaa, paha sanoa, mutta luulisin, että kuskeilla (paitsi Hamiltonilla) on sen verran itsesuojelu vaistoa, ettei huvikseen kolaroi lähdön jälkeen ensimmäisessä kurvissa, koska sieltä on kuitenkin tulossa 20 autoa konttiin, voi saada kolauksen myös fyysiselle puolelle...
 
Eikös jarrutuksessa rinnalle tuleminen ole aika jokapäiväistä? Tähän asti olen kuvitellut tärkeää olevan erityisesti oman linjan valitsemisen ennen jarruille hyppäämistä.

Kyllä, mikäli olet jo edellä olevan auton vieressä, etkä imussa. Silloin kun näet on huomattavasti kovempi vauhti kuin edellä ajavalla. Myös edellä ajava on nähnyt silloin tilanteen jo hyvissä ajoin.

Minusta Hamiltonin ajamisessa ei ollut moitittavaa jarrutuksen ajankohtaa lukuunottamatta.

Jarrutuksen ajankohtaa lukuunottamatta? Siinäpä se lyhyesti, noin ei voi ajaa jos aiot pysyä radalla ja olla aiheuttamatta kolareita. Miksi Hamilton veti turva-alueelle jarrut lukossa? Hamiltonin olisi pitänyt siirtyä imusta paljon aikaisemmin rinnalle ja jarruttaa aikaisemmin, mutta silloinhan ei olisi enään päässyt "ohi".

Yksinkertaisesti tuollaisessa tilanteessa ei pysty enään ohittamaan asiallisesti. Siinä on takana tuleva liian myöhässä. Ainut vaihtoehto on tuollainen syvälle sukeltaminen.

Sitten vielä kysymys, jos tuo on mielestäsi suhteellisen aikaisin, niin milloin on myöhäistä sitten? Jos jo nyt mentiin jarrut lukossa turva-alueelle. Mutkan apexin kohdalla imusta siirtyminen rinnalle vai jopa turva-alueella? ;)

Mitähän Hamilton valittaisi, jos häneen käytettäisiin omia lääkkeitä? Toisaalta en toivo, että muut alkavat ajamaan samalla tavalla. Mielummin vaikka asiallista side-by-side kisaa ja itse ohituksia vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän Hamilton valittaisi, jos häneen käytettäisiin omia lääkkeitä? Toisaalta en toivo, että muut alkavat ajamaan samalla tavalla. Mielummin vaikka asiallista side-by-side kisaa ja itse ohituksia vähemmän.

Valitustahan ollaan jo kuultu, kun syytti Massaa siitä, että ajoi tahalteen hänen päällensä. Anto hyvät argumentit muille loppu urakseen valittaa hänen, joskus täysin järjettömästä ajostaan.

Kyllä Hamilton ajotavassa on jotain vikaa, kun niin moni kuski on siitä jo sanonut. Mutta, kun itse kokee takaiskun, kun toinen ajaa lähes yhtä röyhkeästi ollaan syyttämässä heti ties mistä.
 
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/10/732575

Lisää kritiikkiä nousukkaalle. Tällä kertaa arvostelemassa kaksi kuljettajaa, joita ainakin itse arvostan suuresti, eli Webber ja Trulli.

Tosin hieman kummastuttaa tuo Trullin kommentti, että viimeisenä olult Hamilton pidätteli Trullia takanaan 2 kierroksen ajan tämän Trullin johtaessa kilpailua. Eikös siniset liput estä tälläisen ongelma?
 
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/10/732575

Lisää kritiikkiä nousukkaalle. Tällä kertaa arvostelemassa kaksi kuljettajaa, joita ainakin itse arvostan suuresti, eli Webber ja Trulli.

Tosin hieman kummastuttaa tuo Trullin kommentti, että viimeisenä olult Hamilton pidätteli Trullia takanaan 2 kierroksen ajan tämän Trullin johtaessa kilpailua. Eikös siniset liput estä tälläisen ongelma?

Kyllä niiden pitäisi estää, eli KoC ei huomioinut niitä, joten siitäkin olisi pitänyt antaa rangaistus; käsittääkseni olisi jopa pitänyt liputtaa ko. kuljettaja ulos kisasta?
 
Kyllä tuota videota joutuu kattomaan muutaman kerran eri kulmista ennen kuin homma aukeaa. Tosiasia on se, että suuronnettomuus oli todella lähellä. Sen esti oikeastaan Kimin itsesuojeluvaisto, jonka takia hävisi myös kisan. Tosin hävittävänä olis ollu jopa henki, joten aika hyvä valinta.

Oliko tuo nyt sitten rangaistava juttu? Täällä on käsitelty tuota monesta näkökulmasta ja kaikilla hyvät argumentit. Minusta tuo oli annettu rangaistus oli oikea ja samaa mieltä on myös monet kuljettajat. Hamiltonin ajo on täysin vastuutonta ja ylimielistä. Toisia ei kunnioiteta ja annetaan palaa mistään välittämättä. Tällä menolla ollaan matkalla jälleen MM-häviöön pienellä, mutta merkittävällä marginaalilla. Paineensietokyky ei taida kuitenkaan olla ison asian edessä ihan hanskassa. Mitään ei ole näköjään opittu ja suurin tehtävä Larenilla on laittaa Hamiltonin hermot rullalle kisan ajaksi.

Tässä on myös Ferrarin valtti. Laitetaan Kimi kevyellä jälleen ja uhrataan kenties voitto johonkin 3-4 sijaan, mutta laitetaan Hamiltonille kova vastus painostamaan virheisiin kisan alkupuolella. Karkuun Hamiltonia ei saa päästää. Massalle turvataan alkukisa ja lopussa kiitos seisoo, jos seisoo. Massa ottanee hieman raskaammallakin 2-3 sijan, ja tuurilla jopa paalun. Kimille on pakko laittaa kevyt, jotta edes pääsee eturiviin. Saati sitten pysyy Hamin vauhdissa...ma veikkaan.
 
Varikon läpiajorangaistus siitä olisi pitänyt tulla. Jotenkin nuo kuljettajat jotka ovat muuten kärkinimiä niin eivät tunnu ihan helposti antavan tietä. Massakin sai kritiikkiä ihan vastaavasta Silverstonessa.
 
Ylös