Fyysisen olotilasi päällimmäiset tuntemuksesi just nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Olipas. Rappeumat ja pullistumat ei juuri kävellen parane.

No ei. Rappeuman kohdalla auttaa, kun saat vahvistettua selkälihaksia, mikä taas tapahtuu liikunnan kautta eli esim. kävelemällä. Myös pullistumaa hoidetaan nimenomaan juuri liikunnallakin, mutta toki kannattaa ensin käydä siellä lääkärillä tsekkauttamassa asia ennenkuin pahentaa asiaa.

Sattumoisin olen istunut aiheesta muutamalla luennollakin tässä ihan hiljattain ja myös keskustellut parin pullistumapotilaan kanssa (kumpikin korostivat sitä, että liikunta auttoi), joten eivät ole ihan mun omasta päästä repäistyjä reseptejä nuo.
 
No ei. Rappeuman kohdalla auttaa, kun saat vahvistettua selkälihaksia, mikä taas tapahtuu liikunnan kautta eli esim. kävelemällä. Myös pullistumaa hoidetaan nimenomaan juuri liikunnallakin, mutta toki kannattaa ensin käydä siellä lääkärillä tsekkauttamassa asia ennenkuin pahentaa asiaa.

Sattumoisin olen istunut aiheesta muutamalla luennollakin tässä ihan hiljattain, joten eivät ole ihan mun omasta päästä repäistyjä reseptejä nuo.

Mullakin on hieman kokemusta asiasta ja kävely voi olla liki pahinta liikuntamuotoa. Noissa pitää hakea aina aika yksilöllisesti se mitä pystyy tekemään ilman tolkutonta kipua. Lihaksiston parantaminen auttaa ja pitää olla tavoitteena, mutta keinot on joskus aika vaikee löytää, jos ongelma on pahempi.
 
No kai se järkikin sanoo, ettei sietämätön kipu voi olla hyväksi ja juuri tuosta syystäkin johtuen yritin korostaa sitä varovaisuutta eli ehdottomasti lähdettävä hiljaa liikkeelle. Tietenkään tuo kävely ei päde ihan jokaikiseen tapaukseen, mutta useimmissa tapauksissa siitä ei ole kuin hyötyä. Edelleenkin kuitenkin korostan, että a) erittäin varovaisesti ja b) epävarmoissa tapaukissa mieluiten kuitenkin lääkärin kautta. Pullistuma voi olla pahimmillaan sen laatuinen, että vaarana on jopa halvaantuminen, jolloin oikea hoitokeino tuossa tapauksessa tuskin on liikunnalla aloittaminen, mutta tässäkin tapauksessa se liikunta tulee jossain välissä väistämättä eteen. Jos koko kroppa on pelkän selkärangas varassa ja sitä painoakin on kertynyt liikaa, niin ei tuo pidemmän päälle yksinkertaisesti toimi vaan jossain välissä systeemi yksinkertaisesti lakkaa toimimasta. Niitä lihaksia vaaditaan selän lisäksi tietysti myös sinne vatsan puolelle, jolloin tukea on kummastakin suunnasta.
 
No emmä ihan pakasta vedellyllä mutulla kirjoittanut, koska olen selkärankareumaa sairastava.

Uinnista totean että vapari ja seläri voi sujua kipeällä selällä. Rinulin potku saattaa ollakin itse saatanasta.

Mutta fyssarit noin yleensä neuvovat tuohon pumppaavaan liikkeeseen. Jos ei ole sitä pullistumaa tai rappeutumaa.
 
No emmä ihan pakasta vedellyllä mutulla kirjoittanut, koska olen selkärankareumaa sairastava.

En epäillyäkään.

Reuma tosin lienee ehkä hieman toisentyyppien tauti kuin esim. akuutti noidannuoli ja sitä kautta varmaan hoitokin hieman toista.

Systerillä on muuten myös tuo sama kuin sulla. Sen jälkeen kun ryhtyi harrastamaan säännöllisesti jotain tiettyä joogaa (jonka nimeä en enää muista), ovat oireet kuulemma pysynyeet melkolailla kurissa. Lisäksi käy aina vähintään kerran kuukaudessa hierotuttamassa selkänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle suositeltu venyttelyä ja uintia ensisijaiksi keinoiksi, niin toki se käy yleismaailmallisesti kaikille muillekin.
 
Sitä mä koitin sanoa, että vaivojen syyt on moninaiset ja niin on toimenpiteetkin. Lääkäreistä sen verran, eräs tuttava meni lääkäriin selkäkipuineen ja hoidoksi määrättiin kuntosalia. Seurauksena pullistuman paheneminen, osittainen halvaantuminen ja pikapikaa piipaa-autolla leikkaukseen. Eläkeukkeli. Toinen ei taas uskonut lääkäriä ja nyt on jäykistetty kolme nikamaa. Eläkeukkeli. Kolmas taas uskoi lääkäriä kipuineen ja lähti leikkaukseen. Eläkeukkeli, vaikka ennen leikkausta pystyi töihin. Siispä?
 
Minulle suositeltu venyttelyä ja uintia ensisijaiksi keinoiksi, niin toki se käy yleismaailmallisesti kaikille muillekin.
Minullakin menee selkä jumiin, jos aamulla lähtee heti kävelemään tai muutenkin jos hapettaa liikaa suhteessa kehonlämpöön. Pitää päästä oikeaan toiminta-ikkunaan, sikäli kun sellaista on tyrkyllä.
 
tai muutenkin jos hapettaa liikaa suhteessa kehonlämpöön. Pitää päästä oikeaan toiminta-ikkunaan, sikäli kun sellaista on tyrkyllä.

Aivan, juuri siksi onkin tärkeetä hoitaa alkulämmittely ennenkuin ryhtyy todenteolla paahtamaan. Aika äkkiä saa paikat rikki, jos salillekin lähte pumppaamaan rautaa täysin kylmiltään maksimipainoilla.

Kuten jo aika moneen kertaan totesin, sen kävelynkin voi aloittaa rauhallisesti, etenkin jos lihakset on kylmät ja paikat kipeät.
 
Ylös