Geokätköily

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Asko S.
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Viime viikonloppuna osuin sattumalta tuonne ja sieltä löytyi elämäni ensimmäinen geokätkö. En kuitenkaan tiennyt mitä olisi sillä pitänyt tehdä, joten heitin mereen.
Ei siellä ole sivuston mukaan sellaista ollutkaan. Mutta hyvä jos sustakin alkaa näiden vuosien jälkeen vähän huumoria irtoamaan.
 
Geokätköilijä aiheutti hälytyksen


Geokätköä etsinyt mies aiheutti hälytyksen Kajaanissa perjantaina aamupäivällä kello 11 jälkeen.

Mies oli etsinyt geokätköä ohitustien ylittävän sillan rakenteissa Varistien kohdalla. Hälytyksen teki miehen nähnyt ohikulkija.

– Kun mies oli kuullut hälytysajoneuvojen sireenit, oli hän itse laskeutunut alas, kertoo päivystävä palomestari Raija Korhonen Kainuun pelastuslaitokselta.

Korhosen mukaan aiemmin ei ole vastaavanlaista hälytystä hänen muistinsa mukaan sattunut.
Noin täällä korholassa.
 
Noin täällä korholassa.

Täällä hälytettiin poliisia paikalle, että joku kuvaa lapsia !!!! Varmaan joku PEDOFIILI :eek::eek:.

Ihme etteivät ottaneet kuvaa kyseisestä geokätköilijästä, joka oli jostain koulun ohi kulkenu kännykkä kädessä, ja laittaneet facebookkiin jakoon, että varokaa kyseistä petoviiliä!!!!!

Aivan pimeeksi touhu menny :wall:
 
Suomi24n etusivulla (repesin hiukan):

Vaimoni haksahti viime vuonna geokätkeilyyn. Nyt hän ajelee ympäri Suomea purkkien perässä ja pelkästään tänä kesänä mittariin on tullut hirveä lukema kilometrejä harrastuksen takia. Haluaisin tavata geokätkeilyn keksineen ihmisen ja vetäistä turpaan.

Itse toikki.
 
Tuota kun lukee eteenpäin, niin jo alkaa rönsyillä.. :D

Muistanutkaan enää kuinka ihanan välitön tunnelma Suomi24:ssa on. Tuollaista nettikeskustelun kuuluukin olla. Vittuun kaikki kohteliaisuudet, niitä harrastetaan sitten ei-virtuaalisessa elämässä ettei siirry nenä poskelle.
 
Ylös